Näytetään tekstit, joissa on tunniste pusero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pusero. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 31, 2025

Loppuvuoden valmistuneita, osa 2

Yhdelle lapsenlapselle neuloin syksyn aikana pari isompaa neuletta kuin sukat. Toisen hän aloitti itse ja toinen oli joululahjatoive. Pidettyjä ovat molemmat. Nyt joululomalla näyttivät olevan hyvässä käytössä. Se jos mikä lämmittää neulojan sydäntä.


Oliivinvihreä pörröpuseroon ostettiin langat lankalauantaina Titityystä ja lapsenlapsi aloitti itse neulomaan. Alkusyksystä kysyi mummia kuitenkin  neulomaan puseron. Takakappaletta oli aloitettu ja minusta oli helpompi purkaa, ihan kaikkea en jaksanut purkaa/saanut purettua. Aloitin alusta uudelleen.


Pusero on PetiteKnitin Cloud blouse koossa XS.  Puserossa ei ole ohjeen mukaiset langat, vaan neuloin sen Sandnes Garnin Ballerina Chunky Mohairista väristä tumma oliivi. Lanka oli lapsenlapsen valitsema ja väri samoin. Lanka loppui kesken ja  ostin pari kerää lisää ja oli tietenkin jo syksyllä eri värjäyserää. Neuloin hihat uusista keristä ja eroa ei kyllä huomaa ainakaan näin.  Hihat on vähän pidemmät kuin ohjeessa ja taisin neuloa vartalo-osaankin vähän pituutta lisää kysymättä lupaa. Chunky Mohair on ei niin kivaa lankaa neulottavaksi ja purettavana vielä hankalampaa. Saaja on tyytyväinen laatikkomalliseen puseroonsa ja väriinkin (itsehän värin valitsi) ja onhan se mummistakin kiva ainaisen mustan rinnalla. Lankaa kului 243 grammaa.


Joululahjaksi toivoi samainen lapsenlapsi toivoi huppuhuivia. Isänpäivän viikonloppuna kävimme taas yhdessä Titityyssä. Malli on Sophie Hood PetiteKnitiltä. Langoiksi valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Isager Soft  vaaleana beigenä ( 56 % alpakka ja 44 % luomupuuvilla ja 125 m/50 g)  ja toisena lankana oli Isager Silk Mohair  väriss ruoste.


Huivin eka osa tuntui pitkältä neuloa, mutta loppujen lopuksi huppuhuivi valmistui aika nopeasti ohjeen mukaisilla 5 numeron puikoilla. Koko oli keskimmäinen eli ei ihan pisimmät huivin päät. Tämäkin tuntuu miellyttävän saajaa. On kiva vetää huppu päähän ulkona ja on lämmin kuulemma. Sisällä voi pudottaa hupun niskaan ja pitää huivina kaulalla. Lankaa tähän kului yhteensä 182 grammaa. Lopuista taidan neuloa tulevana vuonna lapaset vielä. Kuvat on otettu ennen Hannes-myrskyn mukanaan tuomaa kauniin valkoista lumipeitettä.



 

sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2025

Kallaveet

Yhdistyksen (jossa olen toiminut pitkään vapaaehtoisena) pitkäaikainen toiminnanjohtaja jäi eläkkeelle ja olemme tehneet todella paljon antoisaa yhteistyötä. Jotain piti keksiä lahjaksi neulottavaa virallisen yhdistyksen lahjan lisäksi. Mikään ei tuntunut hyvältä. Kerran toimistolla ollessa yhdellä vapaaehtoisella oli päällään neulepusero, joka oli hänestä kaunis. Nimikin oli vielä Kallaveet, hänen elämänsä tärkein järvi on Kallavesi. Siinä se lahja sitten oli.


Ohje löytyy Niina Laitisen kirjasta Siskoni mun. Mulla ei ollut kirjaa. Mutta sain ystävältä lainaksi  lehden, jossa samainen ohje myös oli. Ohje löytyi Kotilieden Käsityö-lehdestä 6/22. Ohjeessa oli Novitan Woolly Wood - ja Tuuli-langat. Neuloin itse puseron Sandnes garnin langoista Duo- ja Tynn Silk Mohair-langoista. Duon väri on 9541 Vihreä tee ja mohairlanka on 8521 Murrettu vaaleanvihreä. Mallitilkun olen neulonut 13.3.25 ja aloitin puseron 14.3.  Puikot ihan ohjeen mukaan olivat eli 3,5 ja 4 mm:n pyöröt. Aloitin ohjeen mukaan ja lyhennetyt kerrokset meni hyvin. Kuviokin alkoi omasta mielestä oikein, mutta jonkin verran neulottuani tajusin, että osa kaaviosta jäi neulomatta. Kaaviossa on kaksi osaa vierekkäin ja tietenkin neuloin sen isomman vain. Purkaminen on tuttua ja sitten vaan pitsikuvio alusta uudelleen. 
Kaarrokkeen pitsikuvioon meni aikaa ja sitten loppu olikin vähän tylsää jo. Vartalo-osa ja hihat sitten vaan tikutettiin. 


