Kävimme toukokuun lopun viikonloppuna syntymäpäivillä ja päivänsankari toivoi lahjansa osoitettavan yhden järjestön työlle. Se on helppoa ja mukavaa näin vieralle. Ei tarvitse pohtia, mitähän se sankari haluaisi ja mitä ei ainakaan. Kaikilla alkaa olla tässä iässä kaikenlaista tavaraa, joskus liikaakin. Itse asiassa niin toivoin itsekin viime syksynä ja näin lahja on oikeastaan kaksinkertainen ilo. Ilo itselle saadusta lahjasta, lahjoittajista ja ilo saavassa järjestössä.
Malli: perussukka
Lanka: 7V
Puikot 3,5 mm
Kulutus: 125 g
Koko jämäilyn ajan neuloin isoa hartiahuivia. Viimeiset kerrokset menivät hitaasti, kun kerroksisssa oli satoja silmukoita. Nyt ei ollut mallia käsillä, mutta aiemmin tein huivin Modan ohjeella. Reunuksen pitsi on yksinkertaisempi tällä kertaa; 2 s oikein yhteen ja langankierto ja nurjallla puolelle neuloin oikein. Langanpäättelyä oli jonkin verran kylläkin ja siksi tuo valmistuminenkin lykkääntyi jämäilyn loppuvaiheeseen ja kuvatkin on pikapikaa otetu tänään. Uuden keränlopun aloitin ihan missä kohdassa kerrosta vain. Ennen neulomisen aloittamista kasasin kaikenlaisia vihreitä keränloppuja ja pari valkoista raikasteeksi koriin.Vieläkin jäi lankoja ja riittäisi toiseenkin huiviin. Saatan vaikka tehdäkin, kun tämän huivin aioin pitää itselläni joka tapauksessa. Minusta huivi on ihana!
Puikot: 4,5 mm Addin pyöröt
Kulutus: 265 g
5 kommenttia:
Aivan ihana (+ muut supersanat) huivi. Seuraavat omat jämät pitääkin kerätä huivia varten.
Ihana huivi minunkin mielestäni!
Että onkin jämäkorista löytynyt upeasti yhteen sointuvia värejä! Ihana huivi!
Hyvä idea käyttää jämät. Kaunis ihanan värinen huivi.
Aivan Ihanan Upea!
Lähetä kommentti