sunnuntai, heinäkuuta 11, 2021

Neulefestareilta

Lankaa, lankaa,lankaa


Ilun merino sinkkua on 700 g - ehkä vähän liikaa. Mutta näistä pitäisi tulla itselleni Veera Välimäen Breathing Space-pusero, jonka kaikki muut ovat tehneet kauan sitten. Saa nähdä milloin pääsen aloittamaan.

Olen jonkun verran neulonut sukkia Zauberball-langasta. Ilu on nyt värjännyt ihmepalleja ja yhdet sukkalangat ostin. Vähiin Ilun langat oli mennyt, ennenkuin ehdin ostoksille.


Rouva Silmusolmun sukkalankoja ovat nuo punaisen sävyissä ja meren värinen on merinosinkkua. Viime mainittu lanka on nimeltään Capri. 

Ilon tiskiltä ostin Aaraa. Sukkiin menevät nämä langat. Kahden pikkuvyyhdin langat menevät sukkiin, joiden ohje on ilmaisena Ravelryssä ja mallin nimi on Solina.


 Tässä sitten on koko kasa eli 1,3 kiloa lankaa tulevalle talvikaudelle. Siellä istuttiin Toivolan pihalla varjojen alla lämpimässä (vähän liian lämmintä). Jaksoin istua kolmena päivänä pitkän eristyksissä olon jälkeen, Toista vuotta ollut lähes kotona. Ihanaa oli jutella uusien, ei ennestään tuttujen ihmisten kanssa ja miksei vanhojenkin tuttujen kanssa. Terveiset kaikille neulekavereille, joiden kanssa vaihdettiin ajatuksia mm. neulomisesta kielten oppimiseen, neulemalleista purkamiseen, ihmisen muistista oman elämän historiaan ja ihailtiin kaikkien ostoksia ja neuleita. To do-lista kasvoi taas.

maanantaina, heinäkuuta 05, 2021

Arvottu on

Kaunis, kesäinen kuva on Tuomiojärven Lehtisaaresta, jossa on Jyväskylän seurakunnan toimintaa. Sinne pääsee soutuveneellä ja lauantaina olimme parin lapsenlapsen ja äitinsä kanssa uimassa ja saunomassa. Eka kertaa olimme siellä koko lähes 40- vuotisen Jyväskylässä asumisen aikana.


Arvonta on suoritettu 9-vuotiaan avustamana ja arpa osui Tytille. Laittaisitko minulle nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi (postipaketeissa kysytään sitä, ei muuten) sähköpostiini isognu (at) yahoo (piste) com


Neulomiseni on edistynyt vähän kerrallaan mansikoiden laiton, puutarhahommien ja vieraiden ohessa. Tulossa on yhdelle teinille villatakki. Mutta siitä sitten kerrotaan lisää myöhemmin, mutta siis neulotaan yhä. ;)
 

torstaina, kesäkuuta 24, 2021

Mihin se aika kuluu? 15-v arpajaiset

Aika kuluu nopeasti ja juhannus on ihan ovella. Huomasin viikko, pari sitten blogini olevan 15-vuotias. 15 vuotta tuli täyteen toukokuun 5.päivä.  Olen nyt alkukesän ja kevään aikana siivoillut lankavarastojani ja muuta tarvikevarastoa. Vaatehuone piti tyhjentää käyttövesi-putkiremontin ajaksi.  Nyt siis on 15-v arpajaiset! Ensin muuta höpinää.

Pihassa on kukat kukkineet ja helteessä aika nopealla tahdilla. Jostain syystä tänä kesänä pionit ovat olleet ihania ja kukkineet hyvin. Nyt parin päivän sadekuuroissa ja tuulessa valkoisen pionin kukat kärsivät. Nyt vaaleanpunainen kukkii .
 Olen neulonut lapsenlapselle villatakkia ja mitään valmista ei ole esitellä just nyt. 


Lankoja on ihan riittävästi ja osan vein kirppikselle. Osa muuttuu neuleiksi pikku hiljaa. Löytyihän niitä keskeneräisiäkin. Joitakin olen neulonut loppuun. Puikkojakin oli aika lailla. Tyttärelle tarjosin ja jotkut hän otti. Käytän nykyisin Chiagoon puikkoja ja Knit-Pron puikot ovat lojuneet kaapissa käyttämättä. Nyt joku saisi ne, jos haluaa. Joukossa on mm. vaihtopäitä, erimittaisia kaapeleita ja toppareita puikonpään kiristäjiä. Eli ihan toimivia tarvikkeita. Jos haluat tällaisia puikkoja, niin osallistu arpajaisiin. Jos kommentoit muuten vaan, mutta et halua puikkoja, niin mainitse se kommentissa. Laitan mukaan varastoistani jotain lankaa. En jaksanut nyt katsoa valmiiksi.



Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
– Tove Jansson –

Oikein ihanaa keskikesän juhlaa jokaiselle!







 

tiistaina, kesäkuuta 15, 2021

Valmista on

On valmistunut sukkia ja pääteltykin jo ajat sitten. Tänään Vieno-myrskyn (meillä toistaiseksi tuulee reippaasti) aikana kuvasin ulkona. Eka kuva otettu kivillä. Kivet on vaan niin kauniita.


Tässä on kolme paria sukkia sukkalaatikkoon tai oikeammin keskimmäiset on jo varattu. Vasemmalta oikealta sitten esittelyt:

Ekat sukat on ikivanhaa varastoani: Regian Candycolor 4-ply ja looppasin. Ovat kokoa 39 kaiketi. Sukat ovat kapeat, kun ei jälkikasvu haluaa napakat sukat. Lankaa kului 66 g.

Hempeät raitasukat ovat uutta lankaa, jota ostin Titityystä. Raidoittuva lanka on Sheepjes Downtown Baker´s Corner (200 m / 50 g | 75 % superwash-merinovilla 25 % nylon | 4. Fingering).
Lanka on ihanan pehmeää, mutta tarkkaa neulottavaa löyhäkierteisenä. Puikot 2,5 mm pyöröt. Näihin yhdelle teinille kelpaaviin sukkiin kului 64 g. Olisivat kelvanneet toisillekin. Nyt näyttää pastellit olevan mieleisiä. Mutta tosiaan huomattavasti mukavampi neuloa kuin musta lanka.

Vihreät sukat on vanhat tutut Kerttu-sukat, joiden ohje on reunapalkissa. Lankana on Seitsemän veljestä ja sitä kului 96 g sukkiin.


 Mikkeli-lapaset ovat olleet jo jonkun viikon valmiina. Viikko sitten olivat kylvyssäkin. Ovat isohkot lapaset, siihen nähden peukalo kapeahko. Katsotaan käykö jollekin ja haluaako joku. Vai pitääkö vielä peukku neuloa uusiksi. Lankana oli Paksu Pirkka-lanka ja puikot 3 mm. Lankaa kului 109 g. Ohje löytyi ET-lehden nettisivuilta. Siellä on muitakin maakunta-lapasten ohjeita. Ajattelin neuloa useammat maakuntalapset tänä vuonna. Osin tarkoituksena saada pois Pirkka-lankojakin.


Kaksi samanlaista kuvaa. Toisessa toinen lapanen päällimmäisenä ja toisessa toinen. Heti huomasin virheen -tai saattaahan niitä olla useampiakin. Löydätkö sinä?
 

 Pihassa on paljon kukkivia tällä hetkellä. Katsotaan mitä Vienon jälkeen. Päivänlilja on yksi suosikeistani.

Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille!

keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2021

Ei mitään valmista

Viikonlopun seutu vietettiin pääkaupunkiseudulla tavaten lasten perheitä. Kuvia kollaasissa kahdelta eri päiväkävelyltä ja kasvien, puiden nimeämisreissulta. On siitä hyötyä, että on ikää ja on nähnyt monia kasveja ja pensaita ja puita. Alhaalla oikealla kukan kohdalla tuli ongelma: en muistanut nimeä kukalle. Piti sanoa kuin yksi lapsenlapsista nelivuotiaana:" mä tiedän, mutta nyt en muista". Facebookissa ystävä auttoi heti: tulikellukka. Oikealla ylhäällä on Kristiinalta saadut palapelit, jotka ovat olleet lähes koko korona-ajan tulossa. Kiitos Kristiina todella virkistävästä kahvi- höpöttelyhetkestä!


Kotiin tultua oli pakko ottaa muutama kuva pihasta. Omenapuut on nyt valkoisenaan kukkia ja koristeomenapuussa pinkit kukat. Ekat terälehdet leijailevat jo nurmikolle. Mikkeli-rodo aloittaa myös kukintaansa. Valkoiset tulppaanit on sitkeitä kukkijoita.
Ensi kerralla valmiita sukkia sitten, kun olen päätellyt. Parit sukkaneuleet jäi Hesaan odottamaan neulomista joskus. 

