torstaina, huhtikuuta 28, 2016

5.5 10 vuotta ja 5/5 valmis -> arvonta


5. toukokuuta 2006 alkoi tämä bloggaamiseni. Selasin läpi mitä olen neulonut tai virkannut. Läheskään kaikkea en muistanut. On kiva, kun ovat tallessa.
Sukkia olen neulonut ahkerimmin, eli lähes kuusisataa paria  (laskin 582) ja muita eli tossuja ja säärystimiä yhteensä 12 paria. Erikokoisia villatakkeja on valmistunut 14. Slipovereita olen neulonut kuusi. Vauvojen koko neulesettiä ( housut, takki, myssy, tumput ja sukat) olen tehnyt neljälle lapsenlapselle ja kahden on ollut selvittävä sisarusten entisillä. Villa- tai hahtuvahousuja  olen neulonut  kymmenkunta. Etiopin nuttuja olen neulonut yli kaksikymmentä.
Erilaisia huiveja isoista pieniin olen neulonut 66 kappaletta ja kaulureitakin on valmistunut 8. Lapasia on valmistunut 48 paria ja kämmekkäitä 4. Minulla on tunne, että lapasia en ole tehnyt nimeksikään, kuitenkin lähes viisi paria vuosittain.  Pipoja tai myssyjä  olen neulonut 41. Sitten vielä kaikenlaista pikkusälää; imuja ja patjansuojia, nuken vaatteita, verhoja, apupupuja, patalappuja, tiskiliinoja, kasseja jne.

"Laiska töitään laskee" sanoisi äitini. Laskin nyt kuitenkin huvikseni. Ekavuoden aikana en laskenut langankulutusta, mutta myöhemmin olen aika lailla kirjannut. Olen kuluttanut tähän päivään mennessä (ei vuotta 2006 laskettu) n. 83 kiloa lankaa. Melkoinen kasa!


 Viimeinen keskeneräinen tälle keväälle on valmis! Lankana Seitsemän veljestä ja Novitan malli Syksy 2015. tehty periaatteessa ohjeen mukaan. Kulutus 810 g. Ihanan lämmin ja heti jäi päälle koleana keväisenä päivänä.

Kymppisynttärien kunniaksi järjestän arpajaiset. Kommentillasi olet mukana. Arvonta päättyy 5.5.16 klo 24.00. Voitto on vielä ostamatta, joten en voi sanoa mitä voittaja saa. Jotain kivaa kuitenkin!

Melkoinen matka on kuljettu ja lämpöinen kiitos kaikista kommenteista. Ne ovat niin mukavia ja lämmittäviä! Kivoja muistoja liittyy näihin vuosiin. Mukaviin ihmisiin olen tutustunut.
.

tiistaina, huhtikuuta 19, 2016

Turkoosia

 Piipahdimme Kenkäverossa Mikkelissä. Kannattaa käydä. Entinen Mikkelin maaseurakunnan puinen, pitsinen pappila on nykyisin Marttojen omistuksessa. Kesällä on monenlaista aitoissakin. Nyt on auki myymälä ja pappilan ravintola- ja kahvilapalvelut.


 Aina mukana tulee jotakin. Myymälässä on paljon kaikkea ihanaa. Ostin mm. uuden leikkuulaudan keittöön. Kuvina on vanhoista koulun tauluista puolukka ja toisella puolella mänty. Aino- vaatteet oli kauniita. Joskus toisten, juuri nyt ei ollut tarvetta. Lankaa ostin tasan 100 g.

  

Aika nopealla tempolla neuloin tämän huivin. Lankana on Katian Woody bits.  Lanka on pehmeää ja mukavan tuntuista. Woody Bits on kiva kesäinen puuvillasekoitelanka jossa on mukana värikkäitä puuhelmiä. Koostumus: 35% puuvillaa, 35% akryylia, 30% puuta.  Neuloessa helmet jätettiii toiselle puolelle. Aloitin kolmella silmukalla ja lisäykset joka toinen kerros toisessa reunassa. Ehkä 40 cm lankaa jäi ja huivi painoi 99g.  Lapsenlapsi oli tyytyväinen uuteen huiviinsa.


Kenkäveron myymälän edessä oli kesän ekat "sudenkorennot". Mikkeliläinen Mosaiikkimiljöö myy noita tarvikepaketteja. Ostin messuilta jemmaan ja lastenlasten kanssa kesällä tehdään johonkin kiveen. Talveksi pitää nostaa jonnekin pakkasesta.

sunnuntaina, huhtikuuta 17, 2016

Ruusujen aikaan


Gnu-mamma vanheni ja jälkikasvua oli runsaasti koolla läntisessä rannikkokaupungissa. Syötiin hyvin ja herkuteltiin ja ennen muuta tavattiin sukua. Voi, että kun kaikki lapsenlapset ovat aivan ihania. Niiden jutut ja touhut ovat tosi mukavia ja nautittavia.

