Tein sukat ajatellen joululahjaksi yhdelle lapsenlapsistani. No, varret olivat hänestä liian lyhyet. Niin sitä sitten aloitettiin uutta ja nämä violetit sukat päätyivät lahjaksi.
Violettikuva on Hoplopista, kun lapsenlapset peuhasivat. Mummi (siis minä) neuloin voimakkaan violettia sukkaa lankalankusta, jonka ostin Tampereelta Käsityömessuilta. Tytär neuloi Repulta lahjaksi saamaani lankaa huiviksi ja vesipullonikin sopi sävyyn. Lankusta neulominen oli eka kerta ja ihan hullulta tuntui koko ajan. Neuloksesta ei tullut tasaista tai en osannut. Väri oli mikä ratkaisi langan ostamisen. Vahvaa violettia on vaikea löytää.
Viime tipassa Hesassa joulukuun puolivälissä sain sukat valmiiksi sukat ja höyrytettyä. Kuvausalustana on uusi silityslautani. Lanka on lanitium ex machinan Sock Blank 75/25 superwash wool/nylon ja 100 g /400m . Neuloin 2,5 mm puikoilla.Perussukka, jossa jalan päällä resoria, niin sopii paremmin lapsen kapeaan jalkaan , 36/37. Lankaa kului 65 g.
Kaikki kuusi lastenlastani saivat sukat yhtenä joululahjani ja sukkien sisällä oli karkkia, heijastin, ksylitolipastilleja. Violettien sukkien saaja kuten toistenkin violettien sukkien saaja olivat tyytyväisiä sukkiinsa. Mutta yhdeltä 6-vuotiaalta erehdyin kysymään, että olivatko sukat sopivat. Ei ollut kokeillut ja karkit olivat pääasia. :D
Vielä yksi huivi on kuvaamatta, sain ennen joulua viimeisteltyä, mutta vieraiden myötä aika on hurahtanut. Kaikki muut työt jäävät kesken ja niitä on paljon....
sunnuntaina, joulukuuta 30, 2018
sunnuntaina, joulukuuta 23, 2018
Hyvää joulua!
Lahja voi olla laulu
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli.
-Pia Perkiö
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli.
-Pia Perkiö
Ihanaa joulun aikaa jokaiselle!
lauantaina, joulukuuta 22, 2018
Sukkia puuterilumella
Sukkia on neulottu, vaikkei niitä ole ehditty päättelemään ja kuvaamaan. Nyt oli lähes pakko, kun osa oli saatava joululahjoiksi.
Nämä sukat on Ilun Handun sukkalankaa ja kokoa 37 2,5 mm:n puikoilla. Eivät löytäneetkään vielä kotia. Liian lyhyet varret olivat kuulemma. Lankaa kului 52 g.
Nämä kaksi paria pääsevät joululahjoiksi. Violettisävyiset ovat koko 36/37 ja neuloin ne kesällä ostamastani sukkalangasta eli sweetgeorgia. Neuloin jo loppukesällä ja ovat odottaneet rauhassa postausta. Mitkähän puikot olivat? Väliäkö tuolla. Toiset on edellisen postauksen 6-vuotiaalle sukat Nallesta, joista löytyi sopiva punainen ja keltainen. Nämä sukst on täytetty karkilla ja ksylitolipastilleilla kuten äitini teki omien kastenlastensa kanssa. Perinne jatkuu.
Lankaa kului 64 g ja 51 g.
Oli valkoista ,puhdasta puuterilunta . Lisää satoi kuvia ottaessa. Kuvat näyttävät kuin sukat olisivat pelkästään ja ei taustaa lainkaan. Neljä paria on valmiina ja näistä kahdet on jo pakattu pukinkonttiin.
Seitsemän Veljestä raitalangasta neuloin naisen sukat 3, 5 mm:n puikoilla.Neule oli taas matkaneuleena. Helppo kuljettaa yhtä kerää mukanaan. Kulutus oli näihin sukkiin 94 g.
Lasten sukkia olivat sitten nämä loput sukat.
Nämä sukat on Ilun Handun sukkalankaa ja kokoa 37 2,5 mm:n puikoilla. Eivät löytäneetkään vielä kotia. Liian lyhyet varret olivat kuulemma. Lankaa kului 52 g.