Välillä mietin kyllä, että tuleeko sopiva vai ei? Yllätysjuhlat ja lahjakin tietysti yllätys. Pientä salapoliisin työtä sai tehdä, mutta koko on sopiva. Värikin kuulemma sopiva ja pusero ihana. Aika viime tippaan ja pesu ja kuivaamiseen meni aikaa. Ehti kuitenkin hyvin lahjapakettiin.
En eritellyt lankoja, mutta yhteensä meni lankaa 605 g.



 

maanantaina, helmikuuta 24, 2025

Helmikuun ekat ja vikat

Helmikuun viimeisiä päiviä viedään ja taas yksi kuukausi vuodesta on takana. Eilen lähtivät viimeiset etelän hiihtolomalaiset. Koko hiihto/talviloman ajan oli vieraita ja siten oli koko ajan touhua ja tohinaa.  Ekojen vieraiden kanssa käytiin heti maanantaina Titityyssä ja Titityyn alapuolella kahvilla ja herkuilla Valkoisessa puussa.


Syvät viininpunaiset langat ostin tyttären villatakkiin, jota aloittelin tiistaina Titityyssä. Muuten viikon aikana en niitä neulonut, ei oikein ollut keskittymisrauhaa. Oliivin sävyiset langat ostin lapsenlapselle, joka oli innokas aloittamaan puseroa itselleen Petite knitin ohjeella. Kirkkaammat vihreät tytär osti itselleen Lento-puseroa varten.


Toivolan pihan talo, jossa alhaalla tiilikerroksessa on kahvila Valkoinen puu. Ylin kerros on Titityy.


Oman Lento-puseroni aloitin viime keväänä ajatellen sitä kesän viileisiin iltoihin. Aloitin keväisessä lumisateessa 23.3.24. Pusero on saanut odottaa kuitenkin vuoroaan. Tällä kertaa ongelmana oli käsieni ihottuma, jonka kanssa oli vaikeaa neuloa silkkimohair-lankaa Tässä on Filcolanan Saga ja Tilia  yhdessä. Sagan väri on 111 eli Pumpkin ja Tilian väri on 362 eli Autumn leaves. Neuloin ohjeen mukaisilla puikoilla ja muuten ohjeen mukaan, paitsi hihat sekä helman tein pidemmiksi ja tuntuvat sopivilta itselleni. Pusero on kevyt kuin unelma, painoa on vain 259 g.


Neljät sukat ovat valmistuneet helmikuun aikana. Nämä Zauberball-langasta valmistuneet on aloitettu jo aiemmin käsilaukkuneuleeksi. Ne ovat kokoa 42/43 ja lankaa kului 91 g.


Viime kesänä nämä siilit kotiutuivat meille ja joku lapsenlapsista antoi niille nimetkin. Muistin vain poikasten nimet Taneli ja Kaneli. Äiti-siilille piti antaa uusi nimi ja se on nyt Tuuli. Ei ole Aurinkopaneli ehdotuksesta huolimatta. Siilien kanssa on Hissu-sukat, joiden ohje oli viimeisessä Taito-lehdessä. Lankana on 7 V ja 3,5 mm puikot . Lankaa kului 105 g ja ovat kokoa 39 . Sukat on varattu jo.


Vielä nämä kaksi paria sukkia. Vasemmalla olevat ovat Soxx Norwegian cities ja Kristiansand. Puikot 3,5 mm. lankaa kului näihin sukkiin 112 g ja nämäkin on varattu jo. 
Seitsemän veljestä raitalangasta ja raidan värisestä vihreästä 7 V-langasta on neulottu nämä miesten sukat. Koko on 42/43 ja lankaa kului 122 g.

