tiistaina, maaliskuuta 07, 2023

Maaliskuisia sukkia

Sukkia,sukkia aina vaan. Mitä sillekään voisi? Sukkia tarvitaan, ja ne häviävät pikku hiljaa jemmastani. Isopien töiden lomassa on kiva neuloa helpompia töitä. Nythän tuli taas urheilua pidempään ja tuli sitä istuttua toisen kanssa television edessä, mutta mulla oli neule. 


Näitä sukkia ei ihan telkkaria katsoessa neulonut. Sukat on yhdet viime vuoden Novitan sukkaboksista. Mulla jäi suurin osa neulomatta ja eiköhän niitä pikku hiljaa neulota (varsinkin hitaasti kirjoneulesukkia). Tässä boksissa oli lankana Novitan tenceliä sisältävä sukkalanka. Ohjeen nimi on Tanssivat pisarat ja aluksi katsoin ohjeen olevan polvisukalle, mutta siinä oli mukana ohje myös lyhyemmälle versiolle. Niin Laitinen on näiden sukkien suunnittelija.  Yhdet nopeasti hajonneet sukat tenceliä sisältäneestä sukkalangasta olen neulonut ja näihin en halunnut ko lankaa. Yhden pipon tein boksin langasta ja se meni asunnottomien keräykseen. Loput vein kirpparille. Ostin tähän Sandnes garnin Perfect-lankaa, joka on hiven paksumpi kuin Seitsemän veljestä-lanka. Kelvannevat jollekin, omaan makuun liian kruusatut, mutta väri on uutta, josta pidän. Lankaa kului tähän naisten koon sukkapariin 103 g.


Nämä sukat on edellisen postauksen Kaisla-langan lopuista neulotut junasukat Toisen kärkeen piti kaivaa varastoista muuta väriin sopivaa lankaa ja vähän yhdistelemään Kaislan keränloppuja. Sukat painoivat  28 g. Moneskohan pari junasukkia? Jossakin vaiheessa olin neulonut yli 100 paria jo.



Seitsemän veljestä-varastojani edelleen tyhjennän. Punaiset Kerttu-sukat taas neuloin. Jostain syystä erityisesti punaiset ja valkoiset Kertut menevät aina heti kaupaksi. Malli on helppo ja osaan neuloa sen jo ilman ohjetta, paitsi näissä sukissa tuli muutama virhe ja jouduin purkamaan. Oli liian kiinnostava telkkari-ohjelma :) Sukkiin kului lankaa 90 g.


Yhden sinapinkeltaisen Seitsemän veljestä-langan kulutusta. Joskus ostin Novita-lehden ohjeen mukaan villatakkiin lankaa ja sitä on riittänyt joka paikkaan. Villatakki on mennyt jo kirppikselle  ja lankaa olen antanut pois ja käyttänyt sukkiin ja domino-peittoon aika lailla. Loppusuoralla ollaan kohta sen kuluttamisessa. Nämä ruskean ja keltaisen raitaiset sukat tuovat mieleen  70-luvun värimaailmaa, joka oli pitkään mun suosikkeja. Olen kuulemma tehnyt ystävällenikin vielä 80-luvun puolivälissä saman tyyppisillä väreillä sukat, jotka ovat edelleen hengissä ja on kuulemma käytettykin väreistä huolimatta. Näihin naisten koon sukkiin kului lankaa 88 g.


Lisää Seitsemän veljestä-lankojen kulutusta. Toisena värinä perusharmaa ja toisena harmaa-ja mustaraitalangan loppu. Raitalanka loppui ja tämä harmaakin. Näistä tuli mielestäni kauniit. Koko on miesten 42/43 ja lankaa kului 114 g.
 
EDIT: Punaiset sukat menevät lankapaastoon eli 90 g

6 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Näilläkin forumeilla ihmeteltiin viime vuonna, miten Novita on laittanut tenceliä sukkalankaan, kun "kaikki tietävät" ettei se kestä.
Sinapinkeltainen/ruskea tuo vieläkin nostalgisen olon. Kyllä sitä mielestäni oli vielä 80-luvullakin. Muutimme uuteen kotiimme 1980 ja keittiön kaappien ovet olivat ruskeat ja jääkaappi, pakastin ja liesi olivat sinapinkeltaiset.
Harmaa, valkoinen, musta ovat aina yhtä tyylikkäitä yhdessä. Kauniit sukat.

Iso Gnu kirjoitti...

Puikollanikin: aina kai pitää kokeilla eri juttuja.
Meillä oli 70-luvun kodissa keltaiset keittiönkaapit ja keittiön seinät. Olkkarin ja eteisen seinät aika tumman vihreät jne.
Kiitos kommentista!

Kutookutoo kirjoitti...

Ihan kivalta nuo ruskea-keltaiset sukat näyttävät, mutta voin kuvitella että jos lankaa on tullut haalittua liikaa niin jossain kohdin alkaa tökkimään. Ihania sukkia kaikki parit.

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo: Kiitos ! Joissakin ohjeissa ennen oli lankaa varmaan yli tarpeen, että ainakin riittää ohjeen tekoon. niin sitä tuli yhtä väriä paljon.

Sude kirjoitti...

Kauniita. Vielä on villasukille kovastikin käyttöä , sillä meillä ainakin sataa aina vaan lunta.

iso gnu kirjoitti...

Kiitos! Niin lisää tulee lunta ja taas kait pakastuu. Varoa saa,ettei liukastu.