Nämä kaksi paria pääsevät joululahjoiksi. Violettisävyiset ovat koko 36/37 ja neuloin ne kesällä ostamastani sukkalangasta eli sweetgeorgia. Neuloin jo loppukesällä ja ovat odottaneet rauhassa postausta. Mitkähän puikot olivat? Väliäkö tuolla. Toiset on edellisen postauksen 6-vuotiaalle sukat Nallesta, joista löytyi sopiva punainen ja keltainen. Nämä sukst on täytetty karkilla ja ksylitolipastilleilla kuten äitini teki omien kastenlastensa kanssa. Perinne jatkuu.
Lankaa kului 64 g ja 51 g.
maanantaina, joulukuuta 17, 2018
Synttäripipo
Aloitin tätä pipoa jo kauan sitten. Valmistuminen on ollut tuskallista. On neulottu ja purettu neulottu. Ja taas aloitettu alusta.
Yhden lapsenlapsen lempivärit ovat punainen ja keltainen. Tämän briossipipon ohje oli Novita talvi 2018-lehdessä. Sopivan keltaista ja punaista löytyi Smart - langasta. 3.75 mm pyöröillä loopaten neuloin.
Eka kerralla silmukkoita oli neljällä jaollinen luku ja kas kummaa ja sitten ei päättely onnistunutkaan. Purettiin alkuun asti ja luotiin silmukoita sitten kahdeksalla jaollinen luku. Sitten päättely onnistui. Päättelyn aloitin ohjeen mukaan, mutta oli liian matala. Sitten purettiin päättely ja jatkoin pipon korkeutta. Tupsun tein vasta kun lahjansaaja oli piponsa saanut. Keristä ei paljon jäänyt. Pipoon meni lankaa 73 g.

perjantaina, joulukuuta 07, 2018
Karamellisukkia?
Neuloin sovitusti pikkutytölle sukkia. Jonkinlainen lukemisen vaikeus tai ymmärtämisen vaikeus iski neuloessa, kun selvästi piti tehdä 16 cm pituiseen jalkaterään, eikä 14 cm. Niin tein kaikki valmiiksi. Pääsin taas lempipuuhaani (?) purkamiseen (tai satakuntalaisittain riistämiseen) ja uudelleen neulomiseen.
Sukkia on siis kaksi paria. Oranssivoittoiset on Ilun Handun sukkalangasta, jonka muistaakseni ostin Neulefestareilta toissa kesänä. Yhdet aikuisen sukat tein jo tästä langasta ja pienet nöttöset jäi. Neuloin 2,5 mm puikoilla ja lankaa kului 30 g.
Punasävyiset ovat Nalle Taika-lankaa ja 3,0 mm puikoilla vohvelineuletta. Lankaa kului 39 g.
Nyt nämä sukat ovat valmiina. Neuloin yhtä huivia viime yönä valvoessani ja nyt pitäisi purkaa sekin neulottu osuus. Pari pipoa odottaa purkamista ja uudelleen lisää neulomista. Ei oikein edisty nämä neuleet tässä huushollissa. Takkuamista on.
Nyt sukkien pitäisi olla pikkuneidin jalkaan sopivan kokoiset. Höyryttäessä sukkia huomasin silityslautani suojaliinan värien sopivan sukkiin. Pakko oli ottaa ne kuvat sitten siinä.
Sukkia on siis kaksi paria. Oranssivoittoiset on Ilun Handun sukkalangasta, jonka muistaakseni ostin Neulefestareilta toissa kesänä. Yhdet aikuisen sukat tein jo tästä langasta ja pienet nöttöset jäi. Neuloin 2,5 mm puikoilla ja lankaa kului 30 g.
Punasävyiset ovat Nalle Taika-lankaa ja 3,0 mm puikoilla vohvelineuletta. Lankaa kului 39 g.
Nyt nämä sukat ovat valmiina. Neuloin yhtä huivia viime yönä valvoessani ja nyt pitäisi purkaa sekin neulottu osuus. Pari pipoa odottaa purkamista ja uudelleen lisää neulomista. Ei oikein edisty nämä neuleet tässä huushollissa. Takkuamista on.
Tänään olimme kuopuksen kanssa Hoplopissa, lastenlasten juostessa ja touhutessa. Violetinsävyistä oli maailmamme. Neuloin lankusta violettia sukkaa joululahjaksi ja Repun antama lanka taipuu tyttären kädessä kolmiohuiviksi. Kiitos Repu vielä yllätyksestä! Vesipullonikin istui sopivästi tähän värimaailmaan.
sunnuntaina, joulukuuta 02, 2018
Sukkia lisää
Ollaan oltu joka kuukausi muutaman päivän pääkaupunkiseudulla. Välillä olen ehtinyt tarttua sukkapuikkoihin. Vein sinne kahdeksan kerää lankaa ja puikot. Nyt vein lisää, kun on valmistunutkin sukkia.
