perjantaina, marraskuuta 04, 2022

Valmistuneita I

Valmistuneita on aika kasa. Sukat jäävät odottamaan vuoroaan vielä. Laitan tähän nyt tylsiä kuvia pipoista. Ei ollut päätä kuvattavaksi ja päivän valoisampi hetki on ollut aika lyhyt pimeyden välillä.


Neuloin samanlaisen ruskean pipon itselleni  ja tämä tumman sininen on miehelle. On kuulemma mukava, ei kutita.  Lankana on siis Lana Gatton Maxi Soft värissä Bleu 1021. Lankaa kului 94 g. Yhteen pipoon on vielä lankoja eri värisenä odottamassa.


Boucle-pipo oli Titityyssä mallina, neulottuna La Bien Aimeen langoista. Oli niin kevyt ja kuitenkin lämmin. Niin en voinut vastustaa kiusausta ja ostin langat itselleni. Boucle-pipon ohje on ilmainen. Lankoina on Merino boucle vihreän ja beiden värissä ja toisena  Felix värissä Bone. Kerrankin neuloin ihan ohjeen mukaan 5 mm pyöröillä. Lankaa kului 60 g. Boucle-lankaa jäi vähän, mutta Felix-lankaa on paljon (650 m/ 100 g). Suunnitelmat on kesken, mihin käytän lopun.


Novitan yhdessä sukkaboksissa oli polvisukkiin lankana Seitsemän veljestä Tencel -lankaa. Olen yhdet tencel-vahvisteiset sukat neulonut ja eivät kestäneet. En halunnut neuloa palmikko-polvisukkia ja ostin niihin sukkiin muun langan.  Pehmeä, mukavan tuntuinen lanka ja nyt yksi pipo valmistui ja on menossa asunnottomien keräykseen. Lankaa kului 96 g.


 Viime kukat eli syysasteritkin alkavat olla nuutuneita. Piha alkaa olla kunnossa ja odottaa talvea tulevaksi.


Hyvää pyhäinpäivää!

6 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Juu-ei, siis ei tencel sukkia enää, yhdet riitti kun puhki kuluivat alta aikayksikön.
Kivoja ja nopeita tehdä nuo isot pipot, ehkä jollekin joskus teen.
Viimeiset kukat on niin söpöjä. Pelargonia vielä on hengissä terassillani, kauniin punaisena,
Krassissta otin viimeiset kukat maljakkoon niin sain ihailla muutaman päivän niitä. Yhden muratin otin sisään josko tuo kestäisi, kaksi saa jäädä ulos ja kuolla omia aikojaan.
Hyvää pyhäinpäivää!

Matleena kirjoitti...

Hyvää pyhäinpäivää sinne myssymaakarillekin! 😄 Pian kaikenvärisiä myssyjä tarvitaankin.

Puikoillanikin kirjoitti...

Hienoja pipoja. Pitää muistaa tuo Lana Gatto pipotarkoitukseen - hyvältä näyttää.
Olen ihmetellyt miten Novitalle voi olla epäselvää, ettei Tencel kestä sukissa. Tietääkseni tekevät monet hankaus- ym. kulutustestit.
Tänään käytiin hautausmaalla viemässä haudalle lyhty ja siihen kynttilä. Oli siellä moni muukin. Hyvää pyhäinpäivää sinullekin.

Iso Gnu kirjoitti...

Kristiina: samaa mieltä, että turha käyttää aikaa tenceliä sisältäviin sukkiin.Peruspipot on helppoja neuloa ja hyvia mukaan otettavia neuleita.
Mun pelargonia on jo ollut jkv aikaa varastossa, jossa se on talvehtinut. Mulla ei ole lasitettua terassia ja kesäkukat on jo kompostissa lukuunottamatta pelargoniaa.

Matleena:Pipokausi on kyllä menossa ja sadetakki-kausikin ainakin nyt.

Puikollanikin:Kiitos!En tiedä kestäisikö paremmin, jos neuloisi oikein tiukkaa "peltineuletta" sukkiin. Käytän pipoihin ja lapasiin mulla olevat tencel-vahvikkeet.
Me ei käytykään nyt hautausmaalla; omaisten haudat on muualla. Viime vuonna muualle haudattujen alueella oli ihan hirveästi kynttilöitä ja se jotenkin ahdisti.

Olifantti kirjoitti...

Kivoja pipoja. Pitää joskus kokeilla tuota Lana Gattoa että olisko oikeesti kutittamaton.

Iso Gnu kirjoitti...

Olifantti kiitos! Mua ei kutita. Toivottavasti ei muitakaan.