lauantaina, toukokuuta 09, 2020

Kahdeksan viikkoa takana

 Niin se aika kuluu hiljaiselossa. Kun käy kävelyllä tai tai ajelee autolla, niin oudon hiljaista ja tyhjää on kaduilla ja teillä. Perusolo on aika tylsistynyt. Ei oikein jaksa mitään, ei huvita tai ei ole innostunut. Pakolliset kuviot pyörittää. Oudointa on se, että voi olla neulomatta, vaikka olisi mahdollisuus neuloa.


 Tässä nyt tämän viikon valmiit sukat Marimekon Räsymatto liinalla. Malli on yksi suosikeistani Marimekon malleista.


Jonna Nordströmin malli JonMarit ja koko 38. Nämäkin ovat menossa jo. Jostain syystä tämä väri-yhdistelmä miellyttää myös omaa silmääni. Lankaa kului 208 g. Lankana on Seitsemän Veljestä ja puikot 3,5. Resorit on valepalmikkoa.


Pihassa pikkusipulikukat ovat levineet. Osa on mun ostamia ja osa tullut varmaan naapureista. Pikkukukat leviävät siemenistä.


Toiset sukat on Maija-lankaa, jota olen yrittänyt kuluttaa pois. Aloitin reippaasti vihreällä ja sitten oli tarkoitus tehdä harmaa kirjavalla Pallaksella loppuosa vartta ja jalkaterä. Aika pitkälle eka sukkaa tein, ennen kun tajusin, ettei tässä koossa tuo harmaa riitä ja purin. Pari päivää katselin ja sitten tein palkkiraitasukat kokoa 37. Nyt pitäisi tehdä kokoa 33 vastaavia pareja lapsenlapsille. Värit on mitä on, kun käytän varastossani olevia. Ehkä koronan myötä jatkan näitä Maija-langasta neulottuja sukkia. Lankaa kului 78 g 3 mm:n sukkiksilla.
 Molemmissa pareissa oli aika monta langanpäätä päätettävissä.


Viime aikoina aina ei ole naurattanut. Mutta viimeisessä Kotiliedessä oli vinkkejä, miten saada hyvä mieli poikkeusoloissa. Kohta 32 on jaksanut naurattaa jostain syystä. Pitäisiköhän ruveta moiseen hommaan? Kyllä tuo vinkki 34. on ehkä mahdollisesti pinnistäen saisi kasaan ja lopettaisi muiden neulomisen. Riippuu tietenkin , kuinka kauan eristys jatkuu. Nyt on kahdeksassa viikossa valmistunut yhteensä 11 paria sukkia.


Näiden valkovuokkojen myötä kaikille äideille Hyvää äitienpäivää!

9 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Hyvää äitienpäivää myös sinulle! ♥
Tuttu tunne tuo, että vaikka nyt olisi aikaa ei aina tee mieli neuloa. Jotenkin on levoton olo. Kauniita sukkia sinulla on kuitenkin taas valmistunut.

iso gnu kirjoitti...

Kiitos Hepsi! Sain paljon kortteja, kun lapsenlapsetkin olivat tehneet omansa. Lahjojakin sain ja kukkakimpun mieheltäni. Olihan erilainen äitienpäivä kaikilla!
Sama olo jatkuu. Askartelutilankin siivous pätkii. Mietittäviä neuleita ei oikein jaksa. Mutta ainahan se on niin , että aika aikaa kutakin.
Terveiset aamupäivän lumisateisesta Jyväskylästä! Hyvää alkanutta viikkoa!

Kutookutoo kirjoitti...

Ihania sukkia jälleen kerran! Mun mielestä jämäsukat voivat olla todella kauniita, jos on silmää sommitella. Tykkäsin sinun palkkiväreistä.Valitettavasti minua ei ole sillä silmällä siunattu.. :D
Perjantaina oli vähän ahdistava käydä kaupassa, kun tuntui että osa kokee rajoitusten purkamisen siten, että tilanne on ohi. Torikokouksia käytävillä ja tultiin lähelle. Toisaalta tiedän että tämä linnoittautuminen kotiin alkaa käydä raskaaksi, eikä monikaan varmaan enää jaksa.

Kiitos muuten kukkavinkistä, en tiennyt että puutarhassa kasvatettavia hyasinttejakin löytyy.

KristiinaS kirjoitti...

Jep, tylsistyttää. Mutt kuitenkin viitsin neuloa ja kirjoja lukea. Joku ei sitäkään saa aikaiseksi. Parit sukat ja Luotolainen on nyt tekeillä. Ja just kerin huivilangan. Mieli tekee sekin aloittaa, sit on taas turhan monta kesken.
Loppuis tää poikkeusaika . . . mutt ei taida loppua edes näkyä. Miten tylsiä me sit joskus tulevaisuudessa ollaankaan?

iso gnu kirjoitti...

Kutookutoo: kiitos.Kiva kun värit silmäässi miellyttivät. Tosiaan väsymys eristäytymiseen alkaa varmaan olla. Itsellä huonoa ja parempia päiviä täällä. Odotan ilmojen lämpenemistä, että voisi kahvitella riittävin etäsyyksin terassilla /pihalla. Nyt kun on ollut viileitä öitä ja päiviäkin , pikkukukat kukkivat pidempään.

Kristiina: Tylsistyttää todella. Kahville jonnekin haluaisi mennä ja kyllä me joskus päästään kahville yhdessä. :) Mulal on aika monta työtä kesken, niin on kyllä aina ollut. Samaa mieltä, että jotain purkua olisi kiva rajoituksissa. Riskiryhmäläisenä ei kai kovin ihmeitä toivo. Mutta edes kesä ja lämmintä ja kahville ulos.

Olifantti kirjoitti...

Minullakin on tuo outo "ei mitään" -vaihe päällä. Aikaa olisi, mutta vaikea ryhtyä mihinkään järkevään. Ehkä rupean neulomaan järkyttävän rumia lapasia.

iso gnu kirjoitti...

Repu; se on varmaan jonkinlaista "taisteluväsymsytä", Täytyy vaan ajatella aika aikaa kutakin. Vieläkin huvittaa nuo rumien lapasten neulominen suvulle. en ole vielä toteuttanut.

Matleena kirjoitti...

Melkoisen kasan olet taas saanut sukkia aikaan! Taitaa muuten nuo värit olla suosituin yhdeistelmä nimenomaan oOnMareissa. 😀
Ja scillatkin siellä jo näköjään kukkivat. Meillä vasta ensimmäiset nuput näkyivät, kun aamulla kävin katsomassa.

Iso Gnu kirjoitti...

Matlerna taitaa olla tuo keltainen tuossa yhdistelmässä yleinen. Raikas ja pirteä. Nyt on ollut niin viileää, että pikkusipulit ovat jaksaneet kukkia pitkään. Suomi on pitkä maa ja näin keväällä huomaa eron. Yleensä käydään paljon Hesassa ja nyt ei kylläkään. Mutta ero on selkeä Hesan ja Keski-Suomen välillä.