Tammikuussa on valmistunut jotakin ja olen edistänyt pitkäaikaisia projektejani jkv. Mutta ne jatkuvat ja vievät aikaa. Ryijyä on menossa kolmas rivi, 182 solmua rivillään. Oikea etusormi on hellänä. Siihen pitää todella keskittyä, monta väriä ja värit aika lähellä toisiaan. Villatakkini on menossa kainaloista alaspäin , sileää oikeaa. Kohta pääsen taskuja aloittamaan. Toivola -huivi eteni viime viikonloppuna jkv. Taitokeskuksen sukkien mysteeriKal on kesken. Jalkaterää pitää muokata eli ensin purkuun ja sitten muutoksin uudelleen jalkaterä. Toiseen en ollut vielä onneksi aloittanut.
Siksipä olen neulonut yksinkertaisia neuleita aina välillä. Väri on vihertävä, kameran kuva valehtelee. Ohuita sukkia menee sen verran, kun viitsin neuloa. Nämä ovat Austerman Step 4-fach langasta 2, 5 mm puikoilla . Sukat on kokoa 39 ja lankaa kului 62 g.
Miesten saapassukat neuloin Seitsemän Veljestä - langasta keskiharmaasta ja petroolinsinisestä. Joululahjaksi neulomistani sukista jäi väriä Illansuu, jota ilman ei olisi tuo harmaa riittänyt. En tykkää yhtään 100g:n keristä. Sukat ovat kokoa 42/43 ja lankaa kului 128 g.
Katselin lankojani ja siellä oli punaista ja keltaista Smart-lankaa, 100 % villaa. Eivät siis kestä sukissa ja tein nyt lapaset. Neuloin aiemmin tästä langasta kahdelle lapsenlapselle Harry Potter-huivit. Nyt sitten lapaset, jos kelpaavat jollekin ja jos eivät, niin päätyvät hyväntekeväisyyteen. Lankaa kului 67 g näihin lapasiin.
Vahtikoiramme Boris on saanut nyt talven ajan pitää edellisen huivinsa, mutta se oli jo aika virttynyt ja värit vaalentuneet auringossa. Tein kaikesta punaisen Smart-langan lopusta huivin 2 o, 2 n - neuleena. Laitoin huivin kahteen solmuun, mutta jos kevään myötä oravan pesänrakennus alkaa taas, niin huivi häviää. Lankaa kului 35 g, mutta keltaista Smartia jäi vielä.
En ole omistanut sukkaplokeja, mutta lankakauppareissulla Titityyhun ostin nämä. Kahdet sukat on olleet näissä kuivumassa. Jotenkin kalamaiselta näyttää. ;)