sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007

Miten fufoilijaksi synnytään

Kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin saatettiin loppuun kymmenen keskeneräistä työtä ja kauimmin ufona ollut oli ehtinyt jo kunnioitettavaan 30 vuoden ikään. Jonkinlainen ufoväsymys ja muutenkin juhlien, vierailujen ja kaiken touhun jälkeen on ollut väsymystä. Tätä ufoa olen vähitellen yrittänyt saada valmiiksi. Siitä pitäisi tulla pikku hiljaa itselle paksuhko neule mökille/pakkasilloille. Takakappale oli valmis ja ohjekin oli tallella ihme kyllä. Lanka on italialaista ja sitten tarkemmin joskus valmistuttua.
Mutta kun ufo ei oikein innosta, niin sehän voi jäädä lepäämään. Mitä sitten käsille?


Koska yksi tempaus loppui, niin voihan sitä sitä tempaista uudelleen. Kun olin saanut virkatun pusero-ufon valmiiksi, niin päätin, etten sitten virkkaa kyllä vähään aikaan. Kuinka ollakaan sitä löysi itsensä virkkaamasta Tenneseetä kesäkassiksi. Virkatessa pitää tuijottaa virkkausta koko ajan ja ei voi ihailla maisemia Päijänteellä tai katsoa telkkaria jne. Tennessee on vielä kovin "hajoavaa" lankaa.
No, virkkuu taas välillä syrjään hetkeksi.

"Sukat ovat hyvä välipalatyö" luki juuri hiljan jonkun blogissa. Päätin sitten aloittaa uudet sukat tummasta langasta, koska Venäjä-keräykseenkin pitäisi saada sukkia. Näitten kanssa voi katsella ohi lipuvia purjeveneitä ja muita äänekkäämpiä veneitä.
Aivotonta työtäkään ei jaksa koko aikaa, mitäs sitten?



Niin, laatikossa mökillä on ikuisuuskanavatyöprojekti Vuorelmalta ostettuna nimeltään Koivikko. Sitähän voisi taas yhden langan pistellä. Rundi uudelleen sopivassa järjestyksessä tilanteen ja mielialan mukaan...
Näin sitä on monta työtä kesken aina ja ehkä joskus joku valmistuu. Ainahan uusia fufoiluja on tulossa luulen minä.



6 kommenttia:

satumh kirjoitti...

Just näinhän se menee. :)

Helmis kirjoitti...

Näin juuri, ei voi muuta kuin nauraa hihitellen nyökytellä. Tunnen tapauksen :).

Mulla on ihan huoli, kun oon nyt niin paljon virkannut, että mitä otan kesäreissulle mukaan.
EN ainakaan ufoja!!!!
Virkkaukset menee pieneen tilaan ja on käteviä, mutta esim. autossa neule on parempi. Pitää siis hankkia useampi eri työ jopa yhtä ja samaa reissua varten!

Toivotontako?!

uhoava gnu kirjoitti...

Vau, kivan nakoista! Ma olen saanut isoaidinneliotyon jo loppumetreille - siita tulee vauvanpeitto kaverille, eika sita voi siksi nayttaa viel blogissa. MysteryStole on edennyt kakkosvihjeen puoleenvaliin, mutta onpa ollut harvinaisen neuleeton heinakuu muuten!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköinen tuo Koivikko työ!

Täälläkin fufoillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas Isognu!Tutulta tuntuu nuo sanat "fufoilijaksi syntynyt".Keskenjääneitä teelmyksiä löytyy sieltä sun täältä.Oma muotokin on vuosien ja vuosikymmenien aikana niin paljon muuttunut,että auttamatta purkuun menee pitkällekin ehtineet työt.Jotakin onneksi sentään voi vielä käyttöön jollekin työstää.-Lankavyyhtien ja -kerien loput ovat minulla yksi tavantakaa toistuva löytö.Että niitä voikin olla niin paljon!Pienet pojantyttäret ovat innoissaan,kun taas mummu on löytänyt lankoja,joita he saavat kerijälaitteella pikkukeriksi muotoilla.Ja voi ihanaa!Tänään löytyi ainakin 25 vuotta vanha,mutta kuin uusi,lähes 100 gramman erä puuvillalankaa.Ei kun uutta verkkokassia taas koukulle!-Jos olet vielä lomalla,niin toivottelen leppoisia lomapäiviä.Ja työn iloa,jos olet lomasi jo pitänyt.

Maartsi kirjoitti...

"Pieni" fufovoittopaketti tuli tänään perille, sopivasti syntymäpäiväkseni! Suuret kiitokset, olen ihan hämmentynyt. Rapostoin paketista piakkoin sekä omassa että fufoblogissa.