tiistaina, tammikuuta 30, 2018

Lahjaksi saadut

Kauniit kirjoneulesukat sain viime lauantaina.


Kerttu-tätini on pirteä,iki-ihana ja aikaansaava ja muut huomaava ihminen. Ikää on yli 96 vuotta.  Kerttu-sukkien malli on häneltä kopioitu. Sain tässä muutama vuosi (lähes kuusi vuotta sitten) Kainuun lapaset. Nyt sain nämä sydämelliset sukat. Ne lämmittivät jalkojani hotellissa äidin siunaus- ja muistotilaisuuden jälkeen. Hän antoi muistotilaisuuden jälkeen meille kaikille kuudelle sisarukselle itse neulomansa sukat tai lapaset. Veljet saivat Suomi-sukat ja muut siskot kirjoneulelapaset. Minä sain sukat, kun olin saanut lapaset aiemmin. Se oli niin lämmin ja suloinen asia raskaana päivänä.


sunnuntai, tammikuuta 28, 2018

Veeraa edelleen, huivi numero 4



 

Niin on loppuvuoden pehmeän harmaansiniset värit tässä huivissa, joka meni viikonloppuna omistajalleen lahjaksi. Lempeät on värit . Tällä Veeran huivilla aloitin tätä huivittelua. Useampaan kertaan aloitinkin, ennen kuin alkoi sujua. Mitä opin: Uutta ei kannata aloittaa kyläillessä ja keskustellessa, vaan ihan rauhassa yksin kotosalla. Ja niin malli ei olekaan hankala!





























Malli on Veera Välimäen The First Light. Lankana on Louhittaren luolan merinoa kuten kelta-vihreässä huivissa. Tuulen Tytär ja väreissä Sarastus ja joku muu ja en valitettavasti nyt tähän hätään löydä. Tuntui olevan mieluinen ja perheen miesväkikin fiilisteli huivin pehmeyttä. sain hauskan kuvan heistä, mutta sitä en teille jaa. Lankaa kului 160 g.


Mopo on karannut käsistä huivien suhteen. Kaksi aloitettua, eiku kolme aloitettua on odottamassa vuoroaan. Tämän vuoden aikana ehkä näette huiveja lisää.

torstaina, tammikuuta 25, 2018

Lahjalangoista, huivi numero 3


Oltiin talonvahtina naapurin matkan ajan. Tuliaisiksi sain Norjasta kaksi lankakerää. Nämä värit ovat seuranneet elämässäni pitkään ja uudelleen ja uudelleen ovat olleet käytössä. Nyt valitettavn kauan on ollut aika mustavoittoinen väriskaala, tosin vähän piristettynä harmaalla ja beigellä. Välillä yritän aina tietoisesti ostaa muun värisiä vaatteita.
Mietin, että mitä teen langasta itselle. Sukat ja kämmekkäät? Huiviin päädyin ja tein niin ison kun sain. Nyt on harteilla iso huivi lämmittämässä.


Huivin malli on alunperin Simplicitas Ulla-neuleesta. Muuten ohjeen mukaan, mutta reunapitsiä en ole tehnyt. Neuloin reunaan vain aina oikein ja näin reuna ei kierry. Lankana on norjalainen Vikingin Nordlys ( 75 % superwash  wool, 25 % nylon ) 100g / 350 m. Tähän meni aika tarkkaan kummatkin kerät  ja kokoa on siis. Kulutus oli 192 g.

tiistaina, tammikuuta 23, 2018

Huivi numero 2

 Neulefestareilta kesällä ostin huivia varten Louhittaren luolan Tuulen tytärtä.  Väreinä on vihreän sävyissä Lehto ja murrettu keltainen  Keltamulta. Ihanaa konepestävää merinoa, mutta käsinpesua suositellaan. Zingin pyöröillä 3,5 mm neuloin.  Malliksi valikoitui Veera Välimäen Stripe Studies.


Joulukuun alun junamatkalla huivi sai alkunsa ja sattumalta ostetussa lehdessä oli suunnittelijan Veera Välimäen haastattelu. Neuleen alku, ohje ja lehden sivua ja Veeran kuva. Neulefestareilla olin hänen kursseillaan ja taisin vähän hurahtaa huiveihin. No, halukkaita huivin ottajia lähipiirissä riittää niin paljon kuin jaksan vain neuloa. Aloittelen tässä uusia ja ehkä ne joskus valmistuvat.

