maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Mustat sukat välipalaksi

Työt ovat alkaneet ja fufoilu ja muu neulominen vähentynyt. Täytyy alkuun totutella töihin ja työrytmiin. Fufoilun välissä valmistui ihan tavalliset perussukat miehelle mustasta ja raitoina vaalean vihertävästä Seiska Veikasta. Mustia sukkia ei paljon viitsi neuloa kuin kesällä. Laske siinä sitten kerroksia, kun on pimeätä ja mustaa lankaa. Sukat ovat kaiketi lähdössä Venäjä-keräykseen.

Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot tavan 3,5 mm
Kulutus: 125 g

sunnuntai, heinäkuuta 22, 2007

Miten fufoilijaksi synnytään

Kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin saatettiin loppuun kymmenen keskeneräistä työtä ja kauimmin ufona ollut oli ehtinyt jo kunnioitettavaan 30 vuoden ikään. Jonkinlainen ufoväsymys ja muutenkin juhlien, vierailujen ja kaiken touhun jälkeen on ollut väsymystä. Tätä ufoa olen vähitellen yrittänyt saada valmiiksi. Siitä pitäisi tulla pikku hiljaa itselle paksuhko neule mökille/pakkasilloille. Takakappale oli valmis ja ohjekin oli tallella ihme kyllä. Lanka on italialaista ja sitten tarkemmin joskus valmistuttua.
Mutta kun ufo ei oikein innosta, niin sehän voi jäädä lepäämään. Mitä sitten käsille?


Koska yksi tempaus loppui, niin voihan sitä sitä tempaista uudelleen. Kun olin saanut virkatun pusero-ufon valmiiksi, niin päätin, etten sitten virkkaa kyllä vähään aikaan. Kuinka ollakaan sitä löysi itsensä virkkaamasta Tenneseetä kesäkassiksi. Virkatessa pitää tuijottaa virkkausta koko ajan ja ei voi ihailla maisemia Päijänteellä tai katsoa telkkaria jne. Tennessee on vielä kovin "hajoavaa" lankaa.
No, virkkuu taas välillä syrjään hetkeksi.

"Sukat ovat hyvä välipalatyö" luki juuri hiljan jonkun blogissa. Päätin sitten aloittaa uudet sukat tummasta langasta, koska Venäjä-keräykseenkin pitäisi saada sukkia. Näitten kanssa voi katsella ohi lipuvia purjeveneitä ja muita äänekkäämpiä veneitä.
Aivotonta työtäkään ei jaksa koko aikaa, mitäs sitten?



Niin, laatikossa mökillä on ikuisuuskanavatyöprojekti Vuorelmalta ostettuna nimeltään Koivikko. Sitähän voisi taas yhden langan pistellä. Rundi uudelleen sopivassa järjestyksessä tilanteen ja mielialan mukaan...
Näin sitä on monta työtä kesken aina ja ehkä joskus joku valmistuu. Ainahan uusia fufoiluja on tulossa luulen minä.



tiistaina, heinäkuuta 17, 2007

Uusivanha poncho


Tämä tuulessa hulmuava poncho on saanut alkunsa loppuvuodesta 1999 ja silloin siitä piti tulla hartiahuivi. Väri on musta, kun valokuvissa se ei vaan näy mustana. Muutenkin oli hankala saada kuvia, kun ei ollut kenen päälle sen olisi laittanut. Harmi, kun vaatepuu ei näy. Vaatepuu on vanha puinen vaatepuu, joita oli lapsuudesssani ja nuoruudessani ennen kuin kaikki muovit tulivat markkinoille. Ystäväni virkkasi kolmeen vaatepuuhun puuvillalangalla "kuoret" joskus 60-luvun puolivälissä. Yksi oli kirkkaan punainen ja yksi sininen ja kolmannen väriä en muista. Tuo sininen on enää minulla tallella ja muistuttamassa ystävästäni.
No, poncho sitten. Se on tehty yhdestä leveästä kaitaleesta ainaoikein neulomalla; toinen pää yhdistetty toiseen pitkään sivuun. Malli on päällä yllättävän mukava. Kiitos vaan vinkistä Uhoava! Luulen käyttäväni tätä enemmän kuin hartiahuivia. Pysyy paremmin vauhdissani mukana!
Malli: Uhoavan ja omasta päästä
Lanka: Kitten Mohair
Puikot: bambut 5
Kulutus 75 g

maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Lehtiverho ja tilinpäätös eli täyskymppi