Kaikki ovat Novitan Seitsemän veljestä lankaa. Puikot 3,5 mm bambut ja ostin Novitan metallipuikot. Viime mainituista en pitänyt. Jatkan bambuilla, Knit Pick´s puikoilla neulomista ja niin on minulla jotkut Zingin metallipuikot. Niitäkin käytän , erityisesti 2,5 mm puikkoja.
Sukat vasemmalta oikealle:
Isot miesten sukat. Silmukat loin vihreällä ja heti aloitin sitten toisella värillä. Ohje on sukkakirjasta, joka minulla on siis Etelä-Suomessa. Nimi ei tule nyt mieleen, mutta miesten sukkia on kirjassa. Ja en jaksa hakea netistä nimeä. Koko 46/ 47 ja kulutus 158 g.
Vihreät miesten sukat. Nämä on suuvn miesten kokoa eli 41/42. Kulutus oli 122 g.
Naisten pitsisukat vaikuttavat pieniltä, mutta on kokoa 38. Kulutus oli 85 g.

torstaina, marraskuuta 15, 2018
Messuilen
Perjantaina 16.11.18 messuilen Tampereella. Sitä ennen käyn vielä tänään Pohjanmaalla. Tulomatkan Tampereelle nukun varmaankin bussissa, että jaksaa messuilla. Nykäistä saa hihasta, jos tunnistaa tämän mummin. Laitan kesällä neulomani huivin kaulalleni.
.
perjantaina, marraskuuta 09, 2018
Sukkia,sukkia
Lisää postauksia tulee valmiista sukista. Kuvat on otettu lumihangella, kun nyt lunta oli jokin aika sitten. Nyt sataa vettä ja on harmaata lähes koko päivän. Pieni vaalea hetki on keskellä päivää.
Miesten sukkia pitäisi neuloa tässä ennen joulua useammat . Nämä on neulottu grafiitin harmaasta Jannesta, jota jäi reilusti villatakistani. Punaruskeat raidat Seitsemän on veljestä-lankaa. Koko on vähän reilumpi miesten koko eli 43/44. Lankaa kului 117 g.
Titityyssä käydessäni alekorissa oli ihan lempivihreää sukkalankaa ja kerä lähti mukaan; Regiaa tweedmäisenä. Ensin neuloin miesten sukat kokoa 40/41 ja sitten lasten sukat n.30. Lankaa näihin kului yhteensä 131 g.

lauantaina, marraskuuta 03, 2018
Matkalla
Monta työtä on kuvaamatta. Vielä loppuvuoden aikana laitan kaikki tämän vuoden aikana valmistuneet. Nyt matkalla kohti länsirannikkoa ja selkeää säätä.
Matkatyönä on nyt jo jk aikaa kesken ollut Veera Välimäen suunnittelema Breathing Space. Langat ostin viime keväänä Jyväskylän käsityömessuilla. Neule aloitetaan ylhäältä ja neulotaan saumattomasti.
Matkatyönä on nyt jo jk aikaa kesken ollut Veera Välimäen suunnittelema Breathing Space. Langat ostin viime keväänä Jyväskylän käsityömessuilla. Neule aloitetaan ylhäältä ja neulotaan saumattomasti.
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2018
Jämät tiskiliinoihin
Välillä sitä innostuu hävittämään jotain vanhoja lankoja. Kesällä aloitin automatkoilla neuloa erilaisten bambulankojen jämien loppuja. Tiesin, että melkoinen väripläjäys siitä tulee. Olin ilmeisesti edellisellä kerralla neulonut kaikki neutraalimmat värit ja jäljellä oli vahvaa pinkkiä tai oikeammin fuksiaa, kirkasta turkoosia, limenvihreätä ja oranssia. Jkv oli haaleaa violettia ja persikkaa.
Aika järkyttävän värisiä ovat, mutta katsotaan kelpaako jollekin. Vai itsekö niitä sitten käytän. Voihan sitä talven ja ennen muuta loppusyksyn harmaudessa käyttää keittiön piristyksenä jotain värikästä.