Aurinkoisia ja ihania alkukesän päiviä!


 

tiistaina, toukokuuta 18, 2021

Keväällä keltaista

Kolmet sukat on valmistuneet viime aikoina  ja kaikissa on sama lanka eli Regian Premium Silk Color 4-ply. (400 m / 100 g | 55 % villa 25 % silkki 25 % polyamidi | 4. Fingering). ) 


Sinisestä ja harmaasta tein jo aiemmin pitsisukat ja ovat siis jämälankoja. Keltaiseen ihastuin joskus Titityyssä ja ostin. Nyt tein niistä Heidi Alanderin suunnittelemat sukat Quiet Folly . Ohje löytyy Ravelrystä ilmaisena. Koko on naisen sukat 38/39 ja lankaa kului 73 g.
Sinikeltaiset on jämistä. Sukat on eripariset siinä suhteessa, että palkkiraidat ovat sukissa päinvastaiset. Koko on 34/35. Lankaa kului 47 g.
Harmaiden loput käytin junasukkiin, joihin kului 28 g. Loput langoista olivat sen verran pieniä määriä, että päätyvät ikuisuusprojektiin eli ohuista sukkalangoista aloittamaani dominopeittoon.


Tänään käytiin ostamassa kesäkukkia ja ostin muutaman yrtin taimen. Kasvimaa saatiin eilen kuntoon. Herneitä en vielä ole istuttanut. Ne pitää peittää ja alue aidata - harakat/varikset syövät  siemenet ja jos joku alkaa kasvaa, niin rusakot syövät ne. Peuroja ei nyt onneksi ole näkynyt. Jos peuroja on, niin tarvitaan korkea aita, muutenhan niitä ei saa pidettyä pois kasvimaalta. Tämän värisiä miljoonakelloja ei meillä olekaan ollut. Mutta puutarhat olivat yllättävän tyhjiä. Ihmiset ovat laittaneet kaikki tosi aikaisin. Uskon että vielä joudutaan suojaamaan tai viemään sisälle kylminä öinä. Vasta ollaan päästy toukokuun puolivälin ohi.


 Vielä yhdet keltaiset kukat. Kaadettiin pari isoa pensasta ja vuosiin narsissit eivät ole kukkineet. Nyt nousivat -kauniita.

sunnuntai, toukokuuta 16, 2021

Paljonko on liikaa?

On touhuttu kaikenlaista. Pihatyöt kutsuvat ja on ollut kaunistakin. On se jännä, että päivän aikana ei paljon ehdi tehdä. Kai sitä vanhemmiten hidastuu ja toisaalta ei ole pakko rehkiä koko aikaa. Ihan perushommat huushollissa vievät aikaa eli ruoanlaitto kaikkineen, pyykkihuolto ja siivous. Olen yrittänyt vähän käydä laatikoita ja kaappeja läpi pikku hiljaa. Näin eläkeläisenä nukkuu sen verran, kuin tarvii. Herätyskello ei herätä, jos ei  ole pakko lähteä jonnekin. Aamupalalla lehteä lukien kuluu aikaa. Just joku päivä mietittiin entisen naapurin kanssa, miten sitä aikanaan ehti työpäivän lisäksi monen monta muuta asiaa tehdä ja lasten kanssa oli monenlaista touhua. Nyt ei selviäisi. No onhan sitä tullut nelisenkymmentä vuotta ikää ja monenlaistakin sairautta, jotka verottavat osansa voimista.


Mulla on olohuoneen nojatuolin vieressä huopakassi, jossa on keskeneräisiä neuleita. Siis neuleita, jotka ovat aktiivissa vaiheessa eli edistyvät joten kuten mielialan ja tilanteen mukaan. Vähän se kassin sisältö vaihtuu viikottain. Nyt on kolmet sukat viimeistelyä vaille valmiit ja odottavat bloggausta. Tässä on kesken ylhäällä vasemmalla Hesan matkalla aloitettu ns. Etiopian nuttu ja oikealla myös Hesan matkalla aloitetut sukat.
Alarivissä vasemmalla on Tukuwool sockista aloitetut vihreät sukat, ohje oli viimeisessä Suuri Käsityö-lehdessä. Keskellä on jotkut kal-lapaset (Kehäkukka-?) , olisko ollut viime vuonna. Alhaalla oikealla on Mikkeli-lapaset peukkuja vaille. Ajattelin neuloa tänä vuonna muutamat maakunta-lapaset. Et-lehdessä on ohjeita.
Sitten on kesken neuleita, jotka nyt eivät ole juuri työn alla, mutta mielessä kuitenkin. Lisäksi on kaapin perukalla on neuleita kesken ja joita tuskin muistaa. Paljonko on liikaa? Ei kyllä mitenkään minua haittaa. Nyt en ole jaksanut neuloa esim villatakkia. 