Alkukuusta neuloin Liikkein -villahousuja (Käsityökekkerit ohje) ja loppuviikolla keskityn varmaan tyttären villatakkiin.  Villahousuissa seuraavaksi alkavat lahkeet. Sukkia syntyy sivussa.

keskiviikkona, marraskuuta 13, 2024

Vähän venähti

Ostin langat toukokuussa ja ajattelin nopeasti hujauttaa "reikäpuseron". Joku lapsenlapsista kyselee usein, miksi neulot mummi reikiä. Näitä reikiä on neulottu hartaasti moneen kertaan.Valmistuminen on viivästynyt ja viivästynyt. Ohje on kesän Novitasta. Neuloin ja purin, kun neule näytti aina erilaiselta kuin lehden kuvissa. Oikeassa alakulmassa kuvassa näkyy vaa'an lukema 155 g. Punnitsin jossain vaiheessa mitä olin neulonut ja purkanut -ja siitäkin määrästä osan kahteen kertaan. Tytär kysyi loppukesällä, että oletko lukenut netistä onko virheitä ohjeessa. EN tietenkään ollut lukenut. No, olihan siellä virhe lehden ohjeessa . Tytär printtasi ohjeen uudelleen virheen takia: ohjeessa lehdessä oli 4 kerrosta ja siis siitä puuttui KAKSI kerrosta. Usein neulon vähän myöhemmin kaikenlaista muiden neuloessa eturintamassa ja virheitä ei ole enää ollut ohjeissa/ne on korjattu. Näin mulle ei sitten tullut nuo virheet mieleet ja epäilin omaa ymmärrystäsni. Ja mun sisukkuus teetti hirveästi turhaa työtä. Lehden väärän ohjeen mukaan reikärivi meni vinoon!


Tuon kaiken purkamisen jälkeen kasasin jonkin aika mietittyäni itseni ja aloitin uudelleen. Aloitin kyllä normaalilla resorilla enkä I-cord-aloituksella. Se aloitus oli olevinaan tosi hankala. Pääntiehen ja hihansuihin tein myös resorin 1 o, 1 n. Lankaa kului 249g, mutta varmaan tuli kudottua yli puoli kiloa tätä puseroa.


 Loppu hyvin, kaikki hyvin. Oma kesäpusero jäi neulomatta tässä hötäkässä.  Oma Lentoni on vähän hidasta, kun käsi-ihottumani haittaa. Silkkimohair-lankaa on hankala neuloa. Onneksi olen voinut neuloa sukkia ja yksittäisiä lapasia --eli parit puuttuvat lapasista puuttuu. Ehkä vähitellen nekin valmistuvat.

lauantaina, elokuuta 31, 2024

Lopulta valmiina

Mummi neuloi tietysti puseron, jota toivottiin. Aloitin tämän 23.3 kirjanpitoni mukaan. Toive esitettiin jo aiemmin, mutta aikaa meni mietintään, miten toteutan puseronsa. Lopulta päätin tehdän mustan puseron ylhäältä alas ja silmukoin kuvion. Sekin sitten jossain vaiheessa löytyi. Lanka on mustaa Peer Gynt. Aloittaminen siirtyi, kun yritin laistaa koko homman. Mustan neulominen ei ole lemppariani ja kuviokaan ei kiinnostanut.


Puseron ohje on Petit knitin No frills cardigan. Ihan perusmalli puserolle, jossa on pyöreä pääntie. Vartalo-osa valmistui nopeasti ja oli jo huhtikun alkupuolella valmis. Hihoja mietittiin sitten pidempään.


Osin aloitin kuvan silmukoinnin ennen hihojen neulomista. Ajattelin, että puseron liikuttelu olisi helpompi silmukoitaessa. Mutta silmukointi mustaan puseroon näillä kymmenillä ja leikatuilla silmillä ei ollut ihan helpompia hommia. Kuvion purkamiseen käytin varmaan enemmän aikaa kuin itse silmukoimiseen. Isonsin kuvion kaavion isoksi. Kirkkaan lampun alla tein kuviota jonkin aikaa ja sitten taas muuta.

Neuloin kyllä välillä hihat ja vähäiset trumpettihihat sävelsin ja onneksi ne kelpasivat ja osuivat oikean mittaisiksi heti ensi kerralla.


Oli kyllä helpottunut olo, kun sain valmiiksi. Tietysti toinen vielä odotti puseroaan. Nyt on talven pakkasille ja syksyn leireille lämmin pusero. Jos ja kun kyllästyy joskus kuvioon, niin vain purkaa. Mietin intarsiaakin, mutta kappaleina puseron neulominen ei innostanut. Pyöröintarsia ei netissä näyttänyt hyvältä. Hienointa on tietenkin, että saaja tykkää puserostaan kovasti.





