tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Syyssatoa edelleen


Samalla päättelysessiolla tämäkin tiskiliina tuli pääteltyä. Limenvihreä tuntuu olevan yksi suosikeistani oranssin lisäksi. Bambu-lankaa oli, mutta nyt en muista merkkiä. Tällä ruutumallilla olen tehnyt useamman. Lankaa kului 30 g.

 Yleensä joka vuosi tähän mennessä olen tehnyt useamman nutun. Nyt valmiina tämä ainoastaan yksi ja toinen  vielä kesken. Top Woolin ja jonkun raitamerinolangan loppuja neuloin tähän. Näihin saa hyvin upotettuja jämiä. Nuttuun kului lankaa 66 g.

Yhdet lapaset taas valmiina. Nämä menevät laatikkoon odottamaan käyttäjää. Intialainen peukalo on minun suosikkini nykyään. Seitsemän veljestä Polaris oli lanka ja 8 s puikolla. Novitan lapasohjeiden mukaan tahtoo tulla liian leveät lapaset lasten käsiin. Koululaisen lapaset tai sopivat myös pieneen naisten käteen. Kulutus oli myös 66 g.

Seuraavien valmistumiseen menee aikaa. Takkuan nimittäin yhden huiviohjeen kanssa. En ole enää perillä, montako kertaa olen purkanut.:(. Kyllä se vielä onnistuu ja kärsivällisyys kasvaa -ehkäpä.

7 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Minulla on aina ongelmia käsineiden kanssa. Olen kärsimätön. Sukat menee omillaan. Ja se elämäni aninoa aloittamani huivi on jossain kesken...

pappilanmummo kirjoitti...

Hyvä lapasvinkki.
Ja Etiopian nuttuja jaksat tehdä edelleen. Mitä kautta niitä lähetetään nykyään?

Matleena kirjoitti...

Oletkin ahkeroinut hienoa syyssatoa kahden postauksen verran! :) Noilla siirtyy monta vilun hetkeä pois ja pyyhitäänpä myös pöytäkin puhtaaksi.
Minäkin muuten pidän intialaisesta peukalosta, mutta jostain syystä sitä tulee kovin harvoin tehtyä. Hmh, tuli mieleeni, miten sellainen onnistuisi tuplalapasiin...

iso gnu kirjoitti...

Pieni hiljainen hetki kolmen koululaisen viilettäessaä ulkona syyslomallaan. Serkukset ovat vauhdissa.

Repu:Mulla muutamat ekat lapaset oli hankalia ja nyt alkaa mennä jo helpommin.Huivi on hyvä autoneule, saa neuloa pyöröillä. en ole opetellut sukkia magic-loopilla.

Pappilanmummo: Olkaa hyvä vain, itsekin seuraavilla kerroilla yritän muistella miten neuloin lapsille sukkia tai lapasia. Etiopian nuuttja meni jonkin aikaa Palisaniin paikallisen seurakunnan kautta. nyt olen laittanut Tansaniaan. Mufindin ystävät-sivuilta löydät yhdyshenkilöt.

Matleena: Jännityksellä jään odottamaan kun aivosi keksivät tuplapaset intialaisella peukalolla.

Kutookutoo kirjoitti...

Aivan ihanaa satoa. Intialaista peukaloa ei ole tullut kokeiltua, vaikka moni sitä kehuu. Täytyypä ottaa tavoitteeksi, testata vielä tänä vuonna.

iso gnu kirjoitti...

kutookutoo: kiitos! Ekan intialaisen kanssa vähän takkusin. Kannattaa mennä ohjeen mukaan . Novitan ohje on hyvä, paitsi liian leveä lapasanen tulee. Olen laittanut puikolle vähemmän silmukoita.

Salaneuloja kirjoitti...

Nice mittens.