 Paljonko on liikaa kakkuja? Äitienpäivänä tavattiin lasten perheitä ulkosalla/katoksen alla brunssilla. Kaiken suolaisen lisäksi oli kakkuja. Mansikka-kermakakku on lapsenlapsen tekemä. No, meitä oli paljon syömässä - maskien kanssa osin oltiin, turvavälein, ulkoilmassa . Oli tosi ihanaa tavata jälkikasvua. Osa oli lykännyt pituutta, osa oli vastaavasti menettänyt painoaan (lisäkseni - olivat aloittaneet juoksemisen. Pois se minusta).


Sain kortteja (osa itse tehtyjä), yhden lapsenlapsen piirtämän muotokuvan itsestäni, kukkia maljakkoon ja ruukkuruusuja (ovat jo kukkapenkissä), lahjakortteja kaksin kappalein eri puutarhaliikkeisiin sekä villasukat. Sukat on Niina Laitisen tämän vuoden äitienpäiväsukat lyhyellä varrella- ei siis polvipituiset. Illalla otin heti käyttöön ihanan lämpimät sukat. Jätin ne Hesaan odottamaan seuraavaa kertaa siellä. Lankavarastoani kevensin myös viemällä tyttärelle villalankoja (olen siis siivonnut välillä).

torstaina, huhtikuuta 29, 2021

Maanläheisiä värejä

Mysteerihuivi Toivola-kal alkoi joskus viime kesänä. Tapani mukaan aloitin sen jälkijunassa  syksyllä. Viime viikolla sain sen lopulta valmiiksi ja tällä viikolla viimeistelin eli päättelin, kastelin ja pingotin.


Puhelimeni kamera ei toista värejä oikein valitettavasti. Langat ovat Louhittaren luolan Käreitär -lankaa, jossa on 75 % superwash merinovillaa ja 25 % nylonia. 100g:ssa on 425 m lankaa.

Langan väreinä olivat haikeus, utu ja marras. Huivista tuli isohko. Nyt näin keväällä tuntuvat vähän sameilta nuo värit. Tein oikeastaan huivin itselleni, mutta jos jälkikasvu haluaa, niin joku saa sen. On vielä joku huivi tulossa ja kaapeissakin on. Lankaa kului 225 g.  Siis vielä jäi lankaa muuhun tästä työstä. Siivoilin lankavarastoani ja huivilankojen loppuja on aika lailla. Pitää keksiä joku huivimalli, johon saa jämät hyvin uppoamaan. Stephen Westillä on ainakin sellaisia huiveja. Mm. Vertices Unite on ollut suunnitelmissa  jo aika pitkään.

Huivi oli tänään jo käytössä kuitenkin itsellä. Katsotaan, miten käy. Eli jääkö itsle vai saako joku. Kaikissa muissa pitsisissä huiveissa olen jäänyt jumiin pitsikohtiin, mutta tämä meni kuitenkin hyvin. Eli ei ne kaikki pitsit ole mahdottomia tai hankalaia.


Miesten tavan sukat harmaasta sekä mustan ja harmaan kirjavasta Seitsemän veljestä-langasta. Yksi sadan gramman kerä ei riitä miesten sukkiin, niin laitan aina toista väria raidoiksi ja usein myös kantapäähän. Langan kulutus näihin 42/43 koon miesten sukkiin oli 123 g.

