Näytetään tekstit, joissa on tunniste KYH 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KYH 2013. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, elokuuta 16, 2013

Kuvapläjäys sukista

Melkoinen kasa sukkia on tehty ja suurin osa KYHäilyjä, mutta kuvaaaminen on jäänyt. Muutakin olen neulonut, mutta vielä on kastelematta ja pingottamatta. Kyllä sekin blogataan vielä aikanaan.





Yksi tiskiliina valmistui heinäkuun kyhilyjen myötä. Lankana oli Novitan Bambu -lankaa. Ihan tavallinen neliönmallinen, jossa nurjat ja oikeat silmukat vuorottelivat. Mallineule on sama kuin unisukissa aikoinaan. Kulutus oli 20 g.



Valkoiset vauvan sukat olivat myös kyhäilyjä. Varret tein samalla mallilla kuin aikuisten makkarasukat viime talvena. Muutoksena oli kuviokerta 8 s. Lankana My First Regia ja tikuttelin 2,5 mm KP:n sukkiksilla. Kulutus 20 g.



Metsäiset sukat maastoutuvat hyvin kotipihan kuusen oksille. Lankana oli Trekking XXL ja 2,5 mm ruusupuut. Kulutus on 50 g ja pienet naisen sukat sain aikaiseksi.


Näitä ohuita ja tälläkin värillä olen tehnyt ennen ja aina ovat kaupaksi käyneet. lankana oli Zauberball ja 3 mm:n puikot. Kerästä on vielä melkoisesti jäljellä ja pienempiä sukkia aloittelen niistä vielä myöhemmin. Koko on isohko naiselle 41-42. Kulutus oli 65 g.



Pieniin jalkoihin olivat nämä sukat. Vasemmalla on Trekking XXl-langasta lapsen sukat 2,5 puikoilla. Jotenkin hauskat nuo leveät raidat.  Ohutta lankaa meni vain 25 g. Oikealla on sinivihreät Regian fantastico -langasta valmistuneet sukat lapselle kokoa 26-27. Lanka jostain syystä on halkeilevaa neuloessa, muut Regiat eivät ole niin. Mutta kyllä ne valmistuivat 3 mm puikoilla ja kulutus 40 g.



Nämä sukat oli tarkoitettu 38 kokoiseen jalkaan, mutta ovat reilut. Vaalean roosaa ja valkoista Nallea ja sama malli, joka oli jo aiemmin sinisävyisissä Nalle sukissa. Broken seed- malli. Silmukoita oli 56 ja 3 mm bambupuikot. Kulutus oli 85 g. Seuraavaksi pitää uudet ja tähdätä kokoon 38.


Nämä ja seuraavat sukat ovat valmistuneet ennen kyhäilyjä, mutta olivat päättelemättä. Punaiset pitsisukat on tehty Seitsemän  veljestä langasta  sivun ohjeen mukaan. Nämäkin sukat menevät aina kaupaksi.Joku niissä pitsisuksissa viehättää. Kulutus 95 g.


Isommat Regia fantastico -langasta tehdyt sukat perusmallilla naisen kokoa. Jostain syystä tämä väri on tuntui iloiselta neuloessa. Näihin sukkiin sain menemään 75 g.

Hattuani nostan Sinulle, joka tänne asti pääsit!
Hyvää viikonloppua!

sunnuntaina, heinäkuuta 21, 2013

Peipot ja muut oksalla olijat


Tämän viikon tinki oli viisi valmista kyhäilyä, mutta neljään se jäi kuitenkin. Muut kylläkin edistyivät kukin omalta osaltaan. Näin ollen jos ihmeitä (= paljon kaikenlaista puuhaa ja yllättävää)  ilmesty, niin selvitän nämä kyhäilyt tämänkin vuoden osalta. Tuo viime postauksen pipo (ei-kyhäily) piti tehdä myös tällä viikolla valmiiksi. Oikeanpuoleiset sukat neuloin eka kertaa kulmikkailla puikoilla ja yllätykseni se oli mukavan tuntuista. Varsinkin kun vielä alkuun käsi oli kipeä, niin tuntui helpommalta neuloa näillä puikoilla.

