sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2012

Sukkia,sukkia ja vähän muuta

Tässä viime viikkoina olen tehnyt omaa villatakkiani, mutta se valmistuu hitaasti ja ehkä tänä vuonna. Aloittelin myös yhdelle uudelle pikku-gnulle neuleita. Sukkia on kuitenkin kyläillessä ja telkkaria katsoessa valmistunut. Tässä vuorimännyn oksa on käynyt kukkimaan sukkia.

Ylinnä:
Lanka : Nalle Kirsikka
Puikot : 3 mm bambut
Koko:26
Kulutus:40g

Laitimmaiset sukkaparit:
Lanka:7 V Raita
Puikot: 3.5 mm bambut
Koot: 26 ja 34
Kulutus: 45g ja 70 g

Toinen oikealta:
Lanka Zauberball Crazy
Puikot:
Koko:aikuisen naisen
Kulutus: 75 g


Fiinaneuleesta ostamani lanka muovautui kauluriksi tosi yksinkertaisesti; ei nappeja, ei pitsiä, ei palmikoita. Loput langat ,75 g, luovutin Uhoavalle samaan tarkoitukseen. Mutta vyötteetkin on siellä mukana ja siis lanka jää toistaiseksi salaisuudeksi. Merinovillaa siinä on joka tapauksessa. Puikotkin olisivat voineet olla isommat, mutta sopivia ei löytynyt huushollista ja uusia en viitsinyt hankkia.

Malli: aloitus 90 s pyörönä jousteena ja sitten sileänä 72 s ja lopuksi joustinneuletta 2 o, 2n.
Lanka: myöhemmin tiedot
Puikot: 5 mm pyöröt
Kulutus: 65 g


Yksi työviikko edessä ja sitten viikko on lomailua Lapin hangilla. Odotan Lapin maisemia, valoa, hankia ja varmaan ennen muuta lomaa. Seuraavat neuleet Lapista tultua.

3 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Hienosti kukkii vuorimänty!
Olemkin muuten viime päivinä ajatellut sinua ja milloinkahan sinä porhallat tänne Lappiin. Kyllä täällä lunta riittää vielä pitkäksi aikaa, ainakin tässä kylässä ja uskon niin olevan muuallakin Lapissa. Siis hiihtokelejä ja ihania maisemia riittää!

salomea kirjoitti...

Tuollaisen vuorimännyn minäkin ottaisin jos vaikka kukkisi sukkia.
Vieläpä noin kauniita.

MysteryKnitter kirjoitti...

Ihana! Tarkoitan sukkia kukkivaa vuorimäntyä.