Lauantaina kävimme Hannosen puutarhalla Palokassa, josta saa hyvät kukat. Viime vuonna myöhästyin, kaikki loppuivat ennen toukokuun loppua. Nyt oli kukkia vielä aika lailla ja sain auton takakontin täyteen. Vielä aion mennä katsomaan muutaman kesäkukan.
Tärkein on aina talon etuterassin amppelikukat. Paikka on aurinkoinen ja kuuma. Parhaiten siinä ovat viihtyneet miljoonakellot ja väri pitää valita punatiiliseen taloon sopivaksi. Nyt tänä vuonna on valkoiset miljoonakellot.
Pihaa kiersin eilen ja katselin kaikkea, mitä olisi tehtävä. Odotellaan tässä vähän lämpimämpää ja mieluusti koivun kukinnan vähenemistä tai loppumista. Koivuallergia ja puutarha on vähän hankala yhdistelmä. Kuvassa kukkapenkin valkoisia vuokkoja. Hyvin leviävät penkissä, täytyy niitä vähän kurittaa. Muidenkin pitäisi päästä kasvamaan.
Sammaleimua on kukkapenkissäkin, mutta tämä on takapihan reunassa pienestä levittäytynyt. Taitaa tykätä siellä olla enemmän. Muutenkin olen huomannut, että kukat tahtovat kasvaa missä haluavat. Päivänkakkarani erityisesti on tehnyt erinäisiä siirtymiä kukkapenkissä toiseen.
Tarhakylmänkukista osa oli vielä kukassa, ei ihan kuvassa. Otin illalla kuvat ja kukat ei ole avoimia. Tämä oli äitini lempikukkia.
Marjapensaat kukkivat hienosti. Jos tulisi lämmintä ja olisi pölyttäjiä enemmän. Aina voi toivoa.
Metsän laidan kielotkin kukkivat kohta. Kieloa on myös kukkapenkissä, aikoinaan muutama tuotiin anoppilasta. Sitä taitaa löytyä pihasta enmmänkin. Alkujaan 40 vuotta sitten kaikki oli tarkalleen oikeassa paikassa ja muuten hävitettiin. Nyt varmaan kaikissa kukkapenkeissä vilahtaa joku toiseen penkkiin istutettu kasvi. Saa olla. Juuri luin jostakin lehdestä perhoskukista ja-kasveista. Nokkonen on tärkeä perhosille. Pitäisköhän jättää kitkemättä vai tehdä nokkoviljelmä johonkin nurkkaan.
Tehdään täällä käsitöitäkin, kun ulkona ei paljon voi olla. Eilen illalla kasasin kesken olevia sukkia. Näistä on yhdet jo valmiit. Tällä viikolla yritän vielä saada parit muutkin valmiiksi.
6 kommenttia:
Joka puolella kukkii tai on kukkimaisillaan. Meidän lähimetsässämme on valtavasti tuloillaan olevia kieloja. Kielo on sitten kaunis kukka ja hyvän tuoksuinen.
Upea kasa sukkia sinulla tulossa.
Mistä noita keskeneräisiä sukkia siunaantuukin. Meilläkin niitä löytyy vähän joka laatinkosta 😁
Puikollanikin : joka päivä puhkeaa uusia kukkia ja vihreys on kaunista ja sateen jälkeen värit oikein vomistuvat. Taitaa olla sukkakuu tämä toukokuu minulla.
Sude, eikö vain olekin kiva aloittaa uusilla väreillä.Väliin purkii yhtä ja toista tärkeää ja niin jää kesken. Nuo sukat on kyllä aika hiljattain aloitettu, mutta jemmassa on jotkut keskekeneräiset sukat kyllä.
Oi että miten ihanat amppelit. Minä innostuin istuttamaan punaisia pelargonioita neljään parvekeruukkuun. Piitäisi hakea vielä amppeli, mutta pelottaa, että tulee taas ostohysteria.
Enkuli: Eikö olekin. Jos kasvavat entiseen malliin lannoituksella ja kastelulla, niin kesän mittaan kasvavt hurjasti. Täytyypä yrittä syksyllä laitta kuvat. Pelargoniat on ihania ja punaiset. Tuo ostohysteria on ihan mahdollinen. Käyn miehen kanssa, niin ei silloin ei yleensä voi ostaa. Toisaalta tulee lapsenvahtikeikkaa, niin paljon ei voi jättää naapurin kasteltavaksi.
Lähetä kommentti