lauantaina, kesäkuuta 01, 2019

KYHäily alkakoon

KYH eli KESÄYÖN HULLUTUS 2019 alkoi tänään!


Säännöt ovat seuraavat: Aloitetaan kesäkuun alusta juhannusaattoon 21.6.2019 asti joka päivä yksi uusi neule-/virkkausprojekti tai vaihtoehtoisesti jatketaan jo aloitettua, hiukan jo ufoutunutta projektia eteenpäin. Eli 21 projektia yhteensä. Jokainen näistä projekteista tehdään valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä! Projekti pyörii Ravelryssä , neulojien nettiverkostossa.

Tämä on tällainen leikkimielinen juttu, johon itse asiassa olen osallistunut lähes joka vuosi. Viime vuosi jäi väliin. Ihan kaikkina vuosina en ole saanut kaikkea valmiiksi, mutta yleensä. Tavallisesti kaikki on ollut uusia töitä, nyt ei tarvitse.

Tämä sukkaneule on ollut mukana monessa ja jotakin odottaessa olen pistellyt eteenpäin puikon tai pari tai enemmän. On kivat kesäiset, ohuet sukat ja nyt olisi tarkoitus saada valmiikis. Ajattelin itselleni kesäisiksi yösukiksi.Tämä on siis 1.6 KYH-neule.

Orvokkikin on saanut havupuiden siitepölykerroksen kuorrutukseksi. Onneksi havupuiden kukinta alkaa olla pikku hiljaa ohi.

Alustava KYH-lista, joka varmaankin muuttuu. Tein tämän listan jo aiemmin. Tässä eräs ilta kaivelin korejani ja jokunen keskeneräinen löytyi, ja taidan ottaa niitä neulottavaksi loppuun myös.

1.6 Ohuet sukat aikuiselle, kesken olevat otettu jatkettavaksi.
2.6 Heinäkuun kalenterisukat
3.6 Toukokuun kalenterisukat
4.6 Etiopian nuttu, muistaakseni sentti neulottu
5.6 Junasukat
6.6 Live in Peace-huivi
7.6 Kesäkuun kalenterisukat
8.6 Miesten sukat
9.6 Yhden lapsenlapsen sukat
10.6 Toisen lapsenlapsen sukat
11.6 Kolmannen lapsenlapsen sukat
12.6 Neljännen lapsenlapsen sukat
13.6 Viidennen lapsenlapsen sukat
16.6 Kuudennen lapsenlasen sukat
17.6 Lapaset
18.6.Lapaset
19.6->Torkkupeiton paloja voisi tehdä tarpeen mukaan

6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Mielenkiinnolla odotan taas KYH-tuotantoasi! :)

iso gnu kirjoitti...

Matleena kiva, kun odotat! Tietää, että joku lukee päivitykseni.

Susu kirjoitti...

Voi ku hauskaa kuulla et edelleen kyhäillään! Itse en oo osallistunu moneen vuoteen, mut muistan sen olleen tosi hauskaa. Mielenkiinnolla seuraan.

Olifantti kirjoitti...

Melkein tekisi mieli mukaan, mutta ei minun tuotteliaisuuteni riitä. Joskus olen kokeillut. aloitukset sain, mutta lopetukset ei oikein onnistunut.

KristiinaS kirjoitti...

Puh ja kyh, toi on kyllä niin hullun hommaa, että ei tulis edes mieleen osallistua:) Kyllä mä sua tsemppaan tekemään kaikki valmiiksi määräaikaan mennessä, ovat sen verran pieniä töitä, että pitäis keretä. Vaan eihän sitä koskaan tiedä mitä kommelluksia kesällä sattuu.

Iso Gnu kirjoitti...

Joskus on ollut kokonaan uusia töitä ja kun on tehnyt sukkia ja isompia, niin kiire on tullut. Nyt voi jatkaa kesken jääneitä ja niitä sitten löyty loppujen lopuksi aika monta. Se helpottaa. Mutta pari isompaa olen nyt ajatellut mukaan. Tämä viikko Hesassa lapsenvahtina ja sitten yksi tulee meille ja jää noita lapsenvahti päiviä/viikkoja vielä. Ruoanlaittoa kahdesti päivässä käy työstä. ;) Katsotaan kuin mummin käy. Jos jää kesken, niin ei haittaa.