sunnuntaina, toukokuuta 29, 2022

Douglas-neuletakki valmiina

Aloitin itselleni Douglas-villatakin viime vuoden syyskuun alussa ja tarkalleen 6.9. Lankana on ihana 100 % suomalainen villa ja Tukuwool dk. Ohje on Andrea Mowryn Douglas.


Villatakki on edistynyt pikku hiljaa muiden neuleiden ohessa. Välillä on neulottu enemmän ja välillä on ollut taukoakin. Nyt päätin saada valmiiksi ennen toukokuun loppua.  Olen ostanut toukokuussa lankaa melkoisesti, niin valmistuneet työt tasaavat vähän tilastoani.


Pari kuvaa valmiista neuleesta, josta varmaan tulee yksi lempineuleista. Tai siis melkein valmiista neuletakista. Napit on ostettu, mutta ei vielä ommeltu paikalleen.Villa on lämmintä ja tämä lanka ei ainakaan kutita minua. Värit ovat Repo, Havu, Siena, Selja ja Auri.  Koko on 4. Jotakin kohtaa hieman modasin kuten tavallisesti. Ostin reilusti lankaa ja kun on monta eri väriä ja niitä sitten jäi. Villatakkiin lankaa kului 486 g. Loput langat kuluvat aikanaan. Ainakin lapasia on suunnitelmissa ensi talveksi. 


Suuri käsityö-lehdessä 3/22 oli tilaajien lahjana Niina Laitisen sukkamalli "Yhtenä iltana". Neuloin sen minusta salvian värisestä Perfect-langasta, mutta väri on oikeastaan Eucalyptus. ;) Neuloin 3,5 mm puikoilla ja valmistuivat joutuisasti. Lankaa kului lähes kaksi kerää eli 99 grammaa. Kävin ostamassa kolmannen kerän, kun pelkäsin langan loppuvan. Taidan pitää sukat itselläni, ellei joku tarvitse enemmän.


 P.S. kukkii pihassa muutakin kuin voikukkia.

8 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Ihanat värit villatakissa. Uskon, että siitä tulee lempiasu: noin nätissä viihtyy.

KristiinaS kirjoitti...

Tuo on kivanoloinen villis, mieli tekis mutt ku mulla ei niin oo tarvetta. Nätit sukat, hyvä se on välillä itsellekin:)

Matleena kirjoitti...

Minustakin villatakissasi on tosi kauniit värit! Hyvinhän se ehti valmistua, vaikka aikaa kuluikin. Ja kivat ovat nuo sukatkin.

Iso Gnu kirjoitti...

Puikoillanikin: Kiitos!

Kristiina: Kiitos! Mä olen aika vilukissa ja siksi villatakki on kiva. Sukkia pidän koko ajan melkein.Eli siis tarvitsen sukkia.

Matleena: Kiitos!

Repu kirjoitti...

Kaunis villatakki.

Iso Gnu kirjoitti...

Repu:Kiitos!

TeSa kirjoitti...

Takissa on niin ihana väritys! Hyvä malli ja reilut taskut on plussaa.

Iso Gnu kirjoitti...

TeSa:Kiitos!