Tässä parempi kuva neulojasta tai kutojasta kuten lapsuuteni murteella sanotaan. Vielä on paljon ufoja jäljellä, vaikka niitä parin viime vuoden aikana on yritetty saada häviämään, mutta niitä kyllä tahtoo tulla uusia ja tuoreita lisää. Lankavarastoni inventaario on ehkä pakosti tulossa, koska huushollissamme alkaa kohta puoliin remontti. Voisin ehkä lankoja pakatessani punnita samalla suuren suurta lankavarastoani. Riittäneekö rohkeus moiseen hommaan, on toinen juttu.
Neuleita on kesken, mutta ehkä ei ihan valmistu tämän päivän puolella. Jos joku sattuu valmistumaan, niin sitten lisään sen saldooni. Vuosikulutus yllättää itsenikin eli 9, 23 kg, joka on paljon enemmän kuin uskoinkaan vuosi sitten.
Mitä sitten olen tehnyt?
Isoin työ oli varmaankin Uhoavan neuletakki, varsinkin kun alkuun sain pyöröillä 500 silmukkaa neulottua umpikieroon jengalle. Aloita sitten vaan alusta....Itse asiassa jos laskisi kaikki mitä on purkanut ja neulonut ja purkanut ja neulonut, niin 10 kilon raja olisi ylitetty kevyesti! Oma Noro-jakkuni on ollut yliveto ja yksi lempivaatteistani. Paksu neulepuseroni lämmittää mökillä.
Yksi ruskea liivi on ollut vuoden kesken, ja sitä on purettu ja neulottu -ohje ei jostain syystä toimi tai aivoni toimivat eri aallon pituudella.
Pipoja on tehty 11 kappaletta, joista suurin osa SPR:lle. Nepal-pipon ohjeen sain tehtyä Ullaan pienellä tuella (tekninen tukeni on myös selväkielisyys-tukeni!).
Yllätykseni sain aikaiseksi kynsikäs-lapaset yhdelle kuvaajalle, joka oli tosi tyytyväinen lahjaansa. Muitakin lapasia syntyi; kaikkiaan neljä paria.
Huiveja valmistui 5, joista yksi oli Revontuli-huivi ystävälle lahjaksi. Ponchon sai punaisesta pitävä ystäväni. Nappivärit olivat mökin varaston oveen virkkaamani verhossa.
Gnu-vasahan sai neulepuvun ja pian pitäisi saada isompi. Mallin ja langan valinta vain tuottaa ongelmia. Voittona saadusta Samos-langasta tuli pehmeä peitto pikkuiselle ja yhdet vaivaiset hahtuvahousut sain aikaiseksi sekä kasan imuja.
Viime vuosi, siis 2007, oli sukkavuosi. Tämäkään vuosi ei jäänyt huonommaksi sen suhteen; sukkia valmistui 57 paria sekä lisäksi kahdet tossut ja yhdet säärystimet. Osa meni lahjoiksi ja suurin osa oli myyjäisissä ja kaikki loput menivät Pelastusarmeijan pataan joululahjoina jaettavaksi. Uhoava teki ison työn "laputtaessaan" kaikki parit. Lapuissa oli langan nimi, pesuohje ja koko.
Tuleva vuosi?
Töitä on paljon ensi vuonna ja se karsinee neulonta-aikaa. Alkuvuoden pääurakka on remontti. Langat ovat silloin varmaan välillä hukassa, jos sattuisi tavaroiden siirtelyltä olemaan aikaa. Jos muutaman ufon saisi valmiiksi. Sukkia tullee taas tehdyksi, niiden kutominen on terapiaa ja ajatus voi kulkea rauhassa millloin minnekin. Käsien tehdessä jotakin joskus muutkin asiat tuntuvat asettuvan paikoilleen.
Itsekullekin neulojalle ja muille blogissa vieraileville oikein hyvää tulevaa vuotta!