Netin syövereissä sosiaalisessa mediassa on pyörinyt valotaulu poikineen. Meilläkin on ollut vuoden verran Porin jokirannan kangastaulu puukehyksiin pingotettuna. Tänään sitten led-lamppunauhaa tuli ostettua ja valaistua ranta kirkkoineen ja raatihuoneineen. On se kyllä kivan näköinen hämärtyvässä päivässä.Katulamput palavat ja kirkon torni on valaistu ja näkyy valaistuja talojen ikkunoita ja raatihuoneen tornikin.
Yhdestä eli fuksiasta tuli ihan kokonainen tiskiliina. Persikka ja violetti päätyivät fifty-fifty kulmasta aloitettuun liinaan. Tiskikukka sai viittä eri väriä ja kutakin sentään kolme sakaraa kerrallaan lankojen päättelyn minimoiseksi. Neljännessä on violettia ja oranssia lukuunottamatta muut värit, kunnes loppuivat. Vähän jäi lankaa jäljelle, mutta ei enää ainakaan tiskiliinaa tule.
Aika järkyttävän värisiä ovat, mutta katsotaan kelpaako jollekin. Vai itsekö niitä sitten käytän. Voihan sitä talven ja ennen muuta loppusyksyn harmaudessa käyttää keittiön piristyksenä jotain värikästä.
Nyt nämä kesällä valmistuneet on liinat on lopulta päätelty ja kuvattukin. Lankaa näihin kului yhteensä 115 g.
Netin syövereissä sosiaalisessa mediassa on pyörinyt valotaulu poikineen. Meilläkin on ollut vuoden verran Porin jokirannan kangastaulu puukehyksiin pingotettuna. Tänään sitten led-lamppunauhaa tuli ostettua ja valaistua ranta kirkkoineen ja raatihuoneineen. On se kyllä kivan näköinen hämärtyvässä päivässä.Katulamput palavat ja kirkon torni on valaistu ja näkyy valaistuja talojen ikkunoita ja raatihuoneen tornikin.
Tunnisteet:
2018,
askartelu,
tiskiliinat
sunnuntaina, lokakuuta 07, 2018
Rästikuvauksia 1
Miesten sukkia kaivattiin ja niitä olen nyt sitten neulonut. Tässä kaksi paria Seitsemän veljestä langasta. Toinen raitalangasta ja toiseen neuloin itse raitoja varteen. Neulottu vanhalla perusmallilla sukat. Koot ovat ; raitalankaiset 41/42 ja toiset sukat 44/45. Kulutus 126 g ja 144 g.
Oranssista teeteen Sallasta neuloin 3,5 mm puikoilla Kerttu-sukat naiselle. Koko on noin 37/38. Lankaa kului 82 g näihin sukkiin.
Lapselle neuloin sukat violettiraitaisesta Nallesta, jota ostin viime vuonna Tampereen Käsityömessuilta. Sukkien koko on 36 ja lankaa kului 72 g.
Nyt muiden neuleisen pariin. Mietin aloitanko sarjan rästikuvauksia ja niin sitten lopulta päätin ja tällä teemalla muutama postaus tulee.
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2018
Yhdet lapaset jouluksi
Langan näihin lapasiin sain Vaasan tuliaisina ystävältä keväällä ja lapaset olen neulonut ne ajat sitten, mutta vähän on viivästynyt postaus.
Lanka on Opal mit Silbereffekt,4-fach. Villaa 71 %,26 %polyamidia ja 3 % polyesteria. Se kimaltelee vähän hopealle. Intialainen peukalokiila on näissäkin lapasissa ja lapaset on neulottu 2,5 mm puikoilla. Lapsen koko ja on sopiva alakoululaiselle. Kulutus oli 39 g. Näin 100 gramman kerästä riittää vielä neulottavaa..
Ruukkukukkana oli tänä vuonna kosmoskukka ja pelargoni. Riippuvan kasvin nimeä en nyt juuri muista.

torstaina, syyskuuta 06, 2018
Sukkia lisää
Harmi, kun tuosta tietokoneesta en oikein saa tolkkua. En pääse omille jutuilleni. Viikonlopun tekninen tukikaan ei saanut kaikkia auki. Mutta toisen koneen kautta jotakin vähitellen postaan.
Nämä sukat valmistuivat pääasiassa heinäkuun aikana. Aloittelin lauantaina neulefestareilla ja neuloin toisetkin vähän pienemmät sukat. Malli on sama kuin Hepsillä. Hän neuloi myös sukkia jossain vaiheessaa festareilla. Kesäsukat sekä väreiltään, että materiaaliltaan. Tennarisukkia olen tehnyt ja nyt en muista onko ihan sama vai olenko muutellut jotakin kuten yleensä. Lankana oli Regia Cotton ja niistä Tutti Frutti Color ja 2, 5 mm puikot. Toiset sukat 38/39 ja toiset 36/37. Näihin sukkiin kului lankaa yhteensä 90 g.
