torstaina, huhtikuuta 28, 2016

5.5 10 vuotta ja 5/5 valmis -> arvonta


5. toukokuuta 2006 alkoi tämä bloggaamiseni. Selasin läpi mitä olen neulonut tai virkannut. Läheskään kaikkea en muistanut. On kiva, kun ovat tallessa.
Sukkia olen neulonut ahkerimmin, eli lähes kuusisataa paria  (laskin 582) ja muita eli tossuja ja säärystimiä yhteensä 12 paria. Erikokoisia villatakkeja on valmistunut 14. Slipovereita olen neulonut kuusi. Vauvojen koko neulesettiä ( housut, takki, myssy, tumput ja sukat) olen tehnyt neljälle lapsenlapselle ja kahden on ollut selvittävä sisarusten entisillä. Villa- tai hahtuvahousuja  olen neulonut  kymmenkunta. Etiopin nuttuja olen neulonut yli kaksikymmentä.
Erilaisia huiveja isoista pieniin olen neulonut 66 kappaletta ja kaulureitakin on valmistunut 8. Lapasia on valmistunut 48 paria ja kämmekkäitä 4. Minulla on tunne, että lapasia en ole tehnyt nimeksikään, kuitenkin lähes viisi paria vuosittain.  Pipoja tai myssyjä  olen neulonut 41. Sitten vielä kaikenlaista pikkusälää; imuja ja patjansuojia, nuken vaatteita, verhoja, apupupuja, patalappuja, tiskiliinoja, kasseja jne.

"Laiska töitään laskee" sanoisi äitini. Laskin nyt kuitenkin huvikseni. Ekavuoden aikana en laskenut langankulutusta, mutta myöhemmin olen aika lailla kirjannut. Olen kuluttanut tähän päivään mennessä (ei vuotta 2006 laskettu) n. 83 kiloa lankaa. Melkoinen kasa!


 Viimeinen keskeneräinen tälle keväälle on valmis! Lankana Seitsemän veljestä ja Novitan malli Syksy 2015. tehty periaatteessa ohjeen mukaan. Kulutus 810 g. Ihanan lämmin ja heti jäi päälle koleana keväisenä päivänä.

Kymppisynttärien kunniaksi järjestän arpajaiset. Kommentillasi olet mukana. Arvonta päättyy 5.5.16 klo 24.00. Voitto on vielä ostamatta, joten en voi sanoa mitä voittaja saa. Jotain kivaa kuitenkin!

Melkoinen matka on kuljettu ja lämpöinen kiitos kaikista kommenteista. Ne ovat niin mukavia ja lämmittäviä! Kivoja muistoja liittyy näihin vuosiin. Mukaviin ihmisiin olen tutustunut.
.

23 kommenttia:

Susanna maalta kirjoitti...

Onnittelut sinulle ja blogillesi. Komean määrän olet kuluttanut lankaa ja hirmukasan tehnyt kaikenlaista. Hatunnosto!

Marjut kirjoitti...

Onnea kymppisynttäreistä! Siinä on kulunut kokonainen vuosikymmen blokatessa ;)

Raitalammas kirjoitti...

Kymmenen vuotta on todella pitkä aika blogimaailmassa. Onnittelut sen johdosta! Lankamäärän kulutus on myös varsin vakuuttava!

Helmis kirjoitti...

Vau, onnea!! Kymmenen vuotta on mennyt aika äkkiä :).

Blogi on kyllä hieno asia, käsitöistä on tullut pidettyä kirjaa.
Tykkään itsekin joskus selailla, mitä vaatteita on tullut tehtyä vaikkapa lapsille ja mietin, missähän nekin nykyään ovat, kun ovat omille jo jääneet pieniksi.
Langankulutus on ollut sulla ihan hurjaa - ja niin paljon lämpimiä varpaita!!

Sinikka kirjoitti...

Pitkän matkan olet blogielämää kulkenut ja monet kauniit neleet neulonut.
Onnitteluni sen johdosta!

Matleena kirjoitti...

