keskiviikkona, joulukuuta 23, 2020

Laskeudutaan jouluun

Joulukortteja tuli aimo kasa ja yleensä olen laittanut ne makuuhuoneen vaatekomeroiden lasioviin. Nyt ne ovat olohuoneen pöydällä isossa vadissa. Näin voin selailla ja katsella niitä. Lastenlasten tekemiä kortteja on keskimmäisinä. Tein itse joulukortit kaikille ja tänä vuonna tyhmyyksissäni en muistanut ottaa kuvia tehdyistä korteista.  

Jouluseimi vanha joskus kirjakerhosta ostettu vuosikymmeniä sitten . Aasilta on toinen korva hävinnyt ja härältä toinen sarvi vuosien saatossa. Kukan sain naapureilta. Onkohan kukalla suomalaista nimeä? En ole ehtinyt tutkailemaan. Lasisten joulupallojen joukossa on ystävältä saatu valonauha. Joulupöytäliinakin on vanha, saatu tai itse ostettu pellavaliina.


Joulukuusikin on vanha, kun keuhkoni eivät tykänneet  luonnon kuusesta. Lippunauha on ystävän lahja ehkä noin 7-8 vuotta sitten. Paljon palloja, lasikäpyjä. Tekokuusi "syö" koristeita paljon enemmän kuin tavan kuusi. On niin tiheä, ettei läpi näy. Pari vuotta sitten luovuin suuresta osasta joulukoristeista ja ne ovat nyt lasten kuusissa.  Muistin vasta tänään, että piti jo viime vuonna ostaa nauhoja kuuseen. En muistanut ja nyt ei siis ole nauhoja tänäkään vuonna. Vanhat annoin pois.

Tänään satoi lunta ja on kaunis valkoinen peite. Kaunista!


Valkea lumi, sininen yö,
talvitaivaalla jouluinen tähtivyö.

 Lämpimät muistot päivässä tässä,
mieli jouluun jo kääntyy,
arki pysähtymässä.

Joulun iloa, rauhaa ja valoa jokaiselle!

7 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kukka on bambuorkidea (ehkä sillä on joku hienompikin nimi).
Lokoisaa joulun aikaa sinne 'pohjoisee'. Täälläkin ehkä lunta saadaa tai ainakin jotain sadetta näyttäis mereltä olevan tulollaan.
Neulomisiin!

Omppumato kirjoitti...

Joulu on herkkää hiljaisuutta,
joulu on ihmettä aina uutta.
Joulu on valoa kynttilän,
loistetta tähden välkkyvän.

Tunnelmallista joulua!

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina: kiitos. En ole ehtinyt koneelle vielä.
Tänne tuli uudeelleen lunta ja naisema on valkoinen.
Olemme istuneet tuijottaen puhlinta, kun vuorotellen kaikki lasten perheet ovat soittaneet. Yhden perheen kanssa avasimme joululahjat yhdessä.
Neulomisiin! :)

Omppumato: Kiitos!

Ricchan kirjoitti...

Hyvää joulua :)

Olifantti kirjoitti...

Rauhallista joulua ja toiveikasta uutta vuotta. Meillä onkatoilla hiukan jotain valkoista.

Matleena kirjoitti...

Joulukoristeita kuten monia muitakin tavaroita kertyy vuosikymmenten aikana paljon eikä niistä haluaisi luopua. Mutta samoin on meilläkin tehty, että vain rakkaimmat ja mieluisimmat on enää tallessa. Kuusi meillä on aina mökin metsästä tuotu ja siinä aidot kynttilät. Onneksi astmaatikkomme ei oirehdi siitä.
Tunnelmallista joulua edelleenkin! 🎄

Iso Gnu kirjoitti...

Ricchan : Kiitos!

Repu kiitos samoin! Valoisampaa on kun on maa valkoinen.

Matleena:Kiitos! Mulle tuli kuusesta sen verran hankalat oireet, että oli pakko luopua oikeasta kuusesta. Tavaroista on yllättävän hankala luopua. Yritän pikku hiljaa.