 

sunnuntaina, maaliskuuta 17, 2024

Aaltoilua, herkuttelua, uusia lankoja

Jotakin kuvia on jo näkynyt nyt viikko sitten valmistuneesta puserosta. Sain sen pestyä viikko sitten sunnuntaina ja eilen sain antaa saajalleen.


Värit hän on valinnut neuleeseensa. Kivalta näytti minustakin päällä, vaikken tunnetusti tykkää erityisesti sinisestä. Farkkujen kanssa oli hyvän näköinen. 


Mallihan on viime kesän Laine-lehdestä. Siis numero 17, kesä 2023. Malli on Thea Vesterbyn malli. Lehdessä oli pinkki-oranssi väritys. Lanka on Double Sunday väreissä Hortensia 6032 ja That Orange feeling 3819. Lankaa kului 638 g.


Pian 12-v lapsenlapseni, poika on innostunut leipomaan. Eilen saimme herkutella vadelman makuisilla makarons-leivonnaisilla. Itse en edes ole uskaltautunut leipomaan ja kokeilemaan niitä. Voi, että olivat hyviä!


Perjantai-iltana kävimme kuopukseni kanssa Lankamaailmassa. Hän oli aikonut ostaa sukkalankoja ja itsekin ajattelin jotain sukkalankaa ostaa. No, jotain sukkalankaa tuli ja aika lailla. Vasemman yläkulman vaaleansininen ja tummansininen  ovat kuitenkin yhdelle lapsenlapselle lapasiin. Lankaa tuli 550 g kotiin.  Kuopuksen ostoskoriin ei tullut sukkalankoja, vaan ihanat pipolangat.


Viikko aiemmin kävin Titityyssä ostamassa seuraavan puseron langat, Peer Gynt. Yksi lapsenlapsista odottaa puseroaan. No lankaostoksia on tullut reilusti ja eka valmis tässä kuussa on tuo pusero. Tai on oikeasti vielä kolme paria sukkia viimeistelyä vaille valmiit. Eiköhän ne vielä lisää maaliskuun valmistuneita. Lapasboksin2024 helmikuun yksi lapanen ilman peukaloa on valmistunut ja maaliskuun eka lapanen on valmistumassa. Oli kuitenkin väärän värinen hänelle, jolle sitä suunnittelin. Mutta ei huolta,kun näitä tarvitsijoita on useampia.


 

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2023

Billy-pusero

Olen neulonut useamman puseron samalla mallilla aika lailla ohjeen mukaan tai mukaillen. Malli on Sandnes garnin Billy-pusero. Mm nämä puserot 1,2,3 ja muistaakseni vielä jonkun muunkin puseron.Tämä pusero on nyt jämälangoista eli siis joka raita on eri värinen. Eniten energiaa meni siihen, että sain hihojen ja vartalon raidat yhtä leveiksi samalla värillä. Eri väriset raidat ovat leveydeltään hieman erilaisia. Langat on jämiä muista puseroista.


Neuloin reilun kokoisen puseron ja ohjeen mukaan 12-v koolla eli vähän iso on käyttäjälleen. Mutta lapsenlapset nyt kasvavat aika vauhtia. Onneksi kelpasi käyttäjälleen.  Vielä jäi jämälankoja ja niistä sitten teen pienen peiton polvilleni automatkoille. Lankana on Sandnes garnin Börstet  Alpakka ja lankaa kului 241 g.


Olen ottanut tämän päivän rennosti. Koko joulun ajan oli vilskettä ja vilinää, kun kahden lapsen perhe oli meillä joulun vietossa. 10 henkeä saa aikaan ääntä ja touhua ja ruokaa kuluu. Lämpöä myös ihan fyysisestikin, kun huusholli tuntui ja oli lämpimämpi. Joulupuuroa ensi vuonna pitää tehdä reilusti enemmän, kun lapsenlapset ovat taas vuotta vanhempia ja kasvuiässä.


 

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2023

Marley-pusero

Lankalauantaina pyörähdimme jälkikasvun (onneksi osan) kanssa Titityyssä ja aluksi oli tarkoitus ostaa yhdelle puserolangat. Ensiksi katsottiin yhdelle vihertävät puserolangat ja samalla toinenkin mietti samanlaista puseroa, joka olisi kätevä työmatkoilla. Niin oli sitten kahdet puserolangat. Nämä puserot on valmistuneet ja postasin niistä aiemmin kesäkuussa. Yksi lapsenlapsi "löysi" tästä mallista  mallipuseron violettina ja ihastui. Langat tosin valikoituivat muuksi. Sitten vielä parit pipolangat tuli ostetuksi ja ne postattu jo huhtikuussa. Onneksi ei ollut enempää porukkaa mukana.