Tämä oven kapea verho valmistui ohimennen fufoilessa. Lankana Sandnesgarnin Mandarin Petit, joka on kivaa puuvillalankaa ja sen värit ovat upeat. Helposti virkatessa vain langan säikeet tulevat esiin. Ostin langan Porissa käydessäni Lavikolta (Huom! en vain tätä lankaa) Malli on lakanan välipitsi kirjasta: Hildegard Åstrand: Pitsinvirkkaus (v.1975). Pitsin nimi on kaikessa yksinkertaisuudesaan " Lehti". Pitsi on nyt keskimmäisen lapsen huushollin oven kapeassa ikkunassa. Väri miniän toiveenmukainen.
Malli: H.Åstrand Pitsinvirkkaus "Lehti"
Lanka: Mandarin Petit
Virkkukoukku: metalli 3
Kulutus: 105 g
Täyskymppi eli mitä tehty 1.6.-15.7.07 fufoillessa.

1. Ruskea toppi -oli suurimmaksi osaksi neulottu, mutta kokoamatta. VALMIS
2.Yhdet villasukat ohuesta langasta olivat kesken(toista sukkaa aloitettu) VALMIS
3. Pinkki intarsianeule, josta oli tulla joskus 80-luvulla villatakki. PURETTU
4. Toiset villasukat ohuesta langasta olivat kesken mökillä (eka menossa). VALMIS
5. Turkoosi toppi viime kesältä aloitettuna -jokin alkoi siinä tökkiä. PURETTU
6. Patalappu, oli viimeistelyä vaille valmis. VALMIS
7. Pusero MandarinPetit-aloitettu viime kesänä. Nyt se on VIRKATTU ja VALMIS
8. Oviverho kalalangasta -käyttöä mietin ja ajattelin purkaa. Mutta ei, se tehtiin loppuun 30 vuoden viiveellä. VALMIS ja KÄYTÖSSÄ Uhoavalla.
9. Pirkka-langan jämistä lapanen- purkuun meni liian isona. PURETTU
10. Kätköistä löytyi kesken fufoilun Kid Mohairista aloitettu huivi. Muutos tuli suunnitelmiin ja siitä tuli PONCHO. VALMIS (kuvia myöhemmin ja muuta tietoa).
7 valmista ja kolme purettu ja muutama odottaa uutta innostusta!!Olen toosi tyytyväinen saavutukseeni kaiken muun juhlahumun keskellä.

perjantaina, heinäkuuta 13, 2007

Vielä kaksi ufoa häviää

Nämä kaksi ufoa pitää nyt lopetella viikonlopun aikaan. En pääse koneelle, mutta kuvia tulee ensi viikolla.


Tämä lapanen on aloitettu joskus vuonna yksi ja kaksi Pirkka-langasta. Sitä jäi kun tein yhden Sirkka Könösen neuleen esikoiselle muutaman vuoden aikana/viiveellä, kummin vain. Langat olivat niin lähellä toisiaan väreiltään, että pimeinä talvi-iltoina oli hankaluuksia neuloa kuvioita. Värejä puseroon tuli kaikkiiaan 16 erilaista. Intarsia- ja kirjoneule eivät ole niitä nopeimpia. Aloitetut lapaset löytyivät nyt ufojen etsimisen myötä. Ovat liian isot lapaset ja siis purkuun.
Huom ! sammaleella on leppäkerttu.

Edit: lapaset purettu. Voisin tietenkin tehdä uudelleen pienempänä.


Tämä musta huivi Kid mohairista löytyi, kun hain verhoja kuopuksen huusholliin laatikoistani. Joka paikkaan sitä on lykännyt keskeneräisiään. Mutta siitä ei tule hartiahuivia, vaan poncho. Lanka on todella mustaa, kuvissa ei näy. Tämän olen aloittanut loppuvuodesta -99. Lanka on ostettu Lahdesta.

Edit: illalla tämäkin valmistuu ja kuvat alkuviikolla Helsingistä kotiuduttua.

sunnuntai, heinäkuuta 08, 2007

Virkattu verho valmis vuosikymmenien vierittyä


Tämä kalalangasta (kuusisäikeisestä?) virkattu verho parvekkeen oveen on aloitettu joskus 70-luvun loppupuolella. Se jäi muiden töiden jalkoihin ja kotikin muuttui ja nyt vasta fufoilun myötä viimeiset kerrokset tuli virkattua. Uhoava Gnu & Gnu ukkonsa saavat sen kotinsa parvekkeen oveen näkösuojaksi. Kolmekymmentä vuotta -jo oli aikakin valmistua. Verhossa on neljä kuviota.

