Jotain olen neulonut. Helmikuun Lapasboksissa ja sukkalaatikossa oli ohjeet kirjoneuleille ja kirjoneule ei ole lempijuttujani. Tein kuitenkin valmiiksi viime vuonna aloitetut kirjoneulelapaset (kts. edellinen postaus) ja helmikuun lapasista olen tehnyt toisen lapasen ja peukaloa en ole vielä neulonut. Toinen on tekemättä. Maaliskuun lapanenkin on kirjoneuletta, mutta selkeämpi. En ole vielä aloittanut. Maaliskuun sukkiakaan en ole aloittanut.
Sukkalaatikko2026:n helmikuun sukat oli Vinhat, joka on Jonna Kapelan malli. Varren suu, kantapää ja kärjet ovat tummanvihreästä Arwetasta. Kaikki muut langat olivat minivyyhtejä eri joulukalentereista. Langat ovat fingering-vahvuisia ja 2.5 mm pyöröillä neuloin. Lankaa kului 56 g ja koko on 37.
Aloitin jo joulun lahjasukkien neulomisen, kun niitä saa neuloa ainakin 13 paria. Kaikki sukat on aikuisten kokoa ja isommat on 43/44 kokoa. Välillä neulon vielä lisäksi sisarusten pojille sukkia ja joskus muillekin sukulaisille ja ystäville sekä myyjäisiin. Sukkia näin ollen menee. Nämäkin sukat olivat laukkuneuleena. Lankana oli Regia tweed 6-ply ja neuloin 2,5 mm pyöröillä. Malli on muuten tavan sukat, mutta 2o 2n , 10 kerrosta ja sitten 2n, 2o. Lanka oli mukavaa neulottavaa. Sukkien koko on 44 ja lankaa kului 108 g.

Kun Louhittaren Luola lopetti värjäämisen, niin ostin muutamia vyyhtejä lankaa. Pidin lankapohjasta. Nämä ovat siis Louhittaren Luolan Väinämöistä ja värissä Galaksi. Yksi lapsenlapsista pitää näistä läikittyvistä kuvioista. Taitaa olla kuitenkin jollekin miehistä, kun koko on 43/44. Lankaa kului näihin sukkiin 68 g.


11 kommenttia:
Hienoja sukkia! Nyt on ollut kovin kirjoneulepainotteista lapasboksissa, ehkä huhtikuu ei ole kirjoneuletta!
On kyllä ihanua sukkia. En ole koskaan noita bokseja tilannut
Nämä on Instagramissa ja ilmaisia sukkalaatikko2026 ja Lapasboksi 2026 blogeista ,Sweet&Socks https://lankakerablogi.blogspot.com/ Kyseisen kuukauden aikana ohje on ilmainen. Ei tarvi tilata ja joka kuukausi ei tarvi neuloa.Hyvin vapaamuotoisia.
Maarit: kunhan narisen, Helmikuun lapanen n kesken ja tökkii. Taidan aloittaa viikolla maaliskuun lapaset.
Maarit: kiva. Odotan jo huhtikuuta.
Hii-haa, nuo minishakkiruutuiset ovat ihan mielettömän ihanat!
Sinisen ja turkoosin ystävänä ihailin Galaksi-väriä sukissa. Ihanat!
Hyvin sait minivyyhtejä upotettua helmikuun sukkalaatikon sukkiin. Minivyyhdit taipuvat lopulta moneksi, kun vaan rohkeasti ottaa käyttöön.
punaPaula: Kiitos! Lopulta itsekin tykkäsin, kun pääsin ohi kirjoneule-epämukavuudestani ja melkoisesta päättelystä. Jälkikasvu on tilannut ko sukkia isommassa koossa ja pakko niitä on ruveta neulomaan ajatellen ensi joulua.
Puikollanikin: Aika hieno siniseksi, sanon ei-sinisen ystävänä. Moni neulomieni sukkien saaja tykkää sinisestä. Kun sininen ei ole " mun väri", niin usein ostaessani sinisiä lankoja ne näyttävät ei-kivoilta.
Nyt on hyvä idea käyttää noita minivyyhtejä ja niitä on jonkin verran.
Kauniita sukkia ovat kaikki. Hyvä olla ajoissa liikkeellä, ei tule joulustressi ainakaan sukista.
Kiitos Kutookutoo!
Lähetä kommentti