Keskeneräinen on tämä hartiahuivi ollut kesästä -14 asti. Lapissa aloin tehdä ja viime viikolla neuloin valmiiksi. Ihanan kevyt on tuo hartiahuivi. Mamma ei ole mallina, en viitsinyt laittaa häntä palelemaan parvekkeelle. Kyllä hän itse sen jo koekäytti; kevyt ja lämmin. Alunperin tämän huivin piti valmistua jouluksi- 14, mutta 85-v synttäri on myös ihan hyvä.
 

 Lankana oli teeteen Lumi ja ohjekin löytyy netistä.  Langan koostumus:75% super kid mohair, 25% silkki ja siis unelman kevyttä. Langat on ostettu Susulta Salosta. Olimme siirtymässä Hesasta Turkuun kesällä -14 ja mies suostui tekemään pienen kiekan Salon kautta. Langat on ostettu myös toiseenkin hartiahuiviin. Josko sen joskus aloittaisi ja tekisi loppuun. Kulutus on tosiaan 54 g.

http://silmukansaalistus.blogspot.fi/2016/02/kevaan-keskeneraiset-haaste.html  

Siis tämän haasteen 4/5 keskeneräinen työ selätetty ja siis yksi enää vaiheessa. Ehkä puolen tunnin työ ja sekin olisi valmis. Tässä ehtisi penkomaan lisää keskeneräisiä. ;)

maanantaina, huhtikuuta 11, 2016

Kasapäin valmista

Viikon loma Lapissa on jo takana ja vähän muutakin reissua. Neulottu on joka välissä ja keskeneräisiäkin tehty taas eteenpäin saamatta niitä kuitenkaan valmiiksi. Tietenkin valmistuminen viivästyy, jos aina vaan aloittaa uutta. Tänään sain uusien valmistuneiden kasan kuvattua.

 
Kasassa on yli 600 g lankaa neulottuna. Se jo tekee pienen loven lankoihini. Ihan hevillä ei saa isoa lovea lankoihini.


Miesten sukkia neuloin loppu vuonna kilpaa ajan kanssa. Viimeisen parin viimeisen silmukan tein juuri kun Joulurauhan julistus alkoi Suomen Turusta. Niin päätin, että tänä vuonna teen niitä valmiiksi useammat parit. Tietenkin ei tänä vuonna kukaan ehkä kysykään. ;)

Lanka: 7V ja tumma harmaa Jussi-lankaa
Puikot :3,5 mm
Malli: oma malli, 13 s puikolla
Koot 42-43
Kulutus:125 g + 131 g

Ohuita sukkia tikuttelen aina välillä. Ne menee takuuvarmasti aina kaupaksi. Jälkikasvu pitää niitä suoraan jalassa lenkkareissa jne. Kerän lopusta riitti lankaa junasukkiin.

 Lanka: On line Supersocke Silk-color (55 % merinovilla, 25 % polyamidi ja 20 % silkki)
Puikot: 2,75
Malli: perussukka ja junasukka
Koko: 39/40
Kulutus: 63 g + 28 g


Menomatkalla Lappiin nukuin aamutuimaan ja Viitasaarelta Ylitorniolle valmistui toinen sukka  kaikkien torkkumisten, ruokailutaukojen jne välissä. Ylitorniolta Hettaan mennessä toinen sukka oli reippaasti yli puolen välin. Oranssit sukat valmistuivat Lapissa. Tulomatkalla tein vielä kesken olevaa Etiopian nuttua.

Lanka: 7V
Puikot:3,5 mm
Mallit: Pitsisukka-ohje sivussa
Rinsessa-kuviointi Ulla-neuleesta
Kulutus:  97 g + 85 g


Lapissamelkein kokonaan valmistui tämä Etipian nuttu. Lankoina on Nalleaaja Woolin loppuja. Olkapäät ovat takanakin samoin : toinen valkoinen ja toinen punainen. lankaa kului 67 g.


Tämä vähän reilumman kokoinen tiskirätti valmistui viikonlopun Mikkelin viisitin automatkoilla. Mintun vihreä Novitan bambu-lanka loppui ja toisessa päässä beigeä raitaa jkv. lankaa kului  38 g.
Kävin sunnuntaina Jyväskylän Käsityömessuilla ja pidin itseni kurissa. Yhtään en ostanut lankaa, tämän vuoden Lankalaihikseni sujuu paremmin kuin viime vuosi -ainakin alkuvuosi. Valmiita on tullut nopeammalla tempolla ja ostoksia ei ihan niin paljon. Messuilta ostin kyllä korttitarvikkeita, joita on jo aika lailla. Mutta oli niin kivoja juttuja. Ullakon pussukan sukkapuikoille ostin ja siitä seuraavalla kerralla kuvaa ja ehdin vähän testatakin.