Tämän puseron malli on Sandnes garn Suosikit 0222F- mallilehdestä, joka on suomeksi. Malli löytyy muistakin mm. englanniksi. Malli on Marley-pusero (Marleyvhalsgenser). Muistaakseni samaa puseroa on O-pääntiellä. Ohjeessa lankoina on Sunday ja Tynn silk mohair. Ostin Sundayn värissä Marsipaani 2321 ja silkkimohairina on Filcolanan Tilia värissä Latte 336. Oli tarkkaan valitut värit, joita lapsenlapsi ja tätinsä tarkkaan pohtivat.


Aloitin puseron vasta joskus heinäkuun lopussa, kun olimme neulekoulun porukan kanssa yhdessä neulomassa Toivolan pihalla. Väliin tuli Toivo-huivi ja muuta neulottavaa. Puseroa on mittailtu nähdessämme lapsenlapsen kanssa ja neulottu vähän pidemmäksi. Purettu resoria ja jatkettu pituutta. Peruskoko on S. Lankakin välillä loppui ja ostin kerät molempia lankoja lisää. Tilia on lähes loppu ja Sundayta jäi. Ohjeen kanssa ei erityistä, mutta muuten olen takunnut puseron kanssa, edellä mainittujen lisäksi mm. silmukoita hihoihin kerätessä jne. Lankaa kului 394 g. 


 

keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2023

Kesäkuussa puikoilta

Ensin kuviin tulee sukat, jotka ovat odottaneet pitkään vuoroaan. Huhtikuun lopun neulefestareilla piti vain pistäytyä ja ostaa tietyt langat. Tapasin kahvilassa tuttuja neulojia ja pakkohan se oli pistäytyä Titityyssä ja ostaa lankaa ja puikot. Tapaaminenhan venyi useammaksi tunniksi ja sukat edistyivät. Olin poikkeuksellisesti jättänyt neuleen kotiin, kun en muka siellä viivy.


Lanka on Regia Tweed 4-ply ja väri oli tummanharmaa tai grafiitinharmaa. Chiagoon 2,5 mm pyöröillä neuloin 20 2n 14 krs ja sitten vaihto. Näin on neulottu  resori ja jalkaterän päällys. Koko on 43 ja lankaa kului 72 g. Kuvassa aikoinani kutomia räsymattoja, joita on ollut aika lailla ja vieläkin välillä joku haluaa. Nyt viimeksi nuorimman lapsenlapsen kanssa valittiin matto huoneeseensa.


Lankalauantaina ostin lankoja reilusti eli kolmeen puseroon ja pariin pipoon.  Pipot ovat olleet valmiit kauan ja nyt esittelyssä kaksi puseroa. Niille on yhteistä lanka ja sama malli modattuna ja todella hankala väri kuvata ja saada se esiin oikeana. Kuvia olen ottanut kymmeniä ja saajatkin (raukat) olen pannut kuvaamaan.


Ensin valmistui tämä vihreän sävyinen pusero. Itsellä ja kuopuksella on samainen pusero ja ajan myötä tämä vaate ei kutistu, vaan poikkeuksellisesti kasvaa. Kaula-aukko venahtaa ja hihat kasvavat pituutta, jollei mun kädet lyhene iän mukana. ;)


Hihat ja vartalo-osan tein pidemmän molemmissa puseroissa. Kaula-aukko oli ohjetta pienempi ja hihoissa lisäykset aika nopeasti  ja osa hihan suissa. Pusero neulotaan alhaalta ylös ja vartalo-osa ja hihat yhdistetään raglania neuloessa. Yhdistyskohta on hankala näinpäin neuloa.


Vihreässä puserossa on Tynn Silk Mohair väreissä: meleerattu vaalean harmaa, oliivi ja petrooli. Lankaa meni 204 g.


Pusero neulotaan kolmella langalla yhtaikaa. Väreistä tulee hauska kombo aina. Ohje on Sandnes garnin ja yllättäen tein ihan ohjeen mukaisilla puikoilla.


