sunnuntaina, helmikuuta 28, 2021

Kohta kuu vaihtuu

Kaikesta muusta touhusta huolimatta olen ehtinyt neuloa jonkin verran. Valmistuneita on tullut, mutta tietenkin niitä valmistuu välillä enemmän, kun on niin paljon keskeneräisiä ja ei tarvi paljon neuloa.


Viime lauantaina aloitin tämän Oslo-hat pipon ja maanantaina päättelin. Ohje löytyy Ravelrystä. Lankana ihan okranruskea Arwetta ja pörrölankana Filcolanan Tilia. Naisen koko eli tein 112 s. Vähän on reilu, mutta pitkätukkaiselle tein tämän. Myssy painoi 79 g ja on jo saajallaan. Moneskohan tämä on? Omani on suosikkipiponi.  


Tammikuussa alkoi Taito  Talven virtaa- mkal sukat. Aloitin, kun olin nähnyt toisilla ekan vihjeen. Kuvion selkeys tuntui kauniilta ja sittenhän se oli aloitettava. Seitsemän veljestä lankaa oli just sopivasti. Sukka on aavistuksen kapea mun siroon sääreen ;) ja jalkateräkin oli kapea ja ohjeella olisin saanut pitkän. Joten jalkaterä on ihan oma muokkailu. Tämä on ehkä kuitenkin 39 pituudeltaan. Nämä 144 g painavat sukat ovat jo saajallaan.


Mustat pörrölapaset tein tässä aikaisemmin yhdelle lapsenlapselle. Totesin, että lankaa jäi ja aloitin reippaasti uudet samankokoiset lapaset toiselle lapsenlapselle. ( Ajatellen että hänkin haluaa varmaan ne). Toinen musta kerä ei ollutkaan Smartia, vaan Maijaa. Tilia riitti ihan hyvin. Kävin sitten tammikuussa ostamassa Tittyystä mustan Smart-kerän. Nyt viikolla sain lapasiin peukalot neulottua. Nämäkin todella kelpasivat. Lankaa kului 77 g. Samalla pikkuveljensä tilasi jalkapallojoukkeensa väreissä lapaset. Nythän olen ostolakossa ja olen tässä mietiskellyt, että millaiset lapaset teen varastoissa olevista langoista. Mustaa pörrölankaa olisi, muttei punaista. Enköhän jotakin ensi viikolla keksi.



Tein jo aiemmin miehelleni monoihin vastaavat lämmittimet varpaille ja nyt tein yhdelle jälkikasvusta. Ovat kuulemma ihmeen hyvät. Ohuet, pysyvät paikallaan ja lämmittävät, kuten oli tarkoitus. 60 s/krs ja 2 o, 2 n ja reilusti päkiän yli jalkaterän holvikaareen asti reilusti. Harmaa oli jotain vanhaa sukkalankaa ja neuloin  2,5 mm puikoilla ja painoa 28 g. Kaiken kaikkiaan Lankapaastoon sain nyt 328 g lankaa. Hyvä minä! Kaikki neljä neuletta matkasivat pääkaupunkiseudulle.  


 Tänään oli päiväkävelyllä niin keväinen tunnelma. Lunta on paljon, mutta tiet alkavat sulaa. Taivas oli uskomattoman sininen.


Ryijyä on tehty 5,5 kerrosta. Edellisen kerroksen kanssa takkusin, kun siinä koko ajan vaihtuu värit ja tämä kerros on vielä pahempi. Vähän jos herpaantuu, niin saa aikaiseksi virheen. On korjattu ja siihen menee aikaa. Olisi paljon kivempi edetä kuin sahata edestakaisin. Näitä monivärisiä ja erilaisin värikombinaatioin olevia nukkarivejä on sitten melkein koko ryijy viimeistä neljää kerrosta lukunottamatta. Alun ja lopun kerroksissa on vain kuusi erilaista kombinaatioita. Kuukausitiedotteita ryijystä tulee sitten  kuukausien ajan. ;)

7 kommenttia:

Kutookutoo kirjoitti...

Kiitokset mukavasta kommentista blogillani :).
Kaikkea ihanuutta olet taas ehtinyt. Nuo monosukat yllätti, että toimivat ja pysyvät hyvin paikallaan. En olisi arvannut, mutta se on hyvä että joku kokeilee uusia juttuja, niin me muutkin viisastutaan.

KristiinaS kirjoitti...

Vuosi sitten tavattiin; tuli mieleen ku oon nyt menossa sinne Meilahden mäelle hakemaan uniapnea kamoja, kerran vuodessa ku niitä saa.
Nätit tuli KAL-sukista, mullahan ne meni purkuun ja tein kynsikäslapaset niistä langoista.
Mulla on nyt kesken vaan yks huivi, iso villatakki ja se ryijy. Ku en keksi mitä tekisin, noh sukkia hyväntekeväisyyteen vois tehdä vaan ei huvittais . . . ei kyll huvita mikään.

Hepsi kirjoitti...

Taas on sinulla mukavia valmistuneita! Mie oon neulonut vain yhen Oslo-pipon, vaikka se onkin todella hyvä. Lahjaksi meni se, mutta taitaa vähän kutittaa saajaansa.
Mukavaa maaliskuuta!

Olifantti kirjoitti...

Hienosti kuluu lankaa ja kaunista syntyy. Tuo ryijy etenkin on mielenkiintoinen. Vaatinee kärsivällisyyttä.

Iso Gnu kirjoitti...

Kutookutoo: kiitos! Noista varpaiden lämmittimistä monoon pitänee kiittä miestä, kun halusia jotain lämmikettä ja sitten aikani mietin ja tein. Poikakin halusi ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Kristiina: niinhän se oli ja ei ollut mitään aavistusta tästä ihme vuodesta, joka tähän tuli. Mulle tuli postissa.Osin johtunee varmaan siitä, että sairaalan kauimmaiset asuvat yli 250 kilometrin päässä sairaalasta. Teinille sopivat kapeahkot sukat. Varren kuvioya voisi käyttää toistenkin. Kyllä on tosi haahuilua nyt ja tylsää. Yritän lohduttaa itseäni, että tähän asti on jo kestetty, kyllä se loppuaikakin tästä menee. Sain rokotuksen tänään.

Hepsi Kiitos!Mukavaa maaliskuuta sinullekin!

Repu: tuntuu itsestäsikin kivalta, kun saa lankaa kulumaan. Ryijy on Sirkka Könösen suunnittelema ja aika värikäs kuten hänen työnsä ja paljon eri sävyjä. Hän oli värin mestari. Joo kärsivällisyys kasvaa...

Matleena kirjoitti...

Onpa kauniit sukat! Samoin muutkin työsi taas. Kannatti osallistua sukkien neulontaan. Miksihän minä en enää innostu näihin KAL-juttuihin...
Muistan oikein hyvin oman ryijyntekohommani ja sen vaativaa tarkkuutta. Joka nukkaan tuli muistaakseni viisi lankaa ja osassa kaikki olivat erivärisiä. Lapset olivat vielä pieniä, joten häiriöitä tuli helposti, mutta lopulta se valmistui.

Iso Gnu kirjoitti...

Matleena: Kiitos! Itsestänikin kuvio on kaunis varressa. Jalkaterän kuvio omaversio sukan kuviosta.
Joo, aika sekavaa välillä tuo ryijyn teko monine eri värisine lankayhdistelmineen ja ja 1- muutamaan samaa solmua. Täytyy vaan pinnistää ja aina odottaa hyvää hetkeä. Väsyneenä ei kannata.