sunnuntaina, joulukuuta 19, 2021

Yhdenlaista väkertämistä käsin

Monenlaisia joulukortteja tein tänä vuonna, osassa meni rima tosi alhaalla ja toisten kanssa tein töitä vähän enemmän. Lankapirtin Matleena sanoi , että korttien tekoa voi pitää käsityönä ja esitellä blogissa.  Kiitos vinkistä, nyt tulee joulukortteja!
En osaa määritellä mihin kohtaan kuvat tulevat kollaasissa ja nyt tällainen kollaasi. Jos haluat lukeat, niin alapuolella  on selitystä ainakin osaan.


Linnoittauduin keittiön pöydän toiseen päähän pidemmäksi aikaa tekemään joulukortteja. Askarteluhuoneeni toinen pöytä on täynnä tietotekniikkaa ja toisen täyttää ryijy, jota teen pitkän kaavan mukaan. Tästä sekamelskasta aina saadaan kortit aikaiseksi.


Tänä vuonna tein aika lailla näitä ikkunakortteja. Ikkunoissa olevat kuvat on yhdestä kirpparikirjasta.


Osa oli yksittäisiä tai vain muutama kortti riippuen mitä tarvikkeita löytyi kätköistäni. Keskellä olevia lahjapaketti-kortteja tein useamman. Lahjapaketit ovat joskus vuosia sitten Porista ostettu yhden askartelukaupan loppuumyynnistä.


Oikean yläreunan kortteja tein useammat tänä vuonna ja osa oli punsävyisiä ja suurin osa vihreäsävyisiä. Itsellekin on tullut jo ruskeita/ekopohjilla kortteja.


Näistä valkoisista korteista pidän itse aika lailla. 


Kolmen sukupolven kanssa tehtiin yhtenä sunnuntaina ns. suklaakortteja. Kortti on paketti, jonka sisälle mahtuu Fazerin 200 gramman suklaalevy. (muiden firmojen suklaalevyjä en ole kokeillut). Nuorin meistä leikkasi Marimekon mainoksesta unikkoja ja sitten teki vielä kultapaperista lisää unikkoja. Nämä olivat kauneimmat minusta. Mun tekemiä on ylärivin kaksi vasemman puoleista. Jäivät sinne kaikki pikkulahjoiksi ilmeisesti opettajille ja kavereille?


Toisella kertaa kertaa tehtiin toisen lapsenlapsen kanssa kortteja ja nämä ovat hänen aikaansaannoksensa. Nuo esiliinakortit pipareineen olivat hauskoja.


Loppujen lopuksi nämä kortit olivat ne, jotka meiltä päätyivät suurille suvuillemme ja ystävilleni, jotka ovat tulleet mukaamme vuosikymmenten aikana.




6 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Onpa hienoja. Itsetehdyt joulukortit on aina eri juttu kuin ostetut. Tosin minähän en lähetä joulukortteja. Saan vain :)

Matleena kirjoitti...

Wau, ihana, että laitoit nämä esille! Katselin niitä kauan ja mietin, mikä olisi kaunein. En osannut valita, mutta nuo esiliina- ja ikkunakortit varsinkin ihastuttivat. Kannatti vinkata, että kortit esille! 🤩

Kutookutoo kirjoitti...

Hienoja ovat! Ja kyllä nämäkin ovat käsitöitä, siinä missä neuleetkin.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu: kiitos! Olen säästänyt kaikki saamani itsetehdyt kortit.

Matleena: kiva, kun vinkkasit laittamaan esiin. Aika paljon näihin aikaa menikin.Kiva kun katselit ja valitsit mieleisiäsi kortteja. Kerron 12-v lapsenlapselleni, että essu-kortit miellyttivät silmääsi.

Kutookutoo: Kiitos! Kyllä siinä käsiä saa käyttää korttien väkertämisessä!

KristiinaS kirjoitti...

No huh-huh ja pyhä savu! Melkein kilpailet korttitehtaan kanssa. Mä en oo tehny enkä tuu tekemään kortteja. En vaan tykkää askartelusta.
Hienoja ovat kaikki ja kivasti erityylisiäkin, jokaiselle jotakin.

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina:Mä tykkään väkertää ja siksi kaapit täynnä kaikkea, joita voi käyttää johonkin.🤣 Hienoa kun joku tykkää jostain ja joku muu jostain muusta . Eli onneksi ollaan kaikki erilaisia. Kiitos kehuista! Välillä kun katselee netissä ihmisten kortteja, niin ei näe omiasi hienoina. Lähetän kuitenkin ja ajatuksin muistan jokaista.