lauantaina, joulukuuta 17, 2011

Vihastuttavia tietokoneita ja nukkuvia mummi-gnuita

1. Vihastuttava tietokone;
Olen lomalla ja teen kaikkea vuoden aikana rästiin jäänyttä hommaa ja sivussa luen ja vastailen työposteihini kuitenkin. Yritän jossain välissä harrastaa luovaa joutilaisuuttakin. Kirjoittelin aamulla pitkänpitkän höpinätekstin ja ja kone katkaisi yhteyden palvelimeen ja teksti on sitten jossain tuolla joulukuisen vesi-räntäsateen peittämän taivaan takana.

2. Höpinää:
Koko päiväsydämen tämä lomalainen on luuhannut kaupungilla. Aloitin käymällä nukkumassa jalkahoidossa, niin jaksoin rampata kaupungilla. Nukun kampaajallakin aina, siksi on käytävä tutulla ja luotettavalla kampaajalla. Sitähän voisi olla vaikka minkälainen kampaus vastassa herätessä. Kävin läpi Tiimarin joulualet- korttitarpeita ensi vuodelle. Sitä kannattaa varautua ajoissa ja minulla ei muka ole korttitarpeita kuten ei lankojakaan (jotka muuten eilen taas taas lisääntyivät kun piipahdin Poppelissa hieronta-aikaani odotellessa. Kymmenessä minuutissa ehtii ihmeitä lankakaupassa, jossa on alekoreja.) Kiersin tänään muutaman muun kaupan, postin, hoitelin järjestöjuttuja, vein joululahjoja ja välillä kävin syömässä. Niin ja työjuttuja tuli hoidettua useampikin siinä lomassa. Näyttää sitä saavan kulumaan aikaa ihan hilpeästi--oikeastaan melkein työpäivän pituuden verran.

3. Nukkuva gnu:
Mainitsinkin tuossa,että kävin nukkumassa jalkahoidossa ja eilen puolestaan olin nukkumassa intialaisessa päähieronnassa ja huomenna ajttelin mennä nukkumaan hierontaan. Pakko käyttää pois syksyllä saadut synttärilahjakortit, sillä niiden deadline on vuodenvaihde. Heti ekalla lomaviikolla vaan kaikki pois. Saa korjattua unirästejäkin samalla!
Nukkuva mummi-gnu on herättänyt kaikenlaista hilpeyttä suvussa ja joissakin muissa kanssaihmisissä. Neulon paljon junamatkoilla ja kotona. Nukahtelen välillä helposti, kun on nukkunut huonosti erinäisten syiden takia ( mm.perustautiensa). Pää notkahtaa ja mummi nukkuu, mutta kädet kutovat vielä jonkin aikaa pikku hiljaa hidastuen ja lopettaen kutomisen. Selkäytimellä näköjään sitä tekee! Kai sitä muutamassa vuosikymmenessä sen oppii!

4. Neuleblogin pääasia:
Huovututettuja lapasia syntyi viime talvena melkoinen kasa, vaikkakaan en ole ollut erityisen innostunut lapasista. Nyt niitä on taas tullut, tällä kertaa Novitan Purosta. Hauska huomata, että lankojen väri vaikuttaa huopumiseen melkoisesti. Lapaset ovat samankokoiset (siis kerroksia ja silmukoita onyhtä paljon), mutta huovutuksen jälkeen toinen pari on isompi. No, käsiä on erikokoisia. Eiköhän nämäkin kaupansa tee.?

Lanka: Novita Puro
Malli: Novitan oma ohje, ET-lehti jne

Puikot: 6 mm bambut

Kulutus 90 g +95 g

5 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

:) :) Neulontakone siis sammuu hiipuen, kun nukahtaa! :)

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kauniin värisiä tumppuja. Minullekin oli aikanaan yllätys, kun huopuivat eri tavalla.
Ihanaa hemmottelua olet saanut sopivasti pimeään aikaan. Täällä ainakin on ollut joka päivä tosi pimeää ja harmaata.

Hyvää Joulua ja neulerikasta uutta vuotta!

Sipi kirjoitti...

Kauniita raitalapasia,niin pehmeän näköisiä.
Hienoa että pystyy nauttimaan kunnolla hoidoista..sehän on oikeestaan kunnianosoitus hoitajallekin,hän tietää tekevänsä hoidon hyvin, kun asiakas nukahtaa tuoliin :)
Hyvää Joulua!

Matleena kirjoitti...

Vai nukahtelee se gnu-mummi kutoessaankin! ;D Minä en itsestäni ole moista vielä huomannut, mutta ehkä se tämä eläkeläinenkin vielä oppii tuonkin taidon. Saa nähdä, osaanko minäkin sitten unissani kutoa. ;)

Mutta kauniinvärisiä lapasia olet tehnyt. Huopuiko Puro pehmeäksi vai kovaksi?

MysteryKnitter kirjoitti...

Aika tavaran kaupitsee, sanovat, ja totta se on.