perjantaina, maaliskuuta 16, 2018

Pääsiäissukat

Varastossa on omia ja yhdistysten tavaraa laatikoissa. Välillä arvuuttelee ja avaa laatikoita.Viime käynnillä yhdessä "hehtaarihalli-myymälässä" silmät osuivat Smart Storen värillisiin laatikoihin. Sinisiä oli yksi ja myrkynvihreitä kaksi.  Niillähän heti varaston oven avattua tietää, mitä on missäkin. Ihan näin järkyttävän vihreä laatikko ei ole päivän valolla.


No, laatikosta sukkiin eli varsinaiseen asiaan. Viikonlopun arpajaisiin muiden palkintojen ohelle neuloin viime viikonlopun kokouksissa Pääsiäissukat. Anteeksi vaan, mutta en edes ymmärrä, miksi olen ostanut moista lankaa. Ei ollut kaunista neuloessa ja  ehkä vähän parempi sukissa. Loput langat neuloutuivat pääsiäismuniksi. Suorakaitale aina oikein, jonka ompelin päistä suppuun ja sivusauman kiinni. Langasta riitti toiseen ripustuslenkki ja toiseen ei.Toisen sisällä on viime pääsiäiseltä jäänyt munan sisällä oleva muovikotelo ja toisen sisällä ihan askartelukaupasta ostettu muovimuna. Pääsiäismunia jaksoin tehdä kaikkiaan kuusi niillä langanlopuilla mitä oli. Tässä tämän vuoden puolella olen melkoisen kassillisen jämälankoja antanut tupsujen tekoon yhdelle lapsenlapselle ja toisen peittolankoja yhdelle lapsista. Kiva kun vähän keveni, mutta viime viikkoina olen ostanut pipolankoja 800 g! Se siitä vähennyksestä.

Lanka on Seitsemän Veljestä Aurora. Naisten sukkiin meni 89 g lankaa ja loput pääsiäismuniin.

Olen neulonut paljon muuta tässä, mutta kesken on kaikki. Ehkä pääsäisen jälkeen alkaa olla valmista, kun talvilomakin vietetty.

5 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Minusta nuo on aika söpöt

iso gnu kirjoitti...

Sukat löysivät jo omistajansa. Pääsiäissukat! :)

pappilanmummo kirjoitti...

Pääsiäismunatkin taitavat tehdä kauppansa.

iso gnu kirjoitti...

Pappilanmummo: pääsiäismunat ovat tehneet kauppansa. ensi vuonna uusiksi.

MysteryKnitter kirjoitti...

Mitä niihin lankoihin ja niiden lisääntymiseen tulee, mä olen kehrännyt tänä kesänä aika lailla. Tarkoitus olisi neuloa ne kehruut piakkoin huiviksi ja lapaspareiksi.