torstaina, huhtikuuta 28, 2022

Vapun alla keskeneräisten keskellä

Pihassa kukkivat kevään pikkukukat lumikasojen välissä. Kaikki lumi ei ole sulanut ja lisää tulee paraikaa tätä kirjoittaessa (perjantain illansuussa). Kaikki pikkusipulien kukat jaksavat ilahduttaa. Tätä kevättähteä olen kai joskus istuttanut pihaan ja nyt sitä on useammassa paikassa ja aika runsaastikin.  Yksi kukkarypäs on levittäytynyt muurin viereen  vuorimännyn alle.  Lumikellot lopettavat jo kukintaansa. Kevättähdet ovat vauhdissa ja krookukset alkavat kukkia. Eniten pihassa on levinnyt posliinihyasintti, jota on hajanaisena siellä täällä kukkapenkeissä ja nurmikolla. Kukka leviää siementen avulla ympäristöönsä. Tätä en ole istuttanut pihaani, mutta ei haittaa, että sitä on tullut naapureista. Ystävällä saatu sinivuokko on ollut niukka kasvussaan, mutta nyt olen löytänyt sitä sieltä täältä.   

                                   

Valmiita neuleita on parit sukat, mutta viimeistelyt ovat kesken, niin ne esitellään sitten joskus. Villatakkini on ollut kesken ja nyt tartuin siihenkin. Novitan ekan sukkaboksin sukista on tehty eka kantapäähän. kirjoneule on aika hidasta ja siihen saa keskittyä kunnolla.

Tänään tuli postitse toinen sukkaboksi, jossa on myös polvisukat . Sittenn väännetään pitsiä ja palmikkoa, mutta luulen se olevan kuitenkin nopeampaa minulle. Paketissa oli projektipussukka ja nyt päivävoidetta.

 Iloista vappua kaikille!

6 kommenttia:

Olifantti kirjoitti...

Iloista vappua sinullekin. Kaikenlaista on näköjään valmistumassa taas.

KristiinaS kirjoitti...

Pari valkovuokkoa näin eilen kadunvarressa, pitäisi mennä metsäisempään kulkemaan niin saattais muutakin nähdä. Kevätihmeistä siis.
Iloista vappua ja kevättä!

Matleena kirjoitti...

Voi, kukkispa täälläkin kukat noin! Melkein kateeksi käy, mutta enempi olen kuitenkin hyvilläni puolestasi, kun saat ihailla kauniita kevätkukkia siellä. Jotain meidänkin pihalla on ollut aikoinaan, mutta muut ovat hävinneet paitsi scillat, mutta nekään eivät vielä kuki.
Iloista vappua sinnekin! 🎈🎈🎈

Kutookutoo kirjoitti...

No eipä sinulta hommat ainakaan lopu kesken :). Jännä nähdä mitä kivaa saat valmiiksi, ja sen mitä blogiasi olen seurannut niin ihan varmasti saatkin ja kohtuu nopeaa.
Minulla on ollut enemmän sellainen lapsi karkkikaupassa -meininki, haluun aloittaa ja tehdä "tuon, tuon ja tuon" ja mikään ei valmistu ajallaan, tai edes ehdi puikoille.

Puikoillanikin kirjoitti...

Minullekin tuli tuo sukkaboksi ja jo kirjoittelinkin siitä. Ihmettelin, että ovat laittaneet Tencel-vahvistettua lankaa sukkatarkoitukseen. Tencel on biohajoava lanka ja olen kuullut kokemuksia, että pohjat menevät puhki nopeasti. Niina L:n malli on kyllä kiva.

Iso Gnu kirjoitti...

Lopulta koneen ääreen pääsin.

Repu: Hauskaa vappua sinullekin!

Kristiina: taas kun vähän lämpiää, niin lisää kevätihmeitä putkahtaa. Hauskaa ja ilosta vappua sinnekin!

Matleena:kevätkukat on kauniita ja mulla nuo kevättähdet on levinneet aika hyvin. Iloista vappua!

Kutookutoo:Joo pitää olla neuleita eri tilanteisiin. Kun yhteen kyllästyy, niin vaihtaa toiseen. Siksi niitä on kesken monta, kun aina haluaa aloittaa uuden työn.

Puikollanikin:samaa mieltä malli kiva. Mulla on huonoja kokemuksia tencelin kestosta sukissa.