sunnuntaina, lokakuuta 22, 2017

Syyslomaviikon puuhailuja

Kolme alakoululaista serkusta viettivät  syyslomaa meillä. Monenlaista ehdittiin tehdä ja touhuta sisällä ja ulkona.Siivottiin leikkimökki talviteloilleen. Shoppailupäiväkin mahtui joukkoon ja kaupungilla ruokailu. Hyvää ruokaa kuulemma oli.


Hamahelmitöitä valmistui useampi ja tässä vain osa. Mummi ei vain osannut kunnolla silittää ! Taidot kai ovat ruostuneet sitten omien lasten askartelujen tai muovi muuttunut helmissä. ;)


Sudenkorentoheijastimia syntyi monen monta , reilut toistakymmentä. isommat tekivät kai lahjaksi kavereilleen? Nuorin teki yhden ja vei äidilleen.


Heijastimia eivät ole virallisesti, vaan heijastavia riipuksia?


 Piparkakkuja leivottiin yhtenä päivänä. Jokainen sai grammalleen yhtä paljon taikinaa . josta leipoa ja syödäkin. Mummi paistoi. Innolla sitten veivät kotiin ja koristelivat vasta kotona.

 Monenlaista touhuttiin ja leikittiin ja ehdittiin käydä Hoplopissakin riehumassa. Uimaan en suostunut kolmen kanssa. Ehkä seuraavalla kerralla. Nimittäin suunnittelivat jo seuraavien lomien vierailuja porukalla. Siskonpetissä uni maistoi päivän puuhien ja ukin lukemien iltasatujen jälkeen.


Mummi nauttii nyt hiljaisuudesta, yllättävän paljon heistä ääntä lähtikin. Hauskaa serkuksilla oli.Erityisen mukavaa mummista oli pitää heitä vieraana.

8 kommenttia:

Kutookutoo kirjoitti...

Kuulostaa siltä että serkuksilla on ollut ihana syysloma. Olette ehtineet paljon :)

Sude kirjoitti...

Siellähän on ollut serkuksilla mukava ja puuhakas loma mummilassa. Siitä jää onnellinen muisto loppu-elämäksi.

Repu kirjoitti...

Olet oikea kunnon mummi.

iso gnu kirjoitti...

Kuutookutoo,Sude, Repu: Kiitos kommenteista! Aika lailla mehut mummista on kaikonneet. Lepopäivä oli eilen ja pyykkäys jatkuu. Hauskaa se oli kuitenkin, vaikka välillä desibelit kohosi. Alakoululaisilla on vauhtia ja energiaa. Hienolta tuntui, kun Hesaan mennessä miettivät milloin voivat tulla seuraavan kerran --siis lomia läpi. Onhan näitä, ei tarvi odottaa syyslomaan. On joululomaa, hiihtolomaa, pääsiäislomaa ja kesälomaakin.Mummilta ei kysytty, ottaako vastaan.
Viisivuotiaat odottavat kuulemma milloin he pääsevät meille lomalle. :)

Matleena kirjoitti...

Onpa sinulla ollut vauhdikas viikko, varmaan riemukaskin. :) Niin paljon siihen mahtuukin lasten kanssa, sitä ääntäkin. Oikein hyvin ymmärrän, että mummi tarvii jonkun lepopäivän sen jälkeen.

pappilanmummo kirjoitti...

Oli teillä kiva viikko. (Meilläkin leivottiin syyslomaviikolla pipareita.)

Hepsi kirjoitti...

Teillä oli mukava viikko! Oma äitini sanoi aina hymysuin, että oikein mukavaa kun tulitte, mutta vielä mukavampaa kun lähdette. =D

iso gnu kirjoitti...

Hepsi: Oli mukava viikko ja oli kiva jättää heidät kotiinsa. Vauhtia riittu