 
Tein vale-ampparipesät terasseille ja leikkimökin terassille. Meillä on ollut näitä muutaman vuoden ja ampiaiset ovat rakentaneet pesänsä oleskelutiloista vähän kauemmaksi. Asiantuntijat sanovat. ettei tehoa , mutta subjektiivinen kokemukseni on muuta.  Virkkasin 7 V - langan keränlopuista. Kolmeen pesään kului yhteensä lankaa 34 g. Pesien sisällä on Keskisuomalaista revittynä ja rypistettynä.

sunnuntai, huhtikuuta 18, 2021

Vuorelman Veto sukiksi

Olen vähän siivoillut lankavarastojani. Jo aiemmin neuloin soijalangasta huivin. Osa on siirtynyt jälkikasvulle ja osa on menossa kirpparille. Löysin kaksi eri pussia, joissa oli Vuorelman Vetoa. Mielestäni lankaa ei ole enää saatavilla. Lanka on perussukka-lankaa eli 85 % villaa ja 15 % polyamidia ja hienopesu, 40 asteessa. Lankaa on 100g:ssa 260 m. Pienet nöttöset jäi oranssia, pinkkiä ja ruskeaa.


Tässä kaikki kuusi paria ja aika nopeasti neuloin omasta mielestäni eli puolitoista viikkoa meni aikaa. Kahdet on lasten sukat ja loput aikuisten sukkia. 3 mm bambuisilla sukkapuikoilla neuloin. Lankaa kului yhteensä 447g.


Lasten sukat valmistuivat kyllä viimeksi, vaikka ovat tässä ekaksi. Oranssi-ruskeat sukat ovat kokoa 30 ja painoivat 49 g. Toisissa sukissa on pinkki ja valkoinen raitoina ja lopuksi pinkin tilalla oranssi. Näihin meni lankaa 49g ja sukat on kokoa n 29.


Miesten sukat on petrolia ja lisäksi vähän Nallea raitoina, koska petroolin värinen lanka olisi tuskin riittänyt. Koko on 42/43 ja lankaa kului 105 g. Retroväriset oranssi-ruskeat tein kerrosrivinousu-mallilla, jolla aikoinaan 60-luvulla äitini mm.teki sukkia. Koko sukissa on 38 ja lankaa kului 95 g.


Nämä sukat naisten kokoa. Pinkki-valkoisissa on broken seed- neulosta palkkiraidan vaihtumiskohdassa. Sukat ovat kokoa 37/38 ja lankaa kului 79 g. Palkkiraita-sukat on kokoa 38/39. Petrooli ja ruskea tuli lähes kokonaan näihin käytettyä. Koko on 38/39 ja lankaa kuluit 78 g.


 Kauniita keväisiä päiviä näiden kukkivien skillojen myötä!

sunnuntai, huhtikuuta 04, 2021

Lankalauantaina kuvatut

Pääsiäinen on jo pitkällä. Suklaamunatkin ovat säilyneet, kun ei ole ollut vieraita. Ihan kangaspöytäliinan vaihdoin ruokapöydälle juhlan kunniaksi keittiöön. Olohuoneen sohvapöydällä oli kukka-asetelma ja pääsiäispupu ja 70-luvun tabletti.


Lunta on vielä maassa, pälviä on ja lumikellot kukkivat talon seinustalla. Narsissit ja tulppaanit ovat säilyneet pitkään etupihan terassilla. Otin viimeisistä paaston aikana valmistuneista kuvat eilen.


Toinen tytär halusi suorakaiteen muotoisen perushuivin ja neuloin sen tunturineuleena. Tylsää neulottavaa oli, mutta meni kun teki vaan. Pieni langanpätkä jäi koko vyyhdistä. En tiedä, miten sain vyyhdin sekaisin, pitkälti toista tuntia selvitin sitä ennen muin sain kerälle. Lankana oli Ilun Handun lankaa, jossa on merinoa 80 %, kashmiria 10 % ja polyamidia 10 %. 100 grammassa lankaa on 400 m. Lankaa kului 104 g.

Sukkalankojen lopusta olen aina silloin tällöin neulonut ns. etiopian nuttuja pyörönä. Tämä oli yläosaa vaille valmis ja tein sen loppuun. Lankaa kului 82 g.


Kahdet sukat valmistuivat viimeisen viikon aikana. Pienet junasukat ovat Regian lankaa ja lankaa meni 27 g. Aikuisen naisen sukat on Austerman Step 6-fach mit aloe und jojoba ja 3,5 mm puikoilla ihan perussukat ja lankaa kului 75 g.