 Joulukuun monet juna- ja automatkat neuloin huivia ja pikku hiljaa se valmistui viime vuoden puolella. Viimeistelyt jäivät tälle vuodelle. Painoa kertyi 182 g. Enää huivi odottaa omistajaansa ja sirtyy hänen käyttöönsä ensi viikonloppuna.
Huivit kuvattu tammikuisessa aurinkoisessa pakkassäässä sormet melkein jäässä. Tänään keritty seuraavan huivin langat. paitsi valmistuneita on vielä kaksi esittelemättä.

maanantaina, tammikuuta 22, 2018

Huiveilua, huivi-iloa,huivi numero 1


 Siinä ne on valmistuneet ja viimeistellyt huivit kasassa. Tippuvat sitten tänne yksitellen.


Pienin huivi on nyt tämän vuoden puolella neulottu. Piti löytää helppo ja yksinkertainen malli, vaikka ajatukset kulkisivat missä tahansa. Lisäykset keskellä ja reunoissa reikärivinä. Pääosin tehty matkoilla länsirannikolle ja äidin luon ollessa. Huivista tuli kiva pikkuhuivi kaulaa lämmittämään ja nyt sellaista tarvitseekin tänään ja huomenna.  Lankana on pitkään vuoroaan odottanut Marks & Kattens : Fame Rand. (70 % superwash villa, 25 % polyamid ja 5 % acryl) ja pestäkin saa 40 asteessa. Pieni pätkä jäi lankaa ja huivin paino on 93 g. Tuota lankaa ei näkynyt enää myynnissä. Sukkalangaksi olen sen todennäköisesti ostanut joskus.


sunnuntai, tammikuuta 07, 2018

2017 valmistuneita

.


Viime vuonna, 2017, neuloin mielestäni samoin kuin ennen. Lankaa kului kuitenkin paljon vähemmän,noin 4,5 kiloa. Paljon rantautui lankaa eri tilanteissa meille. Valmistuneita ei ole niinkään, mutta keskeneräisiä löytyy huushollista. Ehkä alkuvuonna alkavat valmistua. Aika monta työtä olen saanut päättelyä ja viimeistelyä vaille valmiiksi, kun olen kulkenut äitiä katsomassa.  Olen tehnyt paljon "helppoja" neuleita, joissa ei tarvi laskea, eikä seurata tiukasti ohjetta ja eikä ole haitannut, jos on nukahtanut matkalla kesken työn.



Sukkia valmistuu edelleen eniten. 48 sukkaparia neuloin viime vuonna ja se on todella paljon vähemmän kuin yleensä.Sukkia eksyi joulun aikaan lahjapaketteihin aika monta paria.Aikuisten sukkia valmistui eniten, 27 paria ja junasukkia valmistui 12 paria.






Lapasia valmistui useammat kuin aiemmin, 12 paria. Intialainen peukalokiila on se, mikä on innostanut neulomaan. Se on helppo ja istuu käteen. Saajat ovat tykänneet. Olen katsonut Novitan ohjetta, mutta tehnyt selkeästi kapeammat lapaset saajien toivomusten mukaan. Kolmet kämmekkäät neuloin ja ne menivät heti kaupaksi. Jos tänä vuonna tekisi jonkun kämmekäs-parin myös.




Huiveja neuloin 5 kappaletta vuoden aikana ja aloitin aika monta ja ne sitten ehkäpä valmistuvat tämän vuoden puolella. Toiveitakin olisi toteutettavaksi asti. Isotöisin oli oma Ito Sensai-langasta neuloma huivi ja sitäkin oikeastaan vain mohair-silkkilangan takia. Heidi Alanderin huivin tein lahjaksi. Samoin värikkään kolmiohuivin, jota lapsenlapsi piti aluksi yötä päivää. Nyt ei uskalla pitää, ettei likaannu. No, mummi lupasi uuden, kun menee huonoksi joskus.





Kesän KYH-työt aloitettuna. Saattaisi olla nytkin melkein samanlainen kasa, jos kaivaisi kaikki ufot yhteen kasaan. Nyt tammikuussa päätin tehdä kaksi keskeneräistä loppuun ja sitten voin aloittaa uuden työn.Näinkin keskeneräiset vähenevät.


Pikkujuttuja tuli myös tehtyä. Ampparipesiä kappaletta virkkasin neljä ja täytin sanomalehdellä. Tiskiliinoja neiuloin saman verran. Etiopian nuttuja sain neulottua vain yhden valmiiksi ja toinen on keskeneräinen ja yhden piponkin tein.


perjantaina, tammikuuta 05, 2018

Erilainen joulun aika

 Askel hiljenee – seisahtuu,
liekki hiipuu – sammuu.
On kiitoksen ja jäähyväisten aika.
 

Noin kolme vuotta sitten oli sama kuva tammikuussa 2015 ja tänään äitini siirtyi ajasta ikuisuuteen, pääsi toivomaansa Isän kotiin. Olen ollut aika paljon hänen luonaan ja viime yön valvoin vuoteensa vierellä. Ajatuksiin paljon muuta ei ole mahtunut ja ei ole ollutkaan tarpeen.