Toisena neuloin tämän loppun. Osin neuloin näitä yhtaikaa. Tämä oli vähän isompi ja olin ostanut lankaa niukemmin kuin aikanaan kuopuksen puseroon. Tämän kohdalla ensin loppui Regatta sininen  ja sitten loputkin eli vaalea laventeli ja karhunvatukka. Vaaleaa meni todella vähän.  Lankaa kului 212 g tähän puseroon. Puserot on nyt saajillaan ja käyttöohjeet siis huoltamisen suhteen on annettu kirjallisena. 


Nyt ollaan nautittu pionien kukinnasta. Ensin kukki tummanpunaisin pienehköin kukin kotoani siskon kautta kulkeutunut pioni. Nyt nämä takapihan kukkapenkin pionit ovat vuorossa. Ensin aloittivat valkoiset ja nyt nämä vaaleanpunaiset. Keittiön ikkunasta näkee kasvavat nuput ja auenneet kukat. Mutta miten siitä nupusta pulpahtaa iso kaunis kukka ei näe, vaikka kuinka vahtisi.


 

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2023

Raitaneule ja Käsityön museon näyttely

Tässä alku vuonna sain toiveen raitaneuleesta. Sain kuvan ja tarkat lankatoiveet. Lankana on Börstet alpakka. Ihan samanlaista en tehnyt raidoitukseltaan kuin kuvassa. Viitteellisenä ohjeena oli Sandnes Garnin Billy-neule lapsille. Viime talvena  neuloin näitä vastaavia kolme puseroa. Kasvun myötä tuli tarve uuteen puseroon ja lupasin  neuloa. Lauantaina tuo valmistui ja olin aloittanut 18.1.

Saaja oli tyytyväinen, kun sai niin nopeasti puseronsa. Tänään tuo oli jo päällä ja saatiin kuvat.


Lanka on vähän hankalaa neulottavaa, koska se on pörheää ja tarttuvaa. Onnistuu kyllä esimerkiksi purkaminen. Lankaa kului 234 g.


Lauantaina kävimme Suomen Käsityö museossa kuvataiteilija Virpi Vesanen-Laukkasen näyttelyssä. Hauskoja, hyvän mieln töitä. Osa oli helmistä ja osa karkkipapereista ja osa korteista. 



Tämän työn nimi oli Helle.


Karkkipapereista oli tehty mm tämä puku.


Ruusukortit olivat päätyneet tähän valtavaan korttiseinämään. On siinä saanut käsin pistellä kortteja ja ommella niitä yhteen. Alla vielä virkatut kengät vitriinissä, joka valitettavasti kiiltelee.



 

keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2022

Marian paita

Äitienpäivän aikaan aloitin Hesan matkalla puseron itselleni. Ostin toukokuun alussa 300 g minusta salvian vihreää ja hiilenharmaata 100g. Lanka Sandnes garnin Line ( 110 m/50 g, 14 % pellavaa, 33, viskoosia ja 53 % pellavaa). Aika halkeilevaa tämä lanka on. Värit on 8561 vihreä ja 6080 hiilenharmaa.


Ohjeena oli Sandnesin garnin Marian paita ja tein suunnilleen ohjeen mukaan. Pusero aloitettiin alhaalta ylöspäin ja vähän hitaalta tuntui. Loppu menikin aika nopeasti sitten. Kaula-aukon resorin neuloin yksinkertaisena. Tuntui ajatuksena liian kuumalta näillä helteillä,  kääntää se kaksinkertaiseksi.


Oltiin tänään lastenlasten kanssa Vesilinnassa Jyväskylässä. Pikkuisen oli kuuma ja vasta pois lähtiessä pyysin heitä ottamaan kuvia mummista ja uudesta puserosta. Väri on minusta kiva ja saa nähdä tuleeko tästä mun käyttöpuseroita.


Vähän "väärällä" puolella kuvattiin. Olisi voinut ottaa kuvat keskustaan ja Jyväsjärvelle päin. Hyvä kun jaksettiin nämä kuvat ottaa lopuksi herkuttelun jälkeen.


En ole oikein ymmärtänyt kesäisiä neulepuseroita. Olen ajatellut niiden olevan liian kuumia ja epämukavia. No, ei ainakaan tämä pusero tänään tuntunut siltä. Mallikin on väljähkö. Ostin  vielä 50 g lisää lankaa myöhemmin. Lankaa kului 352 g ja ostin siis kaikkiaan 450 g. No, mulla on muukin työ kesken samassa langasta ja siitäkin jää. Jotakin niistäkin jämistä voisi keksiä. 


 Pihan pionit ovat tällä viikolla alkaneet avat kukkiaan. Ne on vaan niin ihania musta.