perjantaina, maaliskuuta 26, 2021

Lankavaraston kuluttamista

Knit along with Taito E-P alkoi maaliskuun alussa ja yhteisneulontana on Niina Laitisen huivi Kevätaurinko.  Olen järjestänyt lankojani ja sieltä löytyi mm. neljä 50 g kerää 100 % soijalankaa kolmessa eri värissä. Lanka on ihan mahdottoman halkeilevaa,säikeiksi menevää. Johonkin ajattelin sen käyttää, mutta mihin? Tämä KAL-ohje  tuli sopivasti ja päätin neuloa huivia niin pitkälle kuin lankaa riittää. Neljännen vihjeen loppupuolelle pääsin ja päättelin i-cordilla. Saa nähdä millainen loppuosa olisi tullut huiviin. Viimeinen eli kuudes vihje tulee nyt lauantaina.


Värit nyt ei ole kovin ihmeelliset mielestäni. Jos se kuitenkin jollekin kelpaisi. Yleensä kaikki valmiit on kelvannut jollekin ja usein on "varauksia"jo tekovaiheessa tai jos luovun jostakin, niin "ekana jonossa". Ihanan pehmeä ja kutittamaton huivi on.


Lanka on Sirdar Just Soya (105 m/ 50 g) ja on siis ihan täysin soijalanka. Puikkoina oli 4,0 mm pyöröt. Lankaa kului melkein kokonaan tähän huiviin ja ihan pieni nöttönen jäi. Langan kulutus oli 193 g. 


Tässä on vielä pitsineuleesta lähikuva. -tosin vinosti kuvattu. En jaksanut enää mennä uudelleen kuvaamaan ulos. Lumihangella alkaa olla jo roskia. On sitä vielä kuitenkin melkoisesti.


Yksi tokaluokkalaisista tilasi lapaset jalkapallojoukkueensa ( PK- 35) väreissä eli punaista ja mustaa. Alun perin PK-35 oli viipurilainen jalkapallojoukkue, joka nykyisin on hesalainen. Lapaset on Seitsemän veljestä lankaa, jota on kotona. Jos olisi ollut mahdollista, niin olisin ostanut ehkäpä Smart-lankaa. Neuloin 3.5 mm puikoilla ja tein taas intialaisen peukalon. Lankaa kului 52 g.

4 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Vegaanille tuo huivi!

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina : näin onkin hyvä! Heille on harvoin tarjolla mitään.

Matleena kirjoitti...

Kivan näköinen huivi vaikka jäikin keskeneräiseksi. Ja sait mukavasti lankoja kulutettua. Sellainen tekee hyvän mielen ainakin minulle.

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: kiitos! Ihan pieni ei tullut. Pitkä sivu non 145 cm ja korkeus 85 cm. Minustakin on kiva saada pois varastolankoja.