Vuosi sitten ostin Ilun lankaa festareilta ja jonnekin matkalle piti saada helppoa neulottavaa ja naisten sukat näistä tulivat ihan perusmallilla. Hyvät kenkäsukat, mikäli väri miellyttää jotakuta. Lanka on ihanan tuntuista ja helppoa neulottavaa 2,5 mm puikoilla. Lankaa kului 60 g.
Tänä kesänä piha on kärsinyt kuivuudesta ja puutarha on jotenkin ankean oloinen verrattuna viime kesän vehreyteen. Miljoonakellot amppelissaan ovat tänä kesänä olleet aivan uskomattoman ihanat.

torstaina, elokuuta 23, 2018
Rumat ja vähän kauniimmat sukat
Eka sukkaa neuloessa en pitänyt langasta,se oli jotenkin karhea. Väri oli ruskean ystävänä kuitenkin rumaa tai nelisäikeisyys ja erivärisinä haittasi. Tein nopeasti yhden sukan ja toisen kanssa sitten olan takaa takkusin, että sain samanlaisen sukan. Jostain syystä siihen oli osunut solmuja useampi ja sai hakea oikeaa kohtaa. Loppulanka menee yhdelle tutulle, joka vetää erilaisia ryhmiä. Siis koko kerästä päästy eroon. Toista en osta. Sukkiin kului 86 g. Luultavasti joku tykkäää sukista ja ottaa ne.
Siinä ne sukat köllöttävät kivellä kesällä ostetun itikan vierellä. Itikan koko on iso, sukat on naisten kokoa. Sekään ei ole kaunis, enkä edes osaa sanoa, miksi ostin sen. :)
Näitä sukkia aloitin keväällä täyteneuleena ja olivat laukussa usein mukana. Odotusajat eivät ole niin hermostuttavia, kun saa tehdä silmukan toisensa perään. Siinä ne sukatkin sitten valmistuvat. Olivat tosin vähän aikaa tauolla, kun varren loppuosan ruskea ei miellyttänyt silmää. Päätin kuitenkin jatkaa ja katsoa loppuun. Lankana on Langin Jawoll magic 6ply ( 75 % villaa, 25 % polyamidia) . Olen ennnekin neulonut tästä langasta ja en pidä tästäkään, se on vähän "karvaista". Yksi kerä on eri värisenä on vielä ja tätäkin , kun kerä on 150 g ja sukkiin kului 87 g. Puikot 2,75 mm KP.
lauantaina, elokuuta 04, 2018
Huiveilua
Monta huivia on ollut viimeisen vuoden aikana puikoilla ja osa valmistunut ja osassa olen lyönyt päätäni seinään. Viime mainittu tarkoittaa, että löytyvät käsityökoreistani keskeneräisinä. Tässä nyt ainakin yksi valmistuneista. Huivi valmistui Neulefestareilla ja loppuaikoina oli niskassa, kun niskani on ollut jumissa ja herkkä vedolle ja tuulelle.
Vaalea väri on muutama vuosi sitten joululahjaksi saamaani kahden vähän erilaisen vyyhdin settiä. Tässä on aika kirpakan vihreää mukana ja lanka ei tuntuut sopivan mihinkään. Toinen vyyhti on osana Veera Välimäen suunnittelemaa Neon Beast-huivia, joka valmistui keväällä. Tämä harmaakin oli ostettu siihen huiviin, muttä lopulta ostin siihen vaaleamman harmaan.
Niin kesän kynnyksellä nämä kaksi väriä tuntuivat matsaavan toistensa kanssa ja löytyi Janina Kallion Sea Grass-huivi. Vihreän kirpakka väri tasoittui hyvin tuon harmaan kanssa. Huivi on ollutkin paljon käytössäni.
Ainaoikein raidat yritin saada osumaan automatkoille. Kylläkin yksinkertainen pitsi, joka toistui koko huivin matkan onnistui loppuvaiheessa. Alussa senkin sain sekaisin ja sain purkaa. Mulla ei ole varmaan "pitsiaivoja" , kun aina tulee aluksi virheitä ja pääsee purkamaan.