Sukat vasemmalta oikealle:

9. Peipposet sukat
Malli: perussukka
Lanka. Seitsemän veljestä Peippo
Puikot: 3,5 mm bambut
Koko: nainen 39
Kulutus: 90 g

20. Raitaiset veljessukat

Malli: perussukka
Lanka: Seitsemän veljestä Polkka
Puikot: 3,5 mm
Koko: nainen
Kulutus:95 g

10.Beigeä pitsiä, sukat

Malli:ohje sivupalkissa
Lanka : seitsemän veljestä
Puikot: 3,5 mm bambut
Kulutus: 85 g


6.Neliskulmaiset sukat?
Malli:perussukka, 56 s
Puikot: kantikkaat 3,0 mm puikot
Koko: nainen
Kulutus: 55g



Kesän 2013 KYH-lista
 valmiit ovat vihreällä



1.Karibialaiset, lasten sukat,
2.Kesäpipo n:o 3
3.Hempeät rikotut siemenet, sukat , toinen sukka valmis
4. Kesäpipo n:o 4
5.Kevään viherrys, junasukat
6.Neliskulmaiset sukat?
 7. Siniset unisukat, junasukat,toinen sukka valmis
8. Vaaleanpunaiset karkit, junasukat
9.Peipposet, sukat
10.Beigeä pitsiä, sukat
11.Tiskiliina
12. Fantastiset lastensukat
13.Zauberball-sukat
14. Kalifornialaiset- junasukat
15. Värikkäät lastensukat
16. Hanko-kassi
17. Maija-sukat
18.Metsäiset sukat ,toinen sukka valmis
19.Valkoiset vauvansukat
20. Raitaiset veljessukat
21. Jämälanka-huivi
22.Kesäpipo Puro Batikista tytölle

sunnuntaina, heinäkuuta 14, 2013

Pikku hiljaa valmistuu, 8/22

 

Tällaisia huiveja on neulottu tässä vuosien varrella useampia. Lisääkin tulee varmasti. tälläkin hetkellä on kaksi tilausta sisällä. Saa nähdä milloin valmistuvat, kun ensin pitää saada kyhäilyt pois alta ja pari muutakin projektia. Käsi on jo tällä viikolla kestänyt neulomista jonkin verran, mutta sitten olkapää ei oikein tykkää neulomisesta. Sininen jämälankahuivi valmistui hyvälle ystävälle synttärilahjaksi hänen lempivärinsä mukaan.

Kortinkin väsäsin saajan lempiväreissä. Huivin kuvaus ei ole oikein onnistunut, kun taas kiireellä juuri ennen juhliin lähtöä otin kuvat. Onpahan muistona, etten enää tee samanlaista tälle ystävälle.
Malli: kolmiohuivi, jossa levennykset keskisilmukan molemmin puolin ja molemmissa reunoissa ja helppo pitsireunus ( kaksi yhteen neuloen ja langankierto oikealla ja nurjalla puolella oikein neulotaan)
Lanka: langanloppuja
Puikot: 4 mm pyöröt
Kulutus: 280 g

 
Pieniä sukkia tein valmiiksi ja viime viikon urakan kyhäilyistä valmiiksi. Huivia olin tehneyt jo ennakoiden kesäkuussa.

Sukat vasemmalta oikealle:

Sukat 1-2
Malli: junasukka
Lanka : Novita Pikkusisko
Puikot 2,75 mm vihreissä ja vaal.punaisissa 2,5 (parempi näin) 
Kulutus : 25 g + 25 g


Valkoiset sukat
Malli: mukailtu varsi aiemmin neulomista "makkarasukista" ja muuten kärkiosa junasukan mallilla
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: 25 g
.


Malli: perussukkani
Lanka: On line Supersocke 6-fach Caribean color
Puikot: 3 mm bambut
Koko. 27-28
Kulutus: 50 g




Vielä listakin tilanteesta (voit hypätä yli, on itselle lähinnä)


1.Karibialaiset, lasten sukat, valmiit vihreällä
2.Kesäpipo n:o 3
3.Hempeät rikotut siemenet, sukat
4. Kesäpipo n:o 4
5.Kevään viherrys, junasukat
6.Neliskulmaiset sukat?
7. Siniset unisukat, junasukat,toinen sukka
8. Vaaleanpunaiset karkit, junasukat
9.Peipposet, sukat, toinen sukka
10.Beigeä pitsiä, sukat, toinen sukka
11.Tiskiliina
12. Fantastiset lastensukat
13.Zauberball-skat
14. Kalifornialaiset- junasukat
1
5. Värikkäät lastensukat
16. Hanko-kassi
17. Maija-sukat
18.Metsäiset sukat 
19.Valkoiset vauvansukat
20. Raitaiset veljessukat,toinen sukka
21. Jämälanka-huivi
22.Kesäpipo Puro Batikista tytölle
Säädin tekstiä useamman kerran, mutta se ei suostu mun toiveisiin. Olkoon sitten! Muutenkin postaus oli hankalaa tänään, kaikki pisti vastaan.

sunnuntaina, heinäkuuta 07, 2013

Siskolle ja sen veljelle

KYH-töitä on joku pieni valmistunut ja kesken on paljon... Olen viikon ollut tekemättä käteni takia oikeastaan mitään. Kiire tulee lopuksi, jos käsi kestää ensi viikolla jo.

