lauantaina, maaliskuuta 28, 2020

2. viikko

Kohta en laske enää viikkoja, tässä yksi viikko taas hujahti. Välillä tosin aika tuntuu pitkältä. Jotain aina tekee, laittaa ruokaa, siivoskelee, lukee, neuloo, istuu puhelimessa tai netissä, välillä käy ulkona ja välillä on vain. Aiottiin olla Lapissa tämä viikko, mutta nyt siis kotoiltiin kuten muutkin suomalaiset.
 

 Otin kuvat ulkona ja näytöllä huomasin, ettei ollut ihan keskellä. Mutta ei tuo haitanne, näkee kuitenkin tämän viikon valmiit työt: kaksi paria sukkia ja Etiopian nuttu ja vauvan pipo.


 Nutun ja pipon värit on oikeat edellisessä kuvassa. Beige on Top Woolia jostain menneisyydestä ja raitana joku sukkalanka, jossa ei ollut enää vyötettä. Sukat olen kutonut tästä langasta. Nutun ohje löytyy täältä pyörönä ja pipon ohje täältä. Nuttuun kului 75 g ja pipoon 22 g lankaa.


Jostain syytä nämä vaaleanharmaiden sukkien mallin nimi tahtoo vääntyä suussani Muhkuksi. Oikea nimi on Tuhti-sukat. Mahtuu hyvin jalkaa,vaikka on pitkikset jalassa. Tein nämä  150 g painavat sukat itselleni. Raitasukat on langoista joita sain kollegoiltani ympäri maan jäädessäni eläkkeelle syksyllä -14. Tavan lahjan lisäksi, jokainen oli ostanut vielä lankaa minulle. Se oli yllätys, ja olin järjestänyt joillekin kollegoille elämyksen ,jota he eivät olleet kokeneet koskaan: lankakaupan. Aika neuloa loppujakin langoista.  Harmaat sukat on Seitsemän veljestä- lankaa ja raitaiset Dalegarnin Hakkespett-lankaa, jota en ole koskaan aiemmin neulonut. Helppoa ja mukavaa neulottavaa 3mm:n puikoilla. Sukkiin meni 86 g lankaa.

  

 Ravelryssä on menossa Sukka-KAL . Sukkien nimi on Nimue. Langaksi valikoitui Louhittaren luolan Käreitär porkkanan värisenä. Tänään kakkos-osa  pitäisi tulla ja 4. eli vika osa kahden viikon päästä.Toinen 1-osa on tehty ja toisen varren taidan aloittaa vielä.

 
Aamupäivän neulontahetki, Poirot-tallenne, muki kahvia ja pari keskeneräistä neuletta ja pari muuta vieressä. :)

lauantaina, maaliskuuta 21, 2020

1. viikko takana

Elämänmuutos on ollut melkoinen tällä viikolla. On pitänyt pysyä kotona ja unohtaa kokoukset, erilaiset tapaamiset, kirjastossa ja kaupassa jne käynnit  ja ennen muuta tapaamiset lastenlasten kanssa.
Pikku kotihommia tulee tehdyksi. Ruokaa on laitettava joka päivä ja minä laiska leipoja olen leiponutkin. Tosin tein mehuja ja omenahilloa parina eri päivänä. Olen katsellut telkkaria ( tallenteita ja Areenaa ja yhdet- kahdet uutiset päivässä ja korona-asiaa rajoittaen, istunut puhelimen ääressä, viestitellyt, istunut tietokoneen ääressä ja talomme takametsikössä kuljeskellut hiven yksin, haistellut metsää, kuunnellut lintujen viserrystä. No tietysti neuloja neulookin  päivittäin. Jotain on valmistunut ja jonkin verran on kesken, kuten aina. Päätin nyt viikottain katsoa mitä on valmistunut viikon aikana. Keskeneräisistä ei välitetä, ne valmistuu aikanaan.


Tälläinen oli tämän viikon valmistuneiden kasa.
Kahdet sukat ja yhdet lapaset . Neuloin kotoa löytyneistä varastoista.


 Lapaset olivat Niin Laitisen KAL-lapset Tähdet meren yllä. Aloitin myöhemmin, mutta nopeasti sain kiinni ja valmistuivat yhtaikaa. Lankana on Janne tumman grafiitin harmaana ja valkoinen Seitsemän veljestä. Puikkoina 3, 5 mm bambut. Ankkureita, sydämiä, aaltoja kuohupäinä ja tähtiä on ihan nimensä mukaisesti ja voi siinä nähdä muutakin. Ainakin fb-ryhmässä käytiin asiasta keskustelua. Sopii hyvin pienempi kätiselle naiselle kuin minä. Ajattelinkin, jos kelpaisi ensi syksynä lapsenlapsille. Kulutus oli  74 g näihin lapasiin tai vanttuisiin kuten meillä kotona sanottiin.

Sitten sukat, isommat ovat miesten sukat kokoa 42/43 ja Jannen sama grafiitinharmaa ja sammalenvihreää Seitsemän veljestä. Ihan tavalliset miesten sukat ja lankaa kului 123 g. Junasukat ovat tavallista isommat, kun neuloin Nallesta . Pääsiäissukista jäi keltaista ja vihreää ja jonkin verran sainkin kulumaan näihin junasukkiin. Sukkien koko on 21/22 ja sopivat puolesta vuodesta ainakin puolitoistavuotiaalle, ehkäpä kaksivuotiaalle muistelisin. Kulutus oli 51 g.
Lankavarasto pieneni 248 g. Kun palataan joskus viikkojen/kuukausien? päästä normaali eloon, niin menen istumaan Titityyhyn ja ostan lankoja. Jos nyt välillä ei tule pakottava tarve tilata lankoja --siis lankoja on, mutta ei aina sopivia .;)

lauantaina, maaliskuuta 14, 2020

Oslo-pipoja lisää

Keskeneräisten viikolla valmistui pari pipoa. Tässä postauksessa on alimmainen on viikon keskeneräisiä töitä. Ylin pipo on mun , jota olen ehtinyt käyttää. Piti kuvat pääkaupunkiseudulla käydessä, mutta jälkikasvun tapaaminen jäi pikkuflunssien takia. En viitisnyt vapaaehtoisesti ottaa itselleni.


