sunnuntaina, tammikuuta 23, 2022

Yksi kahdeksi

Aloitin tammikuun alussa keskeneräisten hävittämisen. Oma ruskea kaulurini valmistui ties mistä langasta. Ei ollut enää tallella vanhaa ohjetta, eikä vyötettä. Ihanan pehmeää lankaa on.


Ekaksi valmistui purkulangasta itselle kauluri nimeltään Hugo. Tämä on jo toinen Hugo. Tämä ruskea hugo lämmittää minua. Kaula on lämmin ja etupuoli ja yläosa selästäkin pysyy lämpimänä. 4,5 mm pyöröillä laitoin menemään ja lankaa kului 250 g.

Hugon ohje löytyy Ravelrystä ja on Sari Nordlundin malli. Nyt on sitten kaksi Hugoa tässä perheessä, kummallakin on omansa ja eri väriset.


Seuraavaksi aloitin lapaset tästä puretusta langasta  parinaan ruosteenruskea Tynn silk mohairin jämät yhdestä puserosta. Ihan peruslapaset valmistuivat, 9 s/puikko ja intialainen peukalokiila. Ovat paksut ja lämpimät. Lankaa kului 74 g. Lapaset päätynevät jollekin jälkikasvusta.


Tämä suklaanruskea, kesken jäänyt liivi muuttui kauluriksi ja lapasiksi. Loput 346 grammasta päätynee vielä nukkien hiuksiksi. Kaikki lanka on nyt käytetty ja poissa nurkista eli kaapista.

Seuraavat keskeneräiset odottavat. Tosin piti aloittaa välillä yhdet mustat lapaset, kun yksi lapsenlapsi hävitti yhden lapasensa.

 

8 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Hienoa hyödyntämistä. Kivasti väri taittuu, kun mukana on mohair. Minä tykkään ruskeasta. Onneksi se on palannut muotiin oltuaan pitkään poissa.

Kutookutoo kirjoitti...

Melkein kuin päivän hyvä työ tehty, kummitteleva keskeneräinen on pois ja tilalla käyttökelpoista. Tämä on tosi inspiroivaa, lueskella juttujasi keskeneräisten selättämisestä. Olen itsekin saanut nyt purettua pahimpia roikkujaisia, mutta niin pitkälle en ole päässyt että olisin tehnyt langoista joitain järkevää.

Matleena kirjoitti...

Eikö vaan tulekin hyvä mieli, kun saa purkulankaa tai jotain vastaavaa käytettyä hyödylliseen käyttöön. 😀 Noin kauniin väriset neuleet lämmittävät myös mieltä.

Iso Gnu kirjoitti...

Puikoillanikin: kiitos!Tuo värien muuttuminen kahden langan yhdistelmässä on mielenkiintoista. Ruskea on ollut vuosikymmenien aikana lempivärini. Nyt sitä löytäisi, vaikka näin eristyksessä ei paljon mitään tarvitse ja nyt ei kyllä viitsi mennä ostoksille. Kunhan korona rauhoittuu ja kesäksi jotain uutta.

Kutookutoo: Kiva kun höpinäni tuntuntuvat inspiroivalta.Purkaminen on jo hyvä alku saada vanhat roikkujat uuteen uskoon.

Matleena: se on totta, että hyrisee tyytyväisyydestä saadessaan jonkun vanhan langan käyttöön. Kauluri on ollut hyvä, otin sen sen omaan käyttöön.Ihana, kun rintakehäkin on lämmin.

Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia kirjoitti...

Hienoja neuletöitä. Minullakin on sama homma. Neulon purkulangoista sukkia ja lapasia. Neulominen on kyllä kivaa!

Iso Gnu kirjoitti...

TarjaK kiitos!Neulominen on kivaa yleensä :) Joskus harmttaa, kun tekee virheitä ja joutuu sen purkamaan.;)

Olifantti kirjoitti...

Kaunista ruskeaa, etenkin kintaat.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu kiitos!