keskiviikkona, joulukuuta 27, 2017

Sukkia, sukkia

Joulu meni hujauksessa lasten perheissä. Nyt on ollut lastenlapsia nauttimassa lumesta ja talvisesta maisemasta Keski-Suomessa. Ääntä ja menoa ja meininkiä riittää.


Joululahjaksi ystävälle valmistuivat valkoiset Kerttu-sukat. Edelliset valkoiset pitsisukat kuulemma alkoivat olla tiensä päänsä. Lankana oli Seitsemän veljestä ja 3,5 mm bambuilla neuloin Kerttujen pienimmän koon mukaan. Ohje löytyy neulelehti Ullasta, Ravelrysta ja tuosta sivupalkistani. Kulutus näihin sukkiin oli 88 g.


Jokin aivoissani ei raksuttanut eka Kerttu-sukilla ja en tahtonut oppia mallia ja nyt ei edes tarvi periaatteessa ohjetta lainkaan. Nopea neuloa ja kaunis kuvio ja joustava sukka.

Toinen ystävä sai toiveittensa mukaisesti paksut villasukat ajatellen kylmiä lattioitaan.  Lankana on Vuorelman Vetoa ja neuloin kahdella eri värisellä langalla . Kantapäät ja kärki kaksinkertaisena vaaleammalla langalla. Koko siis naisten ja kulutus oli 127 g.

Sukkia meni jouluna lahjaksi useita pareja ja muut on esitelty blogissa jo aiemmin. Toivottavasti kaikki saajat ovat olleet tyytyväisiä. Juuri yksi lapsistamme muisteli, kuinka joka joulu mamma, siis äitini, antoi kaikille lapsenlapsilleen sukat ja lapaset. Sukkien täytteenä oli karkkeja ja jossain vaiheessa ilmestyi karkkien mukaan ksylitoli-purkkaakin. Voisin kuulemma antaakin sukat ja lapaset kaikille lapsenlapsilleni jouluna kera karkkien ja en antaisi neuleitani pitkin vuotta. Äidillä on  14 lastenlasta ja minulla sentään vain kuusi.

Tässä olen mietiskellyt, että pitäisin aloittamattoman tammikuun. On näet niin monta käsityötä kesken. Mutta se taitaa olla liian vaikeata. Niinpä päätin, että kahden loppuun tehdyn työn jälkeen voi halutessaan aloittaa yhden työn. Siis ainakin edes puolittuisi kesken olevien määrä.

4 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Lukemattomat Kertut olen neulonut ja malli on jo sormissa!

KristiinaS kirjoitti...

Hyvää, onnellista ja antoisaa uutta vuotta Sinulle.

Olifantti kirjoitti...

Aloittamaton tammikuu on kuin tipaton :) Minun on pakko aloittaa, kun on pakko.

Hepsi kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta sinulle! ♥
Minä en yleensä anna neulomuksiani joululahjoiksi vaan ihan muuten vaan. Nyt kyllä kyselin tyttäriltä joulun pyhinä, että onko sukille tarvetta, mutta ei kuulemma nyt ole. =)