Lankoina olivat merinosinkut. Harmaa oli the uncommon thread lanka (400 m/ 100g) nimbostratus
Toisena lankana on Lystigin ahjaksi saama merinosinkku (yksisäikeinen merinolanka). Vaalea lanka nimi on kotona ja sen verran vanhaa, ettei markkinoilla. Vyyhdissä oli 100g/366m.
Lankaa kului 170 g.

keskiviikkona, elokuuta 01, 2018
Raitaa
Kaikkien takkuilevien ja hankalien neuleiden keskellä neuloin perussukat tavan Seitsemän Veljestä raitalangasta. tai oikeastaan lankavyötteessä taisi olla pelkkä novita. Ostin Käsityömessuilta edullisesti; ilmeisesti koeriä tai muuta.
Sukkien neulominen sujui nopeasti ja ilman purkamisia, kuten viime aikoina muuten olen joutunut tekemään. Kuvasin sukat kotona ja nyt olen vähän pidempään lapsenvahtina Hesan helteessä. Lankaa kului näihin sukkiin 93 g.

maanantaina, heinäkuuta 30, 2018
Vaaleanpunaista
Vaaleanpunainen on väri, jota neulon tosi harvoin. Pitkään se oli sellainen väri, joka ei tuntunut koskaan kauniilta. Tämä lanka on toissa vuonna ostettu Neulefestareilta.
Malli on Ravelrystä Heidi Alanderin ilmaismalli Quiet Folly Neulottu 2,5 mm:n puikoilla. Koukuttava varsi laittaa aina neulomaan vielä kerroksen. Sukat ovat omaan jalkaankin sopivat. Itse asiassa malli on sellainen, että voisin tehdä toisetkin sukat. Saa nähdä jääkö itselle, vai meneekö lahjaksi. Lanka on joko Ilun Handun tai Puffalan sukkalankaa. Olen lapsenvahtina etelässä ja tuskin tämän helteen pehmittävin aivoin sitä kotonakaan löytäisin. On näet olleet niin kauan valmiina, valmistuivat joskus keväällä. Tämä vuosi on ollut sellaista matalalentoa ja ajatukset ovat olleet muualla. Lankaa kului 74 g.
keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2018
Hangille vielä
Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjasta viimeiset talvisukat esiteltävinä. Hankiaiset valmistuivat Lapin hangilla ollessa. Mutta esittely voikin olla sitten lopulta heinäkuun helteillä. Napit löysivät tiensä vasta tänään sukkiin.
Oli pakko kuvata yksien lempikukkieni eli loistavankeltaisten syyskaunosilmien joukossa vielä. Kukat houkuttelevat pihaan kimalaisia sankoin joukoin.
Sukat on neulottu luonnonvalkoisesta Seitsemän veljestä langasta ja lankaa kului 119 g. Nämä sukat päätynevät joululahjaksi jollekin.
Olen tässä mietiskelemässä lankoja mukaan ja neuleita, kun olen menossa lapsenvahdiksi joksikin aikaa. Tietenkään ei ole mitään hätää, jos lankaa olisi liian vähän mukaan otettu. Tyttären perheestä löytyy lankaa ja puikkoja ja pääkaupunkiseudulla on muutama lankakauppa. ;)
Seuraavaksi siirrytään muiden valmistuneiden neuleiden esittelyyn. Sukkia siellä on joukossa kuitenkin.
perjantaina, heinäkuuta 20, 2018
Hileitä helteellä
Jatketaan samalla viileällä esittelyllä toistaiseksi. Siis jatkuu Niina Laitisen Villasukkien vuosi talvisukkien esittely. Vuorossa neljännet eli Hile-sukat. Itse asiassa nämä valmistuivat ekana.
Voitin Marjaanan arvonnassa Niinan sukkakirjan ja lankaa ja puikonsuojukset. Suojat ovat olleet erityisen tarpeelliset matkattaessa Keski-Suomesta Suomea länteen, etelään ja itään. Kirjasta on neulottu jo talvisukat. Siis erittäin tarpeellinen ja hyvä voitto.
Lanka oli ihanan, pehmeän suloista sukkalankaa Viking Garnilta Alpaca Storm . Langassa on alpakkaa, merinoa ja nylonia. Värin kuvaaminen oli vaikeaa. Kaunis väri. Jätän sukat varmaankin itselleni ja lankaa kului 91 g. Reilu kerä jäi jäljelle. Ehkä teen siitä kämmekkäät itselleni. Aika näyttää. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)