 LANKAPAASTO:

neulottu uusia:                          1 175 g
neulottu loppuun keskeneräisiä:  369 g
annettu pois lankaa:                  1 460 g

eli yhteensä 3 kg 4 g varastot pienentyneet . Siis olen tooosi tyytyväinen. Kiitos Repu! Ilman sinua en olisi saanut tätä tehtyä näin hyvin.





perjantaina, huhtikuuta 02, 2021

Sinisarja

Nyt Lankapaaston aikana olen kaivanut välillä jonkun keskeneräisen neulottavaksi ja samalla olen siivonnut lankavarastojani. Tämä keskeneräinen työ löytyi ja oli aivan ihanan pehmeää sukkalankaa. Lanka on pakko aina leikata saksilla poikki, en saa sormilla kuten usein teen.


 Aloitin joskus vuosia sitten yhdelle pienelle pojalle sukat ja kesken olivat jääneet. Purkutuomion saivat. Varsia en purkanut, vaan tein uudet terät sukkiin.

Tässä on sitten koko sinisarja sukkia.  Ensin tein yksiväriset siniset jo neulottuihin varsiin. Koko on 38 ja kapeahkolla terällä toiveiden mukaisesti. Sitten neuloin lapsen sukat valkoisin raidoin varressa ja kokoa 34/35. Lopuksi tein raitasukat kokoa 38. Pienet kerän nöttöset jäivät langasta. Lanka on Sandnes Garnin Alpakka Strömpegarn, jossa on alpakan lisäksi 30 % polyamidia. Lankaa kului kumpaamkin isompaan sukkapariin 82 g ja pienempiin 63 g eli yhteensä 227 g.

Tässä kukka sinisarja, jota on hyvin monissa eri sävyissä. Yhdellä lapsista oli hääkimppu tehty sinisarjoista pelkästään. Oli kaunis,vaikka sininen ei ole mun lempivärejäni.


Pääsiäisen iloa ja valoa kaikille!

perjantaina, maaliskuuta 26, 2021

Lankavaraston kuluttamista

Knit along with Taito E-P alkoi maaliskuun alussa ja yhteisneulontana on Niina Laitisen huivi Kevätaurinko.  Olen järjestänyt lankojani ja sieltä löytyi mm. neljä 50 g kerää 100 % soijalankaa kolmessa eri värissä. Lanka on ihan mahdottoman halkeilevaa,säikeiksi menevää. Johonkin ajattelin sen käyttää, mutta mihin? Tämä KAL-ohje  tuli sopivasti ja päätin neuloa huivia niin pitkälle kuin lankaa riittää. Neljännen vihjeen loppupuolelle pääsin ja päättelin i-cordilla. Saa nähdä millainen loppuosa olisi tullut huiviin. Viimeinen eli kuudes vihje tulee nyt lauantaina.


Värit nyt ei ole kovin ihmeelliset mielestäni. Jos se kuitenkin jollekin kelpaisi. Yleensä kaikki valmiit on kelvannut jollekin ja usein on "varauksia"jo tekovaiheessa tai jos luovun jostakin, niin "ekana jonossa". Ihanan pehmeä ja kutittamaton huivi on.


Lanka on Sirdar Just Soya (105 m/ 50 g) ja on siis ihan täysin soijalanka. Puikkoina oli 4,0 mm pyöröt. Lankaa kului melkein kokonaan tähän huiviin ja ihan pieni nöttönen jäi. Langan kulutus oli 193 g. 


Tässä on vielä pitsineuleesta lähikuva. -tosin vinosti kuvattu. En jaksanut enää mennä uudelleen kuvaamaan ulos. Lumihangella alkaa olla jo roskia. On sitä vielä kuitenkin melkoisesti.


Yksi tokaluokkalaisista tilasi lapaset jalkapallojoukkueensa ( PK- 35) väreissä eli punaista ja mustaa. Alun perin PK-35 oli viipurilainen jalkapallojoukkue, joka nykyisin on hesalainen. Lapaset on Seitsemän veljestä lankaa, jota on kotona. Jos olisi ollut mahdollista, niin olisin ostanut ehkäpä Smart-lankaa. Neuloin 3.5 mm puikoilla ja tein taas intialaisen peukalon. Lankaa kului 52 g.

sunnuntai, maaliskuuta 14, 2021

Viikon valmis

Jotain on valmistunut tällä viikolla.  Olen viettänyt Lankapaastoa ja se nyt on harvinaisen helppoa näin korona-aikana. Kaupoilla ei tule käytyä muutenkaan, mutta netistäkään en ole tilannut lankaa. Yritän kuluttaa varastojeni lankamäärää pienemmäksi ja ehkä samalla neuloa loppuun keskeneräisiä tai purkaa ja euloa jotain muuta.



