sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Kaitaleista peitoksi

Voitin tässä keväällä 500 g Samos Loppipopia vaalean ruskean tai beigen sävyissä. Lanka oli uusi tuttavuus minulle. En keksinut itselleni tehtäväksi mitään siitä ja onhan noita neuleita tulossa keskeneräisinä. Aina joku muu neule ajaa edelle ja omat jää. Olihan tulossa uusi jäsen sukuun, jos hänelle tekisi jotakin. Neulevaatteisiin oli lankoja varattuna ihan riittävästi. Vaununpeittoon olisi liikaa lankaa, joten tästä tuli nyt isompi peite vaikka lattialla pidettäväksi tai sittemmin torkkupeittona.
Edit:Unohdin mainita,että ilman pingoitusta/venytystä peiton koko on 105 cm x 118 cm.


Ensin aloitin kaitaleista. Neliömäisten ruutujen välissä on 70-luvun värimaailman kahden kerroksen aina oikein-raidat tummanruskealla, oransilla ja luonnonvalkoisella Mandarin Petit-langalla kaksinkertaisena neulottuna. Neliöt on neulottu Samos Loppipop-langalla. Jokainen ruutu on erilainen, kuviointi muodostuu vain oikein ja nurin neulotuista silmukoista. Nyt on kokeiltuna 30 erilaista pintaneuletta! Oli aika koukuttavaa neulottavaa!


Lopputulos on kaunis omaan silmään ja Samos tuntuu miellyttävän pehmeältä neuleena. Lankaa oli helppoa neuloa. Kaitaleet yhdistin yksinkertaisella Mandarin petit-langalla virkaten sen jälkeen, kun olin virkannut kiinteitä silmukoita joka kaitaleen ympäri kaksinkertaisella Mandarin Petit-langalla. Viimeksi virkkasin ruskealla kaksinkertaisella langalla kiinteitä silmukoita peitteen ympäri viisi kerrosta.


Vielä kuva kärhöstäni, joka on kukkinut aivan upeasti paraikaa oli 24 kämmenenkokoista kukkaa.

P.S kuvia saa klikkaamalla isommaksi

Malli: omasta päästä, Kuviot kirjasta Kauneimmat neulemallit
Lanka: Samos Loppipop ja Mandarin Petit
Puikot: Knit Pick´s 5mm pyöröt
Kulutus: 750 g

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis peitto, todella ja Samos on ihanan pehmeää!

uhoava gnu kirjoitti...

Kiitos vaan tulokkaan puolesta - peitto on aivan ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva idea, lopputuloskin on kaunis. Samos on mukavan joutuisaa neulottavaa.

Pelagia kirjoitti...

Olen itsekin jo jonkin aikaa tuumaillut, että pitäisi neuloa/virkata samoksesta peittoa, kun sattuu olemaan paria sellaista väriä, joille en oikein käyttöä keksi. Mutta lasten peittoinahan nuo olisivat vallan mainioita! Kiitos ideasta ja vielä lopuksi kehut: peittosi on kaunis, ihanan retro ja hillitty samanaikaisesti!

Punanen kirjoitti...

Ihana peitto! Mie haaveilen tuollaisesta pintakuviotilkuista tehdystä peitosta. Samos on tosiaan ihanan pehmoista lankaa, nyt kun vielä löytäisi sitä tai vastaavaa minua miellyttävässä värissä niin voisin ostaa peittolangat itselleni.

Sarastusta kirjoitti...

Ihana peitto ja kauniita kukkasia :)

Anonyymi kirjoitti...

Se on kylläkin lollipop se lanka...

iso gnu kirjoitti...

No, minun voittamamissani langoissa vyötteessä lukee Samos Loppipop.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis peitto. Samalla tosiaan retro ja ajaton!
Hauska ja ovela tapa koukuttaa itsensä peitontekoon, kun tekee siihen paljon erilaisia mallineuleita :)!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis peitto, itsellänikin on kauan aikaa ollut ajatuksena kokeilla erilaisia neulepintoja juuri samasta kirjasta, mutta ajatukseen on jäänyt...

MysteryKnitter kirjoitti...

Hieno peitto!