Oltiin mökillä ja ajattelin päätellä muutaman työn, mutta näihin se jäi. Ison siskon ja pikkuveljen pipot sain pääteltyä, numerot 4 ja 22 Kyhäilyistä. Sinisävyinen näyttää kai tutulta. Voitin kevättalvella Osakaisen blogin arvonnassa kaksi kerää sinistä Puro Batikia ja bonuskerän vaaleanpuna-vihreä-violettia samaista lankaa. Sininen on kulutettu neljään poika lapsenlapsen pipoon ja tämä on siis numero 4. Kaikilla nurjien kerrosten osuus vaihtelee. Nyt siis valmistui viimeinen "poikapipo" kuopuslapsenlapselle. Tein ekan tytön pipon vanhimmalle lapsenlapselle. Vielä yksi tytön pipo on tehtävä, mutta se ei ole kyhäilyä. Sitten on voittolangat neulottu. Tilaukset tulivat uusista kesäpipoista tuleville kesille. Voisin kuulemma joka kesä tehdä uudet pipot kaikille lapsenlapsille, koska he kasvavat!

Malli omasta päästä, silmukoita isommassa 92 ja piennmmässä xxx. Neulottu muutama kerros resoria ja sitten suoraa joku nurja kerros välissä ja kavennukset kahdeksassa kohdassa.
Lanka: Puro Batik
Puikot: 3, 5mm sukkikset ja viimeisessä myös pyöröt (sain lopulta ostettua lyhyen kaapelin)
Kulutus 90 g (42 g + 48 g)

1.Karibialaiset, lasten sukat
2.Kesäpipo n:o 3, valmis
3.Hempeät rikotut siemenet, sukat
4. Kesäpipo n:o 4, valmis
5.Kevään viherrys, junasukat, toinen sukka valmis
6.Neliskulmaiset sukat?
7. Siniset unisukat, junasukat
8. Vaaleanpunaiset karkit, junasukat, viimeistelyä vaille
9.Peipposet, sukat, toinen valmis
10.Beigeä pitsiä, sukat, toinen sukka valmis
11.Tiskiliina
12. Fantastiset lastensukat
13.Zauberball-sukat
14. Kalifornialaiset- junasukat
15. Värikkäät lastensukat
16. Hanko-kassi
17. Maija-sukat
18.Metsäiset sukat 
19.Valkoiset vauvansukat,viimeistelyä vaille
20. Raitaiset veljessukat
21. Jämälanka-huivi , reunapitsiä vaille valmis
22.Kesäpipo Puro Batikista tytölle,valmis

perjantaina, kesäkuuta 28, 2013

Kesäkuu on loppumassa

KYHäilyt ehdin kaikki siis aloittaa. Kuvaaminen kaiken keskellä jäi tekemättä. Koko heinäkuu on nyt aikaa saada keskeneräisiä töitä valmiiksi.  Huomenna ollaan matkustamassa Pohjois-Savoon juhlimaan ja automatkalle jo katselin sopivia keskeneräisiä ja runsaasti olikin valinnan mahdollisuutta. Kesälomakin pukkaa päälle ilman sen suurempia suunnitelmia. Muutamia kotimaan matkailun kohteita on taas suunnitelmissa eli lähinnä sukulaisissa ja ystävien luona vierailuja ja siinä yhteydessä ehkä joku pieni lenkki. Kotona ja mökillä puuhastellessa se loma kuluu pääsääntöisesti. Perhettä ja ystäviä tavataan.

Leikkimökin portailla kuvasin tämän tutun muovilaatikon muiltakin KYH-vuosiltani.  On siinä melkoisen paljon keskeneräisiä töitä, mutta se ei ole hankalaa minulle. Minulla on usein monta asiaa kesken ja vaiheessa ja valitsen aina sitten fiiliksen mukaan työn. Joskus ei valmistu aikoihin mitään ja sitten yhtäkkiä pukkaa valmista. MariJ viime postauksen kommentissa sanoi  tekevänsä yhden työn kerrallaan alusta loppuun. Nostan hattua sellaiselle sitkeydelle! Kyllä niistä minulla joskus joku jää ufoksi tai valmistuu jopa 30 vuoden kuluttua. Enää ei voi jättää niin kauaksi aikaa kesken, kun näet jo tuota ikää on kertynyt.
Tässä ne työt ovat kaikki lukuunottamatta jo valmistunutta ja pääkaupunkiseudulle kulkeutunutta pipoa numero 2. Yksi on virkkuu ja kaikki muut neuleita ja suuri osa sukkia. Olen samaa mieltä Inkeri, että mukavasti erilaisia töitä. Eiköhän noista ala pikku hiljaa valmista tulla. Osakainen: on kiva nähdä, miten kasa kasvaa ("kasvavat "kokoa) tai pienenee valmistustumisen myötä.