Zauberballin Crazy-lankaa on varastoissani jkv . Tämä kerä oli aloitettu ja mietin jo neuloessani, mitä teen jos lanka loppuu kesken. Ihan pieni nöttönen jä. 71 g kului lankaa ja 2,5 mm pyöröillä neuloin. Nyt tuli napakampaa kuin viime viikon miesten sukat. Taidan ottaa nämä itselleni, jos lapsenlapset eivät halua. Olen aina halunnut symmetriset sukat, mutta näiden kanssa on vain hyväksyttävä erilaiset.

Olen nyt viime viikkoina ottanut kuvan lauantai-iltana viikon aktiivivaiheessa olevista neuleista ja valmistuneista. Keskeneräisiä on kyllä paljon muitakin piiloissaan. Väliin änkee aina uusia tilattuja töitä. Mikkeli-lapaset ei ole edistyneet. Puna-mustat lapaset aloitin nyt viikolla. Vasemmalla alhaalla olevan huivin E-P Taitokeskuksen mysteeriKAL-huivi.  Siitä sitten joskus. Oikealla on Toivola-Kal huivi, joka on ollut pitkään vaiheessa. Teen sitä välillä. Nyt jäin miettimään, jos tekisin toiseksi viimeistä vihjettä pidempään, kun lankaa riittää. Kunhan päätän, niin jatkan työtä seuraavaan vihjeeseen tai teen tätä lisää. Keskellä on harmaasävyinen Ilun lanka, josta on tulossa suorakaiteen muotoinen huivi yhdelle lapsista. Mutta olipa keriminen, oli mennyt kivasti sotkuun koko vyyhti. Ties kuinka kauan oli marinoitunut vaatehuoneessa.

Mukavaa kevättalven viikkoa!
 

sunnuntai, maaliskuuta 07, 2021

Naistenpäivän aattona

Jotain valmista tälläkin viikolla on kuitenkin. Ryijyn kanssa olen takunnut. Sitä ei pitäisi tehdä väsyneenä. Lankoja/värejä on paljon ja hyvin lähelläkin toisiaan ja muutaman solmun (tai jopa yhden solmun ) jälkeen vaihtuu taas värit. Oikeastaan pari päivää meni, kun kävin rokotuksella. Oli vähän päänsärkyä, lihaskipua ja palelua. Kuumetta ei varmaankaan ollut. 


Näitä miesten sukkia olen jonkin aikaa neulonut Regian ohuesta sukkalangasta loopaten 2,5 mm pyöröllä. Olisi pitänyt oikeastaan neuloa vähän pienemmillä. Neulon loopaten näköjään löysempää kuin sukkapuikoilla. Täytyy ostaa joskus pienemmät pyöröt vielä. No, valmistuivat ne miesten sukat, kokoa 44/45 ja lankaa kului 74 g. 


Täällä on tullut lunta. Lumisateessa kävin kuvaamassakin ulkona. Olin aloittanut joskus  ehkä kymmenisen vuotta sitten yhdelle lapsenlapselle vahva pinkki-valkoinen-kirjoneulelapasia. Kuva ei toista värejä. Kaikki nämä vuodet neule on ollut keskeneräisenä yhdesä kirjahyllyssä kirjojen päällä sopivasti "piilossa". Nyt otin ja purin ja neuloin sukat kokoa 35. Lankaa kului 61 g.


Hetkessä sukat olivat lumiset. Tänään tuli kuusi vuotta vanha kuva virpomaoksista. Silloin oli ollut Ihana-lehdessä ohje pieniin tupsuihin. Teimme niitä silloin 6-v lapsenlapsen kanssa. Tupsut tehtiin haarukan avulla. Mummi toimi solmumestarina, jotta tuli riittävän tiukka ja tupsun kasassa pitävä sidos.
Nyt voi vain muistella näitä yhteisiä askarteluhetkiä.


 Lankapaastoon on erittäin edullisesti vaikuttanut tällä viikolla tyttären perheeseen lähtenyt lankapaketti. Tuli puhetta Cascade 220 -langasta, jota löytyy. Taisi olla aikoinaan tarkoitus tehdä pikkupojille neuletakkeja. Se oli jäänyt kaiken alle. Nyt postitin kaikki ne langat tyttärelle eli 1,460 kg. Siis tämän viikon miinus on 1,595 g.