tiistaina, maaliskuuta 05, 2019

Lumikello-sukat

Ennen joulua Taito-lehden mysteerineulontana oli Emma Karvosen suunnittelemat Lumikello-sukat. Sukkiin lankaa sai ostaa jo Tampereen Käsityömessuilta. Pari kertaa ohi kuljettuani palasin takaisin ja ostin tuota Louhittaren Luolan Väinämöinen Sport- lankaa, joka oli värjätty ihana tätä varten ja oli nimeltään Taito Special. Näin voimakkaan vihreitä lankoja ei ole paljon eteen tullut. Halusin juuri tätä lankaa, vaikka olishan tuohon käynyt moni muukin.


Lanka oli valmiina ja mysteerisukkien ohje tuli nettiin pätkä kerrallaan muutaman päivän välein. Loppuvuosi oli kuitenkin niin kiireinen joululahjaneuleiden kanssa, että jätin sovinolla myöhempään ajankohtaan neulottavaksi.

Ohjeita sai kyllä lukea aika tarkkaan eka sukan kohdalla tai oli sekä kirjalliset ohjeet että hyvät kuviot. Taisin käyttää kuvioita enemmän. Toinen sukka meni sitten jo sujuvammin. Muutaman kerran jouduin purkamaan, kun luetun ymmärtämisessä oli pieniä ongelmia.


Ekaa sukka neuloin aika pitkän pätkän istuessani sairaalassa polilla tutkimuksissa muutaman tunnin ja odotusta oli välissä aina. Eipä neulojalle aika tule pitkäksi, kun saa ihan rauhassa neuloa posottaa.
Eikä hermostutakaan asiat.


Loppuhankaluuden sukissa tuotti kärjen silmukoiden silmukointi. Jonkinlaista hahmottamisen vaikeutta taitaa olla, mutta onneksi sain asiantuntevaa ohjausta.Sukat on pääteltykin.

Lumikello -ohje on nyt ravleryssa ja ilmaiseksi siellä.


Siinä ne ovat Lumikello. Taidan pitää nämä itselläni . Ehkäpä väri ei miellyttäisikään monia. ;)
Lankaa kului 82 g.  Alla vielä oikeat, aidot lumikellot pihastani. Yksi lempikukistani.


7 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Mulla on kans nää tehtynä tästä vihreästä.Kaunis väri ja kiva sukka. Ihan ite pidin nää.

iso gnu kirjoitti...

KristiinaS: niin nämäkin sukat jäävät itselleni. Olivatkin jo "siirtyneet" makkariin.

satunNainen Paula kirjoitti...

Kyllä vaan minulle kelpaisivat hyvinkin noin voimakkaan vihreät sukat - vihreähän on väreistä mitä parhain. :o)

Matleena kirjoitti...

Onpa kauniit sukat! Malli tuntuu houkuttelevalta, joten saatanpa itsekin joskus tehdä tuollaiset. :)

iso gnu kirjoitti...

Paula: itsekin tykkään napakasta vihreästä (yhden lapsenlapseni mielestä, se ei ole mummojen väri;) )tämä mummin kyllä tykkää.

Matleena: kiitos! tekiessä löytyy vaihtelua.

Olifantti kirjoitti...

Kaunis malli, eikä tuo värikään ole pahimmasta päästä ;)

Hepsi kirjoitti...

Kauniit sukat ja väri on minustakin kivanvihreä!