Haa. eka kerran sain vastattua kaikille viime postauksen kommentoijille jotakin. Kiitos kommenteista! Ne aina lämmittävät mieltä. Jospa sitä loman aikaan ehtisi kommentoida muillekin!

lauantaina, kesäkuuta 22, 2013

Aloitetut KYH-työt, 1-22

Kesäyön Hullutus 2013 eli KYH on ollut vauhdissa 1.6 alkaen ja jatkui ad 22.6.13. Kaikki aloitetut työt pitäisi olla valmiina sitten heinäkuun lopussa. Aloitukset ovat kasaantuneet joillekin päiville, mutta kaikki sain tehtyä ja joku on jo valmistunut. Aloitettavia töitä oli mietittynä vain muutama ja loput ratkesivat tarpeen, löydettyjen puikkojen ja lankojen mukaan.
Kuva on  viime vuodelta, mutta toivon mukaan tulevalla viikolla saan kuvattua aloitukset. Yksi valmistunut on jo edellisessä postauksessa eli kesäpipo n:o 3.
1.Karibialaiset, lasten sukat
2.Kesäpipo n:o 3
3.Hempeät rikotut siemenet, sukat
4. Kesäpipo n:o 4
5.Kevään viherrys, junasukat
6.Neliskulmaiset sukat?
7. Siniset unisukat, junasukat
8. Vaaleanpunaiset karkit, junasukat
9.Peipposet, sukat
10.Beigeä pitsiä, sukat
11.Tiskiliina
12. Fantastiset lastensukat
13.Zauberball-skat
14. Kalifornialaiset- junasukat
15. Värikkäät lastensukat
16. Hanko-kassi
17. Maija-sukat
18.Metsäiset sukat 19.Valkoiset vauvansukat
20. Raitaiset veljessukat
21. Jämälanka-huivi
22.Kesäpipo Puro Batikista tytölle

Laskin kertaalleen,mitä aloitin. Nyt en enää viitsi. Sukkia on selkeä enemmistö ja pipoja on kolme ja joku yksittäinen työ muuten.yleissarja on kyseessä taas.
Tämä oli toinen kerta, kun kirjoitin tämän postauksen. Eka kerralla kaikki hävisi ties minne. Todella harmitti!

perjantaina, toukokuuta 31, 2013

Kukkia ja sukkia


Kesä on tullut vauhdilla,piha pursuaa kukkia. Kun joskus kauan sitten yksi lapsista juhli lakkiaisiaan 31.5, niin ainoa kunnolla vihreä oli nurmikko. Pensaissa ei ollut kunnon lehtiä vielä ja narsissit kukkivat. Nyt omenapuut lopettelevat kukintaansa ja päivänliljat aloittelevat.


Jämäilytulosten kuvauksia tehty ja saatu siirrettyä nyt tänne. Tämä on junasukkapostaus ja isot työt postaan huomenna viimeistelyjen jälkeen.Mustikkaiset junasukat on kuopus-lapsenlapselleni. Toistaiseksi ne on vähän reilut, mutta eipä noita pahemmin näillä helteillä tarvitsekaan.

Malli:junasukat
Lanka:Novita Nalle Mustikka ja valkoinen
Puikot: 2,75 mm KP
Kulutus. 40 g

Lisää junasukkia kaksi paria. Kumpikin sukka on erilainen. Jos ei kelpaa kenellekään, niin puretaan ja lanka käytetään esim.Etiopian nuttuihin. Lankana näissä Zauberball Creazy, jossa ei siis ole toistuvia teemoja. Kulutus yhteensä näihin pareihin oli 50 g.
Siis lisää jämäilyyn 90 g.

tiistaina, toukokuuta 28, 2013

Jämäily loppumassa ja Kyhäily alkamassa

Jämäilyt pitäisi saada pääteltyä ja kuvattua. Pihakin odottaisi jotakin tehtävän. Mökillä sentään viikonloppuna jotain tuli tehtyä. Mutta nyt kaksi iltaa mennyt pakkolepoon, kun joku pöpö iski suolistoon. Ei kai se lepo ole ajanhukkaa. Töistä tultua ajattelin ottaa tunnin päikkärit, mutta hupsahti ihan kolme tuntia.
Kuvan kortin olen saanut Lankapirtin Matleenalta joskus.



Ilmoittauduin taas Kesäyön hullutukseen eli KYHäilyyn ja yleiseen sarjaan. Siinä sitten aloitetaan 1.-23.6 uusi työ joka päivä ja valmiiksi pitäisi saada heinäkuun loppuun mennessä.