Lankana on Marcus Company 8-ply sukkalanka värissä syksy ja toisena Zauberball Stärke Schokoladen seite. Viime mainittu lanka on vähän ohuempi kuin oranssi lanka, mutta ei haittaa. Lanka on kohoneuleena eli aina oikein neuleena. Ohjeena on Lanesplitter ja se on ilmaisohje Ravelrystä. Yläkuvassa värit on oikeammat. Yritin ottaa itse kuvaa ja ei onnistunut. Onneksi yksi lapsenlapsista otti kuvan. Hame aloitetaan yhdestä kulmasta ja lisätään molemmissa sivuissa, kunnes on saavutettu sopiva korkeus ja sitten neulotaan suora osuus (toisessa sivussa levennetään ja toisessa kavennetaan) ja lopuksi kavennetaan mol.puolin. Saadaan suorkaide ja sitten yhdistämisen jälkeen vyötärön resori on vuorossa. Lankaa kului 362 g.
Joululahjalangoista ekat sukat on jo valmiina. Lanka on Socki -lankaa, jota en aikaisemmin ole neulonut. Tein naisten koon, 12 s/puikko ja 3,5 mm puikoilla.Tulee eri näköiset sukat, kun väriraportti on pitkä. Minun on kuulemma hyvä oppia sietämään tällaisia sukkiakin. Kyllä ne pariksi tajuaa. Kulutus 92 g.
Olli-langasta harmaana ja 7V-langan vaalean sinisen jämistä miesten sukat valmistuivat myös nopeasti 3,5 mm puikoilla. Lankaa kului 117 g.
Lunta oli noin 40 cm, vähän laskenut lumen määrä. Hiihtäjät ovat päässeet hiihtämään. Latupohjissa on riittävästi lunta. Ensi viikoksi on kai luvattu kunnon pakkasia. Astmaatikkona on mieluummin sisällä.
Hennosti
hipaisevat toisiaan,
mennyt ja
huominen.
Mennyt muistaa
eiliset.
Myös kyyneleet, mutta ei
niitä
muistelemaan jää. Kaikki koettu
on aitoa elämää.
Huominen haluaisi nähdä kauemmas,
vaikka tietää sen olevan
mahdoton.
Tietää, että kaikki tärkeä,
kaikki, juuri tässä hetkessä
on.
Hennosti hipaisevat, mennyt ja
huominen.
Kiittävät toisiaan. Ojentavat
yhdessä
sinulle valoa. Lähde vain.
Lähde luottavaisesti kulkemaan.