perjantaina, huhtikuuta 15, 2022

Kajo merenvihreänä

Toiselle tyttärelle neuloin puseron. Malliksi valikoitui Leeni Hoimelan Urban knit - kirjasta malli Kajo. Langat valitsimme Titityystä joululomalla. Yhtään kirjoneule - kaarrokepuseroa en ole vielä neulonut, mutta tämäkin on kaarrokepusero palmikoilla. Pari kertaa purin virheiden takia. Mutta kaiketi suhteellisen oikein neuloin. Omiin silmiin ei osunut virheitä purkamisen ja uudelleen neulomisen jälkeen. Palmikkokaarroke on jännän erilainen.




Langoiksi valikoituivat Filcolanan Arwetta  808 Aqua Mist ja Ito sensai värissä Aqua. Itossa on 60 mohairia ja 40 % silkkiä. Neuloin 3,5 mm puikoilla muuten, mutta joustinosuudet 2,75 mm puikoilla. Tosi hankala väri kuvattavaksi. Välillä kuvat olivat liian harmaita ja välillä liian sinisiä. Vielä luonnossakin eri ihmiset näkivöät värin vähän eri lailla tai ainakin kuvailivat erilaiseksi.


Kajon ohjeessa oli kolme erilaista kaulusta ja tämä oli korkein eli 20 cm. Hihat ovat samoin pisimmät eli niissä on 20 cm joustinta hihan suissa. Lankaa kului 376 g.


Kun lankaa jäi, niin neuloin kämmekkäät Titityyn Tiinan ohjetta mukaillen. Olen neulonut jo parit lapaset tällä Tiinan ohjeella Ensilumi. Nyt siis neuloin kämmekkäät, jotka olivatkin saajalleen mieluisat ja tarpeelliset. Edelliset olivat jo aika kuluneet ja loppuun käytetyt. Neulon yleensä varret pidemmiksi kuin ohjeessa, kuten tein näissäkin kämmekkäissä. Lankaa kului  37 g. Vielä saisi langoista yhdet kämmekkäät ainakin ja todennäköisesti lapasetkin. Alunperin Arwettaa oli 350 g ja Itoa 150 g.
 


Pääsiäisen iloa ja valoa!

10 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis pusero ja väri on kiva.
Hyvää pääsiäistä Sinulle.

Iso Gnu kirjoitti...

Kiitos Kristiina!

Puikoillanikin kirjoitti...

On palmikkoa palmikon vieressä. Kaunis pusero ja kaunis väri. Tuossa on varmaan saanut pitää kielen keskellä suuta, kun on palmikoita noin tiheään. Ihastuttava lopputulos.

Kutookutoo kirjoitti...

Upea! Todella kaunis malli ja hieno toteutus.

Matleena kirjoitti...

Kaunis pusero! Palmikkoa tehdessä on varmaan kieli ollut keskellä suuta, ainakin minulla olisi.

Hepsi kirjoitti...

Onpa kaunis pusero väreineen kaikkineen ♥

Puikoillanikin kirjoitti...

Hei vielä Iso Gnu!
Käytkö päivittämässä blogiini paaston loppusaldon.

Iso Gnu kirjoitti...

Puikollanikin: kiitos!Sai kyllä keskittyä. Rupean laskemaan grammojani, kun lapset lähti ja talo hiljeni.

kutookutoo: kiitos!

Matleena: Kiitos. Palmikkoon sai todella keskittyä ja pari kertaa purin ja neuloin uusiksi.

Hepsi:Kiitos!

Olifantti kirjoitti...

Onpas todella kaunis pusero. Hienosti istuu nuo palmikot.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu:kiitos!