sunnuntaina, tammikuuta 24, 2021

Vuoden ekat valmistuneet

Tammikuussa on valmistunut jotakin ja olen edistänyt pitkäaikaisia projektejani jkv. Mutta ne jatkuvat ja vievät aikaa. Ryijyä on menossa kolmas rivi, 182 solmua rivillään. Oikea etusormi on hellänä. Siihen pitää todella keskittyä, monta väriä ja värit aika lähellä toisiaan. Villatakkini on menossa kainaloista alaspäin , sileää oikeaa. Kohta pääsen taskuja aloittamaan. Toivola -huivi eteni viime viikonloppuna jkv. Taitokeskuksen sukkien mysteeriKal on kesken. Jalkaterää pitää muokata eli ensin purkuun ja sitten muutoksin uudelleen jalkaterä. Toiseen en ollut vielä onneksi aloittanut.


Siksipä olen neulonut yksinkertaisia neuleita aina välillä. Väri on vihertävä, kameran kuva valehtelee. Ohuita sukkia menee sen verran, kun viitsin neuloa. Nämä ovat Austerman Step 4-fach langasta 2, 5 mm puikoilla . Sukat on kokoa 39 ja lankaa kului 62 g.


Miesten saapassukat neuloin Seitsemän Veljestä - langasta keskiharmaasta ja petroolinsinisestä. Joululahjaksi neulomistani sukista jäi väriä Illansuu, jota ilman ei olisi tuo harmaa riittänyt. En tykkää yhtään 100g:n keristä. Sukat ovat kokoa 42/43  ja lankaa kului 128 g.


Katselin lankojani ja siellä oli punaista ja keltaista Smart-lankaa, 100 % villaa. Eivät siis kestä sukissa ja tein nyt lapaset. Neuloin aiemmin tästä langasta kahdelle lapsenlapselle Harry Potter-huivit.  Nyt sitten lapaset, jos kelpaavat jollekin ja jos eivät, niin  päätyvät hyväntekeväisyyteen.  Lankaa kului 67 g näihin lapasiin. 



Vahtikoiramme Boris on saanut nyt talven ajan pitää edellisen huivinsa, mutta se oli jo aika virttynyt ja värit vaalentuneet auringossa. Tein kaikesta punaisen Smart-langan lopusta huivin 2 o,  2 n - neuleena. Laitoin huivin kahteen solmuun, mutta jos kevään myötä oravan pesänrakennus alkaa taas, niin huivi häviää. Lankaa kului 35 g, mutta keltaista Smartia jäi  vielä.


 En ole omistanut sukkaplokeja, mutta lankakauppareissulla Titityyhun ostin nämä. Kahdet sukat on olleet näissä kuivumassa. Jotenkin kalamaiselta näyttää. ;)

10 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Minä sitten ihailen tuota tapaasi tehdä monta työtä rinnakkain! Ei onnistu minulla, juuri ja juuri kahta työtä voin tehdä yhtä aikaa. Kivoja sukkia ja lapaset olet vielä kaiken lisäksi tehnyt.
Hienot sukkaplokit! Onko ne sellaiset, että kokoa voi säätää?

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: en tiedä. olenko levoton sielu, helposti kyllästyvä vai innostunko liikaa monista asioista.Ryijyä ei pysty tekemään kuin vähän aikaa päivässä, ehkä sitten kun oikean etusormen nahka paksuuntuu.
Joo plokeja voi pidentää ja lyhentää. Oli selkeästi kalliimmat kuin yhden koon plokit.

KristiinaS kirjoitti...

Noihan on kätevät kun saa moneen kokoon sopivat blokit. Noh, hinnassahan se tietysti näkyy. Ehkä en hanki.
Juu, sormi on koetuksessa ryijyn kanssa. Siksi se kesällä jäikin jäihin enkä oo vieläkään ottanut esille uudestaan vaikka joka toinen päivä päätän ottaa. Kaipa se joku päivä taas maistuu sekin työ. Eihän mulla ole sille paikkaakaan niin joutaa olla keskentekoisena.

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina: tuli ostettua. Olen ajatellut, että vuosikymmeniä olen selvinnyt ilman sukkaplokeja ja miksen selviäisi lopunkin elämäni. Joku mielenhäiriö ja ostin.
Teen pikku hiljaa ryijyä ja mulla on yhden lapsen huoneessa pöytä, jossa voi olla levällään- Tänään saatiin uusi patteri huoneeseen, että tarkeneekin. Tämä ryijy on menossa tyttären seinälle. Paikka olisi, jos mummi joskus saa valmiiksi.

Kutookutoo kirjoitti...

Oi miten ihana satsi valmistuneita töitä! Luulisin että lapasille löytyy helposti käyttäjä, kun ovat noin kivan väriset ja vielä villaa. Tosi hellyttävää että sinulta löytyy vielä intoa hemmotella Boris-koiraa. :)

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo:kiitos! Jos eivät vie kotiinsa (siis lapsenlapset, niin aina tarvitaan meillä ollessa kuivia lapasia--kunhan korona-aika ja eristys on ohi)
Ystävät ja naapurit ovat niin tottuneet huivikoiraan ja myös itsekin, että Boris -näyttää alastomalta ilman huivia.

Olifantti kirjoitti...

Noin vain välityönä sukkia. Olet nopsa. Minä taidan enemmänkin haahuilla neule kädessä. Mutta hissukseen.
Ihan huivi vahtikoiralla ja kivat plokit.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu: pikkuhiljaa tulee jotain. Perussukkia teen aika nopeasti, mutta muut on hitaita.

Sude kirjoitti...

Se on todella harmillista ettei yksi Novitan kerä riitä enää sukkiin, mutta tuleepa nyt sitten käytettyä ne vanhat vajaat kerätkin raitoina että saa langan riittämään. Noita sukkablokeja minäkin ole kuolannut, mutten ole vielä raaskinut ostaa.

Iso Gnu kirjoitti...

Sude: Eikö vaan harmita tuo 100 gramman kerä. Mäkin käytän jämiä raitoihin. Ilman sukkablokejakin pärjää. nyt kaksi kertaa käyttänyt ja ok.