maanantaina, joulukuuta 19, 2016

Joulukuun 19.päivä


Äidillä oli huoneessaan vanha tekemäni joululiina. Olen kuulemma tehnyt sen oppikoulussa ollessani eli 60-luvulla. Luulin sen olevan opiskeluaikainen joululahja. Liina on kaitaliina, jonka molemmissa päissä on sama kolmen kynttilän kuvio. Ei mitään mielikuvaa, mistä olen ottanut mallin. Voisi olla ruotsalaisista lehdistä. Ostin joskus kouluaikoina jonkun ruotsalaisen lehden lukeakseni muutakin ruotsia kuin koulukirjoja. Liina on vielä hyvä, vaikkakin kai lähentelee viittäkymmentä vuotta!

Vietetäänkö joulu komerossa – jolloin komerotkin on siivottava? tällainen lause on Marttojen sivulla. Aiemmin siivosin kaikki komerot ennen juhlia (rippijuhlia, lakkiaisia jne) Yhden kerran ystäväni soitti juhlien jälkeen ja sanoi unohtaneensa viettää aikaa komerossani. Niin nyt vuosiin niiden siivous kuuluu muuhun aikaan, paitsi sen verran että tarvittaessa raivaan tilaa jouluvieraiden tai omille tavaroille. Martat vinkkaa sivuillaan joulusiivoukseen liittyviä asioita.

"Parempi pöly piirongilla kuin emännän aivoissa", sanoi aikoinaan kirjailija Eeva Joenpelto jossain lehtihaastattelussaan. Lause oli vuosikausia rahapussissani muistuttamassa, mikä on tärkeää. Eli ei uuvuteta itseämme ennen joulua, jaksamme olla läheistemme kanssa.

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Tänä vuonna joulusiivoukset jäävät vähiin. Mies ei edes saunaa taida pestä -flunssa iski häneen ja minulla on työt vielä joulupäivänäkin. Lapsenlapset tulevat jo ylihuomenna ja moent neulomukset kesken sitä ennen - siis luistetaan ylimääräisestä siivouksesta.

iso gnu kirjoitti...

Pappilanmummo: Näin tehdään. Yritän aina muistella, että ensimmäinen joulu tuli keskelle arkea. Meillekin on tulossa koko jälkikasvu--pienten jalkojen vipinää ja touhua paljon.