perjantaina, tammikuuta 06, 2017

Viime vuoden aherruksen tuloksia

Sukkia valmistui eniten viime vuonnakin, 65 paria ja osa jäi viimeistelemättä tälle vuodelle. Yhdet säärystimet myös neuloin. Sukkia on niin helppo tehdä silloin, kun ei tarvi keskittyä neulomiseeen - matkalla , kuunnellessa, keskustellessa jne.







Neljät lapaset sain aikaiseksi ja yhdet niistä olivat tuplalapaset. Niistä nostan hattua itselleni, mutta kiitos kuuluu myös Lankapirtin Matleenalle hyvässtä ohjeesta. Lapaset ovat olleet lapsenlapsen mielestä tosi hyvät ja usein näkyy pitää pitävän eriparisina. Yhdet ranteen lämmittimet näkivät myös päivänvalon.



Pipoja valmistui yhdeksän, joista yksi nukelle. Muutama meni Etiopian nuttujen kaveriksi.


Erilaisia huiveja neuloin kahdeksan, kaksi tosin porraspään vahdille --hiljaiselle koirallemme. Hänellä pitää olla aina huivi kaulassa. Huivit olivat isohkoja kolmiohuiveja pääasiassa.


Yhden ison villatakin itselleni tein. Se on ollut pääasiallinen kotineuleeni lämmittäen hyvin.Väri on kiva, mutta malli on reilu ja oikeastaan se ei haittaa kotona. Siihen on niin kiva kääriytyä.



Etiopian nuttuja on valmistunut 6 kappaletta eli tavallista vähemmän. Nyt on taas lankoja pussissa, kun saimme siivottua lankavarastoni. Täytynee pikku hiljaa alkaa neuloa.



Monenlaisia pikkutöitä neuloin aika lailla. Tiskiliinan vuosi oli viime vuosi, kun kahdeksan liinaa valmistui.  Pikkutöinä virkkasin ihan kokonaista kolme lumihiutaletta ja joulupalloja valmistui 2 kappaletta.
 


 Kaksi lapsenlapsista sai neliöpeiton.Lankaa vuoden aikana erilaisiin töihini kului yli 10 kiloa ja se oli hyvä väheneminen. Hienoa oli kun sain lankakaappiini siivottua kuopuksen auttamana .



Lankoja saatiin vietyä melko kasa yhden lapsenlapsen koululle ja toinen mokoma meni kirpparille. Muutenkin ostamieni lankojen osuus pienempi kuin kuluttamani määrä eli lankavarasto on niukentunut vähän reippaammin tänä vuonna . Se on tosi hyvä asia, mutta riittää sitä lankaa vielä. Uuttaakaan ei voi olla ostamatta välillä.Valmistuneita töitä oli 110 kappaletta, kun viime vuonna jäi harmittavasti 99 kappaleeseeen. Silloihan kuopus totesi, olisit tehnyt jonkun keskeneräiseen valmiiksi. No, nytkin pääsee hyvään alkuun pienten viimeistelyjen jälkeen. Keskeneräiset oli tosin tarkoitus tehdä väliviikolla, mutta flunssa vei voimat.

 Monta työtä jäi kesken tälle vuodelle, vaikka paljon ehti valmistuakin vuoden aikana.

Nyt on kuusi työtä kesken: villatakki, huivi, viitta, erilaisia sukkia. Päättelemättäkin on kuusi työtä eli viidet sukat ja yhdet lapaset. Joulukalenterisukat viimeistelyä vaille valmistuivat ennen joulua. 


Sitten vaan uuteeen neulevuoteen ja mitähän valmistuu?

8 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Olet aivan käsittämätön! Nostan hattua kunnioituksesta. Ihmiset luulevat, että minä neulon paljon, mutta en kyllä noihin lukuihin pääse. Tosin tänä vuonnahan voin kokeilla ;)

JennyF kirjoitti...

Ihan hurja määrä! Hyvää uutta neulevuotta!

iso gnu kirjoitti...

Repu: Kiitos hatunnostosta! Teen niin perusneuleita, että neulon kuulemma unissanikin. Minähän olin koko vuoden kokoaikainen eläkeläinen.:)

Automatkoilla istun pelkääjän paikalla ja neulon ja nukun. Telkkaria en osaa katsoa kutomatta.

Jenny: Kiitos! Onhan noita valmistunut. Onneksi on laittanut ylös, muuten ei muistaisikaan. Samoin Sinulle hyvää alkanuttta neulevuotta!

Susu kirjoitti...

Huisin paljon olet taas tikutellut. Ja näyttää tämä alkanutkin vuosi olevan ihan hyvällä alulla. Mukavaa jatkoa neulevuodellesi!

Matleena kirjoitti...

Wau, miten upea määrä ihania töitä sinulla on valmistunut vuoden aikana! :) Vaikka olenhan minä tainnut nähdä nämä kaikki jo aiemminkin, mutta oli tosi kiva katsella kaikki kerralla. :) Laskeskelin tuossa ktsellessani, että aika lähelle menee valmistuneiden määrät sinulla ja minulla, samoin kulutetun langan määrä. Mutta noita keskeneräisiä ei minulla juurikaan ole, teen yleensä aina yhden työn valmiiksi päättelyjä myöten ja sitten aloitan toisen. Joskus tosin voi olla joku helppo työ, yleensä sukka, vaativamman työn rinnalla. Sitä voi sitten tikuttaa, kun ei voi keskittyä siihen vaativaan jostain syystä.

iso gnu kirjoitti...

Matleena: Kiitos! Usein minulla on monta työtä kesken ja teen mielialan mukaan ja tilanteen eri neuleita. Automatkoilla toisia ja junamatkoilla toisia, yksin ollessa toisia. Kun joku kyllästyttää, niin toinen innostaa.

iso gnu kirjoitti...

Susu: Kiitos! Hyvin tosiaan on päästy alkuun.

MysteryKnitter kirjoitti...

Kyllä sinä ainakin junasukkaparin teet.