sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2023

Lankapaasto loppui

Paastonajan olin Olifantin Tikusta asiaa -blogin lankapaastossa mukana. Tärkeintä oli, etten ostanut lankaa. Lankaa kului neuoen maaliskuun aikana 787 g. Eli aika lailla vähemmän kuin edellisenä vuonna.  Osallistuin paastoon ja vein kaikenlaista lankojen jämiä aloitettuja keriä yms kirppikselle n. 1,4 kilon verran ja ne päätyivät parempiin koteihin. Maaliskuu oli langan kulutuskuukausi eli -2,117 g. 


Huhtikuun alussa vielä kului sukkiin n 500 g. Mutta sitten lankalauantaina repesi. Meillä oli pääsiäisvieraita, jotka ihastuivat mun mohairpuserooni. Neuloin tyttärelleni ja itselleni Sandnes garnin ohjeella kolmisen vuotta sitten puserot. Ostin langat toiveiden mukaisesti miniälle ja toiselle tyttärelle.  Tytär valitsi sini-violettisävyiset langat ja miniä vihreäsävyiset langat. Näistä lähemmin, kun valmistuvat. 

Titityyssä oli pinkki pipo ja siihen ostin langat tyttärelle. Se on nyt valmiina ja postailen tarkemmin seuraavalla kerralla. Yksi lapsenlapsista valitsi vaaleat, beiget langat puseroonsa. Toinen lapsenlapsi valitsi vihreät pipoonsa. Nämä langat ja Sandnes garnin ohjelehdet ostin vasta tiistaina illalla neulekoulussa. Eihän sitä voi nyt kerralla ostaa liian paljon. 


Lumikellot ovat yksiä lempikukkiani. Ne on niin ihania kevään ekoja kukkijoita, jo lumen keskeltäkin punnertavat esiin ilokseni. Olen istuttanut sipulit portaiden  lähelle sisään tuloon, että ne on helppo huomata ja nähdä ja ihailla.


Hyvää alkavaa kevättä!


 

2 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Voi kun on kauniin värisiä lankoja. Tuskin maltan odottaa...

Iso Gnu kirjoitti...

Puikollanikin:Kiitos! Taitaa olla itsellänikin pientä malttamattomuutta. Aloitin jo kaksi puseroa ja yksi pipo on valmis. Ylemmän kuvan puserot yritän saada valmiiksi ennen toukokuista Hesan vierailua.