Punainen ja keltainen kuuluvat Rohkelikkojen tuvan oppilaiden väreihin. Eipä sitten muuta kuin neulomaan. Mietin aluksi ohutta lankaa, mutta kahden huivin neulomiseen liian työlästä. Mummi haluaa neuloa muutakin.(Ohuen langan pelon taustalla oli pelko useampienkin huivien neulomisesta. Muistissa viime talven pipojen neulominen. Kahdeksan samanlaista pipoa neuloin samanlaisin raidoituksin, mutta onneksi eri värein ). Netistä katselin huiveja ja ohjeita. Päädyin lopulta paksumpaan lankaan ja 1o,1n neuleeseen. Lankana oli Smart, koska siinä oli lähes oikean väriset punaiset ja keltaiset. Puikot olivat 4mm. Lanka on myös pehmeää ja miellyttävää.
Huivissa on vain 32 s ja 19 kerrosta samalla värillä ja vaihto. Tuli yhdeksän punaista ja kahdeksan keltaista raitaa. Päättelemistä oli taas kerran. Leveys ja pituus oli ohjeistettu huivien saajilta. Hapsut sain tehtyä vasta tällä viikolla. Kulutus yhteensä oli 255 g.
Aiemmin neuloin vahtikoirallemme uuden huivin. Hiihtolomainen kehoittu neulomaan Borikselle uuden huivin, kun vanha oli niin kulunut ja värit haalistuneet. Vanhaa Rose mohairia vaaleanviolettina ja viininpunaista Seitsemän Veljeksen loppuja 4,5 mm puikoilla ja 15 silmukkaa kerroksella. Huivista niin pitkä kuin mohairlankaa riitti. Niin Boris sai uuden huivin, joak painoi 32 g.
Takapihalla on lunta, mutta etupihalla lähellä taloa aurinkoa on sulattanut lunta ja lumikellot heti työntävät kukkansa esiin. Ihania.