sunnuntaina, helmikuuta 20, 2011

Portaittain eteenpäin

Joskus kauan sitten törmäsin jostain syystä erääseen portugalilaiseeen blogiin ( varmaankin jonkun toisen blogin viittaamana). Siellä oli värikäs virkattu peitto ja ajattelin joskus tehdä sen tai ainakin kokeilla. Nyt on kokeiltu.

Puuvillalankoja löytyi laatikollinen ja saihan niitä vähäsen kulumaan tähän. Virkkaus on hauskaa portaittaista. Pääasiassa virkkausblogista Magia do Crochet on täydellinen ja havainnollinen ohje. Samaisesta blogista löytyy paljon värikkäitä, upeita töitä. Kieltä en vaan ymmärrä. Kuvat ovat hyviä ja osassa on kaaviokuviakin.


Lapsenlapsille ostettiin joskus pieni korituoli. Siinä ei ole pehmusteita ja kun tuoli kulkeutui sisälle, niin jotain se kaipasi. Telkkarihuoneen muilla nojatuoleilla on mummonneliöistä virkatut istuinsuojat ja jotain siis pikkutuolillekin piti virkata.

Aika kivaa oli virkata portaittain kerrokset. Kerroksen alkupään langat päättelin samalla kun virkkasin, mutta kerroksen loppupään langat päättelin ja lopuksi vielä kiinteitä silmukoita ja rapuvirkkausta yksi kerros ympäri. Langanpäitä tuli tai jäi yksi Muumi-mukillinen.

Puuvillalankoja väheni 250 g.



Hamsterikuuhun valmistui vielä muutakin. Boris-vahtimme sai uuden pääasiassa valkoisen huivin, jossa on hiukan sinertävää lankaa. Huivi on jo ulkona koiran kaulassa ja kuvaan joskus toisen kerran. Edellinen huivi oli jo hyvin nokittu (linnut tykkäävät huivin kuiduista) ja haalistunut. Tästäkin he saavat keväällä pesäänsä pehmustemateriaalia.

Langankulutus 55 g.

Miesten sukat Seitsemän Veljestä langoista valmistuivat myös ja koko 45-46. Kulutus 130 g.

9 kommenttia:

kio kirjoitti...

hauskannäköinen peitto! erikoinen kuvio

Sipi kirjoitti...

Ihanan värikäs peitto! Hauska, porraskuvio :)

-maria- kirjoitti...

*Kiitos* linkistä peitto-ohjeeseen! Törmäsin samaan malliin hiljattain ja jäin miettimään, miten se on tehty. Nytpä sekin asia selvisi. Ties vaikka joutuisi joskus toteutukseenkin :)

Kauniin väriset sukat!

MariL kirjoitti...

Aivan ihana peitto! :)

Riikka kirjoitti...

Hauskan näköinen peitto, itsekin haaveillut tekeväni tuon, mutta pääteltävien lankojen määrä hirvittää =)

Salomea kirjoitti...

Iloista näyttää olevan neuleesi. Minä tänään kuuntelin radiosta M A Nummisen laulua puut jo lehteen puhkes rips raps tuomikin jo kukkaa ehti... tirlir lei ... tuo oli muistaakseni koululaulu. En pystyny muistamaan tuota koulun sävel lajia.
Mutta kevättä pukkaa vesi solisee kivasti.

salomea kirjoitti...

Ilahdutit minua taas käynnilläsi blogissani. Taas on käyty onkologilla, veri näyttää hyvältä. Siinä on iloa tähän päivään. Tämä yletön buumi, että kaikkea pitää saada halvalla toimii ikävästi minun kohdallani. Convatec on siirtänyt euroopan tuotantonsa karibialle ja tuotteet täyttä sekundaa. Minä tuotteen käyttäjä siinä kärsin. Varmaan saavat paljon enemmän jaettua osinkoja jaettua.
Kevät kuitenkin tulee ja kukat nousevat ilahduttamaan. Hengissä ja odotan kovasti kevättä.

Auli kirjoitti...

Kiva, että huomasin peittosi. Se näyttää just sellaiselta, että pitää pistää harkintaan. Olen tehnyt tavallisen polvekkeisen villapeiton muutama vuosi sitten, mutta tämä olisi kivasti erilainen. Kiitos vinkistä!

KristiinaS kirjoitti...

Tulihan tehtyä -blogissa Terhi on tehnyt tämän peiton jokin aika sitten.
Tämä on kyllä hauska idea, tulee erilaista kuin mitä virkatut peitot yleensä on.