Kulutus 300 g

torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Neiti Kesäheinä koivikossa eli fufo nro 7

25.6.06 postauksessa luki: " Modassa 2/2006 oli kukkapitsinen pusero ja näitä "alkupaloja" on nyt enemmän kuin ne puolenkymmentä, jotka tein toukokuussa. Tarve on kaikkiaan 44 kukkaa ja nyt on puolet kasassa. Ehkä tämäkin valmistuu joskus."



Nyt on se joskus, se valmistui sopivasti kesän lämpimillä ilmoilla. Yksi neljäsosa pyörylöistä oli virkkaamatta ja tietenkin oli vielä yhdistäminen ja lankojen päättely (ja sitä oli 44 x 6 +8). Virkkaus on pyörinyt käsissä pidemmän aikaa ruoanlaiton ja siivouksen lomassa ja tänään aamun tunteina se valmistui muiden nukkuessa. Malli on siis Modasta 2/2006.







Malli : Moda 2/2006
Lanka: Sandnes Garn;mandarin Petit
Kulutus: Edit-täti punnitsi ja kaikesta vaivasta huolimatta vain 160 g kului lankaa

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Seiskajuttu, juuri ennen 07.07.07


Helmis 10 puikkoa langalla - blogista haastoi minut eli siis seitsemän faktaa meikäläisestä on tämän postauksen aihe. Ei se niin helppoa ollutkaan valita, mitä laittaa tai on laittamatta. Mutta kiitos haasteesta Helmikselle.

Siis 7 faktaa itsestäni :

1. Olen ollut naimisissa yli 31 vuotta mieheni kanssa.

2. Minulla on kolme aikuista lasta, yksi lempivävy, yksi lempiminiä ja melkein (muutaman päivän kuluttua) my favorite son-in-law.

3. Vanhempani ovat vielä elossa ja minulla on kolme pikkusiskoa ja kaksi pikkuveljeä perheineen. Miehelläni on kolme veljeä ja yksi sisko perheineen. Sukua riittää ja samoin vierailupaikkoja ja vieraita.

4. Kotoa ja mökiltä löytyy kirjoja hyllyistä, kasoista eri paikoista ja jopa komeroista. Kirjakaupat ovat hankalia paikkoja ja samoin antikvariaatit, aina löytyy kirjoja, joita on lähes pakko ostaa. Kirjoista luopuminen on vaikeaa, joskus jonkun saa vietyä kirpparille.

5. Lankaa on todella paljon melkein joka huoneessa. Sitä löytyy useammasta komerosta, jostakin kirjahyllystä, koreista ympäri huushollia sekä varastosta että vielä vaatehuoneesta. Ufojakin löytyy kuten voi katsoa aiemmasta postauksesta. Perinnöksi jää Uhoavalle, en ehdi kaikkea kuluttaa.

6. Olen sairauksien myötä oppinut ainakin välillä olemaan luovasti joutilas.

7. Neule on aina mukana. Sen on oppinut vuosien aikana, että neule on parasta ottaa mukaansa. Muuten joutuu etsimään lankakauppaa ja puikkoja ja siksi puikkoja on muutama (osa tietenkin ufoissa kiinni). Mökillä saaressa on jemmassa joku keskeneräinen työ aina, jos sattuisi jäämään neule kotiin.
No, niin siinäpä osa juttuja. Jos joku haluaa napata itselleen tämän, niin olepa hyvä.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Siivousta ja kaikkea muuta kuin ufoilua

Nyt viikko ansaittua vuosilomaa on takana. On tullut koleassa ja sateisessa säässä pääasiassa siivottua nurkkiansa. Siivouskomerokin on siivottu ja pöly- ja lattiarätitkin ovat vaihtuneet siivousliinoiksi. Vieraathan aloittavat huusholliin tutustumisen siivouskomerosta tai muista komeroista, eikös vain?.
Viikonloppuna juhlittiin kummipoikani (yhden kymmenestä) valmistumista ja tavattiin paljon sukua ja tuttavia. Migreeni alkoi muistuttaa olemassaolostaan lauantaina ja niin kivasti nuo rautavasarat takoneet päätä ja tehneet olon aika kamalaksi. Kaikenlaista muutakin touhua on ollut ihan riittämiin. Käsilaukkukin on ostettu kahteen kertaan ; mitä sille voi että löytyi uusi ja kauniimpi. Viikonlopun jälkeen on ehkä rennompi olo.

Siis tämä oli puolustuspuhe, sille että nyt juuri ei ufoista mikään ole muuttunut muuksi. Luulen, että joku vielä saa uuden muodon.