maanantaina, marraskuuta 01, 2021

Pieni välityö

Keväällä orava jätti joksikin aikaan rauhaan Boris-koiramme. Sitten kesäkuussa alkoi ilmeiseti haluta punaista huivia tai vain tehdä kiusaa meille. Yritti aikansa avata solmuja onnistumatta ja kesäkuun puolivälissä kerran kotiin tullessamme näytti tältä. Kun kerran solmua ei saanut auki, niin pureskeli huivin niskasta poikki. Siihen jätti ja ei vienyt.

 Siitä asti Boris on ollut ilman huivia ja mikäs oli ollessa helteisessä kesässä. Nyt olen jo jonkin aikaa katsellut koira-parkaa ilman huivia. 


Tänään aamulla kävin läpi langan loppuja ja kulutin muutaman jämän tähän huiviin. Siniset olivat erilaisia sinisten lankojen loppuja ja keltainen /ruskehtava hapsulanka jostain 80-luvulta. Silloin käytettiin erilaisia tehostelankoja kuvoissa.


 Nyt Boriksella on uusi huivi kaulassa ja katsotaan kauanko hän saa pitää sen. Mielenkiintoista on , miksi orava tahtoo aina hävittää nuo huivit. No, äkkiä tälläiset kaistaleet neuloo. Lankaa meni 48 g ja aina oikeata 6 mm puikoilla neuloin.

8 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Selvästi Boriksen ilme heti piristyi kun sai lämmittävän huivin kaulaansa. Orava taitaa vaan olla kateellinen.

Iso Gnu kirjoitti...

Sude: pitäisköhän ensi kerralla tehdä pikkuhuivi oravallekin.🤔

Matleena kirjoitti...

Uusi huivi piristää varmaan niin Borista ja oravaa kuten teitä ihmisiäkin. 🤣👍 Me saamme seurailla oravia, jotka yrittävät päästä lintujen siemenautomaatille. Jotkut yrittävät sinnikkäästi, toiset luopuvat helpommin. Aina joku keksi keinon, mutta eivät kaikki.

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: Näin on. Eikö olekin hauska seurata luontoa, oraviakin. Ovat kyllä sinnikkäitä lintulaudalle pyrkimään ja eivät tyhmiä.Voisivat kyllä huivin antaa olla vain.

Kutookutoo kirjoitti...

Orava pitää huolen ettei sinulta käsityöhommat lopu. Boris saa aina uuden ilmeen. :) Ihan käsittämätöntä tuo silti on, kun ei kerran edes halunnut viedä huivi, mutta silti piti järsiä rikki. Mistäpä noista eläinten aivoituksista tietää.

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo: voi se olla, että Boris ja orava ovat sopineet keskenään uivin rikkomisestä/repisestä/hävittämisestä. Jos vaikka Boris haluaa uuden huivin välillä ; tuota en ole miettinytkään ennen. :D

Olifantti kirjoitti...

Onnellinen Boris. Ja onnellinen orava. On puuhastelua sekä sinulle että oravalle.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu älä muuta sano. Boris varmaan iloitsee uudesta huivista ;). Yksi päivä katselin Borista kotiin tullessa ja mietin, että pitäiskö tehdä jouluhuivikin.