maanantaina, tammikuuta 14, 2019

Vuoden 2018 valmiiksi saatua

Laskin jo vuodenvaihteessa, mitä olin saanut aikaiseksi viime vuonna.Eri asia on sitten saada ne tänne. Monenlaista sitä kaikkien muuttojen ja muun touhun keskellä on ehtinyt saada aikaan.

Sukat on syntynyt kaikkiaan 34 paria. Yleensä olen tehnyt muutamat junasukat ja nyt ei yhtään. Niina Laitisen Villasukkavuosi-kirjasta neuloin kaikki talvi-sukat. Kaikki lapsenlapset saivat joululahjasukat. Yksi on pitänyt yötä päivää mummin neulomia sukkia.Mikä ilo, että sukat kelpaavat. Monet sukat ovat menneet lahjoiksi, mutta myös hyväntekeväisyyteen.



 


 Pipoa tein yhdeksän ja aloitin useampia. Osa on valmistunut täämän vuoden puolella. Opettelin briossia ja yksi lapsenlapsi sai lempiväreissään: punaista ja keltaista. Alku vuonna neuloin merinovillasta pipon ensin yhdelle lapsenlapselle ja sitten toinenkin halusi ja kolmaskin, neljäskin.. Neuloin kuusi pipoa ja sitten lapsistakin kaksi halusi pipon. Viimeisen saman mallisen, onneksi ne olisvat eri värisiä alkoi tuntua vähän työläältä.

 

Huivivuosi taisi olla. Kahdeksan pääsi loppuun asti ja neulekorissa on pari keskeneräistä ja yksi valmsitui heti tämän vuden alussa ja on bloggaamatta. Näköjään suurimman osan jätin itselleni. Kaikkia oli kiva tehdä ja mukava käyttää .

 


Lapasia syntyi kuusi paria.
 Tässä muutama pari malliksi.
 

Villatakki on pitkä projekti ohuesta langasta palmikkoinen kahden kerroksen helmineuleineen. On todella ihana lämmin ja siksi ollut lähinnä talvikäytössä.





Tiskiliinoja valmistui viisi kappaletta ja vain yksi Etiopian nuttu.

Siis 64 eri työtä neuloin loppuun ja lankaa kului juuri 6 kiloa eli 6,045 kg. Kuinka paljon langat lisääntyivät en uskalla edes ajatella. Keskeneräisiä en edes laske.

Mikä oli keskeistä neulomisessa viime vuonna?

1. purkaminen.
En muista että minään vuonna olisin niin paljon purkanut ja neulonut ja ihan tavan sukkiakin.

2. Opettelin briossin ja taisin vähän innostuakin.

3. Huiveja syntyi poikkeuksellisen paljon ja listalla olisi tällekin vuodelle ja muutama kesken.

4. Keskeneräisiäkin tuli aika paljon.Osaa oli vain pakko kokeilla ja sitten tuli muuta, joka oli pakko tehdä. Osa jäi kesken, kun olen takunnut neuleiden kanssa poikkeuksellisen paljon.  Ajatukset ovat olleet monessa muussa asiassa kiinni.

5. Neulomisaika jäi vähemmällekuin muina vuosina. Oli niin paljon muuta tekemistä.

2 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Muhkean määrän erilaisia töitä oletkin tikuttanut vuoden aikana! On kiva nähdä ne kaikki näin yhdellä kerralla, vaikka luulen nähneeni ne jo aiemminkin.

iso gnu kirjoitti...

Matleena: Kiitos! ihan kaikki ei ole tässä. Kuvat ovat ihan vinksin vonksin, kun tuo kaikki koneella ei ole hallinnassa. Tekninen tukeni on niin kiireinen, etten halua tällä vaivata. Joskus opettelen.