lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Piponi ja Aino-kämmekkäät

Jo aiemmin piti laittaa kuvat, mutta ne epäonnistuivat. kesällä oli paljon helpompaa kuvata, kun oli valoa.Tänään työhuoneen kirjahyllyn siivouksen lomassa olen yrittänyt laittaa nyt otettuja kuvia blogiini. Mutta blogger ei tykkää minusta ja mikään ei ole onnistunut. Nyt tietenkin, kun vanhaa väsyttää ja pitäisi painaa pää tyynyyn, niin blogger suostui yhteistyöhön.



Ainosta piti tulla alunperin lapaset.Olen aloittanut varmaan silloin, kun Aino tuli markkinoille. Lapanen ei ollut hyvä, joten siellä se oli vaatehuoneen täytteenä. Sitten jonakin hetkenä purin siitä osan ja muutin suunnitelman. Ei tullut lapasia, mutta kämmekkäät. Ihan ohjeen mukaisilla puikoilla tein. Joku saa ne..



Pipokin on ollut valmis ja päässäkin jo. Sen kudoin samasta langasta kuin huivin. Vaikkakin huivi vain piti tehdä. Nälkä tahtoo kasvaa syödessä. Lanka on ihan minun väristä. Paljonko meni lankaa huiviin ja pipoon? Kuka tiennee? Lanka oli kuitenkin Iceland. Huivista oli kuva aiemmin.


Edit: joku tarkkaavainen lukija huomasi, että lanka kämmekkäissä on Isoveli Coloria. Näin varmaan onkin, nimittäin vyötettä ei ole enää tallessa. Tuohon aikaan työtä aloittaessa hävitin vyötteen. Myöhemmin olen yrittänyt säästää ne. Isoveljestä neulottuna kestävät varmaan paremmin kuin Ainosta. Olen lukenut blogeista , että Ainon kesto on huono.
Lukiessani huivi-postausta sieltä löytyi langan menekki, puikot jne. Ostin siis viidennen kerän pipoa varten. Eli sitä kului jonkin verran vaille 100 g grammaa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oletko varma tuosta kämmekäs langasta, minusta näyttää enemmän isoveli colorilta. kiva pipo :)

iso gnu kirjoitti...

Anonyymi: Itse asiassa voit olla aivan oikeassa, kun tuo oli alku oli ufo ja minulla on tapana heittää vyötteet menemään. Nyt viime kuukausina olen yrittänyt säästää ne. Mutta ovat ainoat laatuaan , niin olkoon Ainot silti;)

Anonyymi kirjoitti...

Pipo ja huivi ovat myös ihan minun värisiäni :)

Anonyymi kirjoitti...

Pipo ja huivi näyttävät ihanilta. Tuossa langassa on sitä jotain.

uhoava gnu kirjoitti...

Juu taisi olla Isoveli Coloria tuo lila-ym-sekoitus. Piposta tuli ihana, niin kuin huivikin on. Tosi kaunista lankaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis tuo pipo ja näyttää varmaan hyvältä huivin kanssa!

Mulla on kyllä vyötteitä tallessa, vanhimmat varmaan toistakymmentä vuotta mukana kulkeneita. Mutta ne uusimmat? Aina hukassa!

Joskos joulupukki toisi digivaa'an, niin voisin sitten huvikseni punnita kuukauden langanmenekit kerralla. Tai puolen vuoden... Sinänsä on ihan mielnkiintoista tietää se langankulutus, jos sattuu tekemään saman ohjeen mukaan joskus uudelleenkin.
Ja kokonaislangankulutuskin on ihan mukava pikku tiedonmurunen.
Hyvää viikonlopun jatkoa :)!

iso gnu kirjoitti...

Kaikille kiitos kiitoksista! On päässyt testaamaan, kun on ollut sen verran viileätä.
Helmis:Ajattelin, että jos ensi vuonna alkaisi seurata tuota langan kulutusta ja ostamistakin,( viime mainittu voi olla vähän hankalaa, kun langat välillä risteilevät Uhoavan ja minun lankakorien välillä.) Hyvä vaaka olisi kiva.

Anonyymi kirjoitti...

Kai me laitetaan Korvatunturille kimppatilaus niistä vaaoista :).

Mä seurasin jokusen kuukauden langankulutusta, mut se vaan unohtui. Ei mulla taida riittää järjestelmällisyys siihen.
Langanostokirjanpito on taas vähän semmoinen juttu, että ei "uskalla" kovin tarkkaa kirjaa pitää. Sattuneista syistä.

Vaikka toisaalta se oliskin ihan mielenkiintoista, etenkin kun näkisi, miten nopeasti jotkut langat tulee käyttöön ja kuinka pitkään toiset "kypsyy" kaapissa..

Anonyymi kirjoitti...

Nättejä neuleita olet saanut tehtyä.Pipoa kaipaisi minunkin pääni.Aina pääkappaleet on tehtävä itse,kun isopäisenä ei valmiina kertakakkiaan löydä kaupasta.-Nyt kai on otettava todesta "lapaskuu." Helmikseltä nappasin jo napinkin.Yhdet sukkakuun sukat ovat onnettomat vielä kesken.

MysteryKnitter kirjoitti...

Excel auttaa kulutuksen ja metrien kanssa. Ainakin minulla, kas kun osallistun Kilometritehtaaseen joka kk Ravelryssä.