Saturday, February 17, 2018

Hyvää lapaspäivää!

Pikku hiljaa näitä valmistuneita saa kuvattua ja blogattua. Kaiken muun keskellä on aina ottanut jonkun neuleen mukaan ja niitä keskeneräisiä oli  sitten. Vähitellen uusien aloittamisen myötä myös vanhat työt alkavat valmistua, tulla viimeistellyksi ja kuvatuksi.

 Terassin pöydälle joulun alla majoittui kettu ja nyt sai seurakseen kasan lapasia. Osa on tullut lähes valmiiksi joulun alla ja nyt vain neulottu peukalot.  Siniset ovat muuta lankaa ja kaikki muut kolme paria Seitsemän Veljestä.
Vasemmalta oikealle:
Kellanvihreät Ailit aikuiselle naiselle.Kulutus 80 g.
Siniset lapsen lapaset: Heritage 150. Kulutus 42 g.
Musta-kelta-harmaat aikuisen lapaset.  Kulutus 65 g.
Oranssi-kelta-valkoiset koululaisen lapaset. Kulutus 45g.


 

Lunta on meillä ihan kunnon kinokset ja pihassa risteilevät lähinnä kauriiden polut. Nyt saatiin pääkaupunkiseudun hiihtolomalaisia ja kohta on paljon muitakin jälkiä odotettavissa. 

 

 Päättelemättä jäänyt tiskiliina Blend Bamboosta ja lankaa kului 23 g,

Jouluksi ostin kuusenoksista tehdyn poron ja valot ovat tuikkineet siinä. Kohta on aika luopua porosta ja joulu-/kaamosvaloista. Samassa kuvassa on pohjoisen poro ja etelän nuttu eli Etiopian nuttu. Nuttu on tehty langanlopuista.

4 comments:

KristiinaS said...

Kiva kokoelma lapasia. Mulla on taas sukat tekeillä. Aatteles ku sais lapasia ja sukkia neulottua ajoissa pukinkonttiin, tai lahjalaatikkoon yleensä, että olis mistä ottaa ku tarvis.

Repu said...

Hienoja lapasia.
Nyt on meilläkin talvi :) ladut ja hiihtokelit.

iso gnu said...

Kristiina: Näin olisi kiva. Äitini aloitti joulun seutuun jo seuraavan vuoden lahjasukkia ja-lapasia lapsenlapsille (14) ja heidän puoliskoilleen(12) sekä lastenlapsille, joita oli enenevästi, lopuksi 16. Kesällä oli jo melkoisia kasoja valmiina. Muovilaatikoita parisängyn alla ja ne katsottiin läpi siellä käydessä. Nyt olen luvannut sisarusten lapsille, että kun mamman neulomat sukat ja lapset loppuvat, niin neulon heille. Saa nähdä :)

Repu: kiitos!. On ihana kun on talvi. Hesan hiihtolomalaiset on ollut ulkona täällä joka päivä. Nyt menossa taas isompaan pulkkamäkeen. Jyväskylässä riittää mäkiä. Takapihalla on vieraillut useampia kauriita ja niitä on ihailtu.

famu said...

Hauskasti olet kuvannut lapaset oksilla.Minäkin olen aloittanut lapasilla tämän vuoden.Nyt tosin taas sukat puikoilla.Aivan vain perussukat,joita on helppo neuloa olympialaisia katsoessa.