Jotakin kuvia on jo näkynyt nyt viikko sitten valmistuneesta puserosta. Sain sen pestyä viikko sitten sunnuntaina ja eilen sain antaa saajalleen.
Värit hän on valinnut neuleeseensa. Kivalta näytti minustakin päällä, vaikken tunnetusti tykkää erityisesti sinisestä. Farkkujen kanssa oli hyvän näköinen.
Mallihan on viime kesän Laine-lehdestä. Siis numero 17, kesä 2023. Malli on Thea Vesterbyn malli. Lehdessä oli pinkki-oranssi väritys. Lanka on Double Sunday väreissä Hortensia 6032 ja That Orange feeling 3819. Lankaa kului 638 g.
Pian 12-v lapsenlapseni, poika on innostunut leipomaan. Eilen saimme herkutella vadelman makuisilla makarons-leivonnaisilla. Itse en edes ole uskaltautunut leipomaan ja kokeilemaan niitä. Voi, että olivat hyviä!
Perjantai-iltana kävimme kuopukseni kanssa Lankamaailmassa. Hän oli aikonut ostaa sukkalankoja ja itsekin ajattelin jotain sukkalankaa ostaa. No, jotain sukkalankaa tuli ja aika lailla. Vasemman yläkulman vaaleansininen ja tummansininen ovat kuitenkin yhdelle lapsenlapselle lapasiin. Lankaa tuli 550 g kotiin. Kuopuksen ostoskoriin ei tullut sukkalankoja, vaan ihanat pipolangat.
Viikko aiemmin kävin Titityyssä ostamassa seuraavan puseron langat, Peer Gynt. Yksi lapsenlapsista odottaa puseroaan. No lankaostoksia on tullut reilusti ja eka valmis tässä kuussa on tuo pusero. Tai on oikeasti vielä kolme paria sukkia viimeistelyä vaille valmiit. Eiköhän ne vielä lisää maaliskuun valmistuneita. Lapasboksin2024 helmikuun yksi lapanen ilman peukaloa on valmistunut ja maaliskuun eka lapanen on valmistumassa. Oli kuitenkin väärän värinen hänelle, jolle sitä suunnittelin. Mutta ei huolta,kun näitä tarvitsijoita on useampia.