Oslo-piponi on ehkä vähän vieras väri itselleni. Syy väriin on se, että se sopii kuin nenä päähän uuteen ulkoilutakkiini. Olen kyllä käyttänyt sitä muutenkin, ihanan pehmeä ja lämmin. Alaosan taite on kolminkertainen. Lanka on Arwettaa ja Tilia-silkkimohairia. Lankaa kului yhteensä 72 g. 3 mm puikot.
Vielä yksi Oslo-pipo vihreän sävyisenä ja tämä on jo omia värejäni. Pipo oli toisen toive, jonka toteutin. Langat samat. Arewetta on semisolidia vihreää vaaleampi väri ja tummanvihreää Filiaa. Kulutus 68 g.

Vielä on kuvaamatta yksi pipo ja toinen pipo on kesken.Eiköhän nuo pipot ala riittää. Viime tiistaista tiistaihin ollut keskeneräisten viikon jälkeen olen aloittanut kaksi uutta työtä. Valmistuneita keskeneräisiä kuvaan pikku hiljaaa tänne blogiin.

tiistaina, maaliskuuta 10, 2020

Viikon työt

Se oli sitten keskeneräisten viikko. Viime viikon kuvan 13 keskeneräisistä valmistui seitsemän ja yksi muuttui takaisin langaksi. Sitä olen jo pari pari vuotta miettinyt, kun neule ei lähtenyt etenemään. Viisi on edelleen kesken. Joskus taas uusi keskeneräisten viikko on otettava urakaksi, vaikkakin aina silloin tällöin joku keskeneräisistä muutenkin tipahtelee puikoilta.


Siinä ne on valmiit työt ja useimmat viimeisteltynä. Pikku hiljaa esittelen niitä täällä blogissa.


Jorid Linvik:Lapaskirjassa on nämä lapaset.Lankana on musta Maija ja värikäs Viking garnin Nordlys. Lapasen saaja on itse valinnut värit. Toisiin samanlaisiin oli myös langat, mutta ekaa lapasta varren ja peukalokiilan jälkeen en ole neulonut, koska kuviot eivät pääse oikeuksiinsa osin liian pienen värieron takia.
Lapasmallin nimi on Siivekkäät sydämet.  Peukalo on minusta hieno. Sain värit menemään hyvin samalla lailla molemmissa lapasissa. Olen tyytyväinen.
Nordlys on lankaa , jota olen päättänyt olla neulomatta. Mutta aina vaan sitä on talossa. Langan vahvuus vaihtelee ja kierteisyys. Helposti silmukka hajoaa ja osa vain tulee puikolle. Tästä huolimatta sain kauniin tasaiset lapaset aikaiseksi. Lapasiin lankaa kului 68 g, Maija-kerä meni melkein kokonaan. Nordlysiä jäi.

Yksi lapsenlapsista halusi ehdottomasti tästä langasta sukat. Sanoin, ettei saa samanlaisia. Ei kuulemma haittaa, kun on vain väriä. Vielä toisen sukan kärkiosassa oli solmu ja violetti vaihtui vaaleanpunaiseksi lennosta. Sukkiin kului 51 g.

tiistaina, maaliskuuta 03, 2020

Kesken olevien viikko vai kuukausi vai pidempään?

Uusi neuleita on aina niin kiva aloittaa.Joskus kai on yritettävä saada pois jotain käsistäkin.  Ei vaan, noista muutama on ihan viittä vaille valmis. Mutta kuitenkin kasasin näitä keskeneräisiä yhteiskuvaan. Eivät toki kaikki ole tässä, mutta mitäpä niistä. Kaksi keskeneräistä olen tässä purkanut langoiksi. Toinen oli aloitettu vaatimattomasti v.-93. Ohjekin oli kadonnut, niin ei viitsinyt tehdä loppuun.

Tässä on lähimmät ( ei kaappien perukoilla olevat, luulen että sieltäkin löytyisi) keskeneräiset. Neljä huivia, joista kaksi on lähes loppusuoralla. Yksi huivi, jota neuloin pari vuotta sitten äidin elämän loppupuolella ja pitsin kanssa takkusin keskittymisvaikeuksien takia. Vaatii purkamista ja uudelleen pitsiin keskittymistä. Kolme pipoa on kesken ja parit lapaset ja neljät sukat. Yhden uudet sukat  aloitin eilen illalla ja nekin on tässä kasassa. Ne ovat jonkin aikaa, kun opettelen varpaista aloittamista ja luuppamista. Töitä pitää olla kesken eri tilanteisiin ja osa on sellaisia , että on neulottava yksin keskittyen ja osa telkkarineuleita ja loput siltä väliltä. Joku on yleensä,  jossa opettelee uutta.

Niin ajattelin pitää tästä päivästä alkaen keskeneräisten viikon; en nyt sentään kuukautta. Oikeasti mua ei haittaa kesken olevat työt. Kiva tehdä useampaakin työtä vaihdellen. Onkohan muilla tällaista kasaa vai oletteko niitä, jotka tekevät yhden työn kerrallaan valmiiksi.