sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2018

Neulefestarit mielessä

Koneeni kanssa on ongelmia, parin päivän takkuamisen jälkeen pääsin toisesta kaikkien salasanojen häviämisen ja  muun jälkeen. Tekninen tukeni on kaukana muilla mailla.
Neulefestarit olivat ja menivät . Hauskaa oli ja aurinkoa, neulomista, risteilyä, tapaamisia ja ostoksiakin tänä vuonna reilusti. Kaikilla langoilla on suunnitelma.

Tämä lanka oli uusi tuttavuus -sweetgeorgia. Aivan upeita värejä oli tässä langassa ja muutama vyyhti joululahjasukkiin ja -lapasiin lapsenlapsille tuli ostettua.  Minun pitää jatkaa mamman eli äitini perinnettä, kun hän aikoinaan lastenlasten sukkiin laittoi jouluna karkkia ja sittemmin myös ksylitolipurkkaa. Lapsenlapset muistelivat kaikki lämmöllä näitä odotettuja lahjoja; kirjoneulelapasia ja raitasukkia. Aikuistuttuaan saivat samat lahjat ilman karkkia. Äitini muistotilaisuudessa lapsenlapseni tulivat supattamaan: mummi, etkö voisi tehdä samalla lailla.  Nyt siis jatkossa annan sukat ja lapaset jouluna ja karkkeja johonkin sukkaan tai lapaseen laitettuna.

Handulta ostin myös sukkalankaa ja silmukkamerkkejä. Merkeillä on ihme tapa hävitä tai sitten on monessa työssä kiinni. Puffalan sukkalankaakin tuli ostettua.


La Fee Fil  lankakakkuja olen katsellut, mutta nyt ostin huivia varten yhden. Huivimalli on vielä hakusessa, mutta kyllä se löytyy Ravelrysta.

Siellä sitä istuttiin penkeillä ja tuoleilla ja puhutiin ja neulottiin ja joskus purettiinkin ja tutustuttiin uusiin ihmisiin ja tavattiin vanhoja tuttuja. Loma! eläkeläiselläkin.


Tässä se kasa on, mikä tuli ostettua. Sitä on sitten vain ruvettava saamaan valmista toisesta päästä. Kovin vihreävoittoiselta tuo keko näyttää. Se väri miellytti itseä nyt. Tummanvihreästä tulee villatakki itselleni ja oikealla vähän pilkottavasta vaaleammasta vihreästä on tulossa myös itselleni pusero. Lopuista sukkia ja lapasia .  La Fee Fil-in langasta huivi itselle tai jollekin muulle.

Stephenin huivit ja briossia. Ei ihan vielä minun heiniäni. Myöhäistyin kursseille ilmoittautumisessa, jos ensi vuonna...

4 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

En ollu festareilla mutta Instagram kuvia oon katsellu satoja. Hienot festarit on ollu ja ihania lankoja ostettavana. Jospa mä sit ens vuonna... Olin ekoilla 2016, ihan jees ne oli mutta ovat kyllä parantuneet kokemuksen myötä.

iso gnu kirjoitti...

Kristiina: tule vaan ensi vuonna.Mukavaa ja rentoa touhua oli. Nähdään livenä ensi vuonna. :)

Hepsi kirjoitti...

Oli niin mukava taas tavata! =)

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice yarns!