sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Hyvää aivotonta neuletta

Lämpimät kiitokset  kaikille lämpimistä ja lohduttavista sanoista isäni poismenon johdosta. Ajatuksilla on ollut monenlaista työtä ja neuleet ovat olleet ajankulua käsille. Samalla neuleet ovat antaneet ajatusten kulkea ja on saanut pohtia monia asioita ja myös muistella lämmöllä ja haikeudella.

Samalla kädet ovat tehneet hyvää eli hyväntekeväisyyteen on valmistunut vauvan nuttuja tutulla Etiopian nutun mallilla pyörönä sekä vauvoille myssyjä ja sukkia.
 Tässä kaikki kuusi raita nuttua, niin että raidat silmissä vilisevät. Nuttujen langat ovat pääsääntöisesti Novitan Woolia ja erityisesti raidoissa olevat moniväriset langat Nallea. Keriä on näihin uponnut. Puikkoina 3,5 mm pyöröt. olakpäällä päättelyvaihessa on apuna ollut sukkapuikkoja.

 Tässä ne vielä ringissä pyörivät. Kulutus näihin kuuteen nuttuun oli yhteensä 412 g.

 Junasukkia on valmistunut kahdet parit. Sinisävyiset ovat menossa lahjaksi.Oranssit sukat ovat menossa hyväntekeväisyyteen. Orassit sukat ovat On linien Supersockea ja puikkoina on ollut KP´s sukkapuikot -lyhyet.Toiset oranssit sukat on Rinsessa -mallilla neulottu ja kuviointi jatkuu sukan jalkaterän päällä. Silmukoita kuten junasukassa, 40s. Sinisten sukkien lanka on ja puikot 2,5 sukkapuikot, lyhyet KP´s. Kulutus näihin sukkiin oli yhteensä 74 g.


Pipoja on valmiina neljä kappaletta. Pinkki on marttojen ohje Vantaan sanomissa joskus. Samalla silmukkamäärällä tein muutkin. Sini- ja vihreäraitaisessa on Nallea raitoina ja viimeisin myssy on Nallesta. Kulutus näihin oli yhteensä 66 g.


Babyborn-nukelle pinkki oli vähän löysä pipo. Vieressä on uusin nukke. Hän tottelee nimeä Fanni ja kuuluu Unicef-nukkejen suureen ja laajaan sukuun. Hän on siis Anna- ja Toivo-nukkeja.

Lankalaihis vaan sujuu entistä paremmin. Nyt lisää kulutusta 552 g.

LANKALAIHIS 2015 tilanne nyt:
                                      ostettu lankaa +350g
                                      kulutus(blogattu) - 862 g
                                      annettu: -84 g
          
                                   Siis -596 g tällä hetkellä

3 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Paljon kaikenlaista olet saanut aikaiseksi. Ja hyvään tarkoitukseen kaikki.

Matleena kirjoitti...

Paljon lämpimiä neulomuksia pienille! :) Varsinkin nuo Etiopian nutut ovat mainioita ajatustyön yhteydessä tehtäviä neuleita, kun niissä saa niin pitkään tehdä samaa.

Sinikka kirjoitti...

Paljon kauniita töitä hyvään tarkoitukseen. Olet sinä ahkera.
Neulominen rentouttaa, siinä samalla voi antaa ajatusten kulkea omia latujaan.