Onnittelut kymppisynttäreiden johdosta! :) Huikean kasan olet sinä aikana lankaa kuluttanut ja neuleita tehnyt. Kiva oli, kun laskit vaikka äitisi sanonta ei sitä puollakaan. Noin muuten sanoi minunkin äitini. Pitääpä minunkin laskea sitten, kun10v täyttyy tammikuussa 2018. ;)

KristiinaS kirjoitti...

ONNEA 10-vuotiaalle! On se kiva kun on näitä vanhoja blogeja vielä voimissaan. Mä en millään viitsinyt tilastoida mitä on tullut tehtyä, paljon kuitenkin. Harmittaa kun osa kuvista katosi VUodatuksen suuressa katastrofissa.
Sulla on aina niin hyvät kuvat.

Annika kirjoitti...

Onnea 10-vuotiaalle!

Sude kirjoitti...

Onnittelut pitkästä blogi-urasta. Paljon olet lankaa kuluttanut ja osaltasi pitänyt huolta lankakauppojen kannattavuudesta =) Blogista se onkin kätevä laskea mitä kaikkea on vuosien varrella tullut tehtyä. Toivotan sulle toista 10-vuotis jaksoa yhtä uuraana neulojana ♥

Silmukan saalistaja kirjoitti...

Wau! Onnittelut blogille pitkästä taipaleesta ja onnea jatkoonkin, tietysti. Oma lapsen kengissä kulkeva blogini täyttää syksyllä vasta 4 vuotta :) Kivaa puuhaa tämä bloggaaminen. Hurja määrä lankaa on kulkenut käsiesi läpi yhdeksän vuoden aikana! Hatun nosto siitä!

Ja ihana villatakki valmistui viimeisenä kevään keskeneräisenä! :) Kannattaa tulla kesän alussa kurkistelemaan arvonnan tulosta Silmukan saalistus-blogin puolelle :)

Päivikki kirjoitti...

Kunnioitettava määrä neuleita ja lankaa! Onnea blogillesi, osallistun arpajaisiin mielelläni.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon on kymmenessä vuodessa kulunut lankaa ja tullut neuleita.
Onnea paljon!
T:Tytti
tyttiklemetti@luukku.com

Marla kirjoitti...

Onnea sinulle ja blogillesi, pitkä taival on jo takana! Toivottavasti juttua piisaa jatkossakin!

Jenni kirjoitti...

Onnea kovasti ja mukana kivassa arvonnassa :)
ameliarose211@gmail.com

Jenni kirjoitti...

Onnea kovasti ja mukana kivassa arvonnassa :)
ameliarose211@gmail.com

Aurinkokujalla kirjoitti...

Onnea blogillesi ja kaikelle sille mitä olet tehnyt.
Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu myös siellä arvontaan.
Hyvää alkanutta viikkoa.

knea kirjoitti...

Onnittelut 10-vuotiaalle.
Blogisi taisi olla niitä ensimmäisiä, joita aloin lukemaan ja edelleen vierailen täällä ainakin satunnaisesti.

Osakainen kirjoitti...

Onnea! Olet sitkeä, kun kymmenen vuotta olet jaksanut kirjata tekemisesi etenkin, kun noita tekemisiä on uskomattomia määriä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea!
Mukana arvonnassa.
-minttu47-
minttu47@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut kivalle blogille! Osallistun ilolla!
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea 10-vuotialle blogille ja ahkeralle blogin pitäjälle! T: Tarja-Sisko

famu kirjoitti...

Onnittelut lämpöiset ahkeralle neulojalle.Ajattelen myös,että blogi on ikäänkuin oma neulepäiväkirja ja ihan hämmästyy,kun selaa sivuja ja tajuaa mitä kaikkea 10 vuoden aikana on tullut tehtyä.Itse en ole varsinkaan viime aikoina blogiin kaikkea kirjannut. - Oma blogini tulee samaan 10 vuoden ikään 17.9.Helmis sai minut aikoinaan innostumaan ja siitä olen kiitollinen hänelle.Hän on ollut vuosien saatossa hyvä neuvonantajani.- Iloista ja onnellista äitienpäivää Sinulle.

MysteryKnitter kirjoitti...

Kymmenen vuotta on pitkä aika, mutta jälkikäteen ajatellen se